Tänään tehtiin reenireffit Mirkun ja Nova-bortsun kanssa tuohon läheiselle kentälle.
Tarkoituksena oli videoida (kaikki meistä otetut videot kuvasi siis Mire!) reenit ja mie ajattelin ottaa ainakin paikkamakuun ja seuruuta (niitähän me tässä hoidetaan kuosiin), mutta tuli otettua myös TOKOn ALO-jäävät sekä BH-jäävät + luoksetulo.
Alotettiin paikkamakuulla...
Menin 15 askelen päähän ja olin puolminuuttia, selin. Tämä kahdesti. Molemmilla kerroilla hieman vilkuili, toisella haistelikin, mutta oli muuten ihan hyvin järjestyksessä.
Toki tuli sitten videota katsellessa Kristan kanssa puheeksi, että se aika ensin ja sitten etäisyys! Miten se voi olla niin vaikeaa muistaa? Pitää ihan oikeasti keskittyä siihen. Mutta puolustuksekseni sanon, että kunhan mennään taas kentälle, niin otetaan KUNNON häiriöt ja mie jään ihan lähelle ja varmistan, että plikka pysyy. Nyt kun takapalkka on Romille esitelty, niin voidaan alkaa oikeasti keskittyä ongelmaamme, eli häiriönsietoon ja kestävyyteen yleensä. (Pitää muuten muistaa pakata "paikkamakuualusta" autoon mukaan kylmempien kelien varalta).
Mutta niin, tässä video tokasta paikkamakuusta:
Sitten ottelin ne TOKO-jäävät.
Seuruut meni muuten hienosti, mutta makuuvideoltakin näkyy, että Romin jalka jäi kiinni minun housunpunttini kuminauhaan... onneks (!!!) ei sekään kuitenkaan onnistunu kunnolla rikkoon hienon Romppisen seuruuta!
Seisomisessa valuu taas (tarviin apparin, jotta voin korjata ja vaatia paremmin), mutta on hoksannut, mitä haluan.
Ja tässä videoinnit (seiso & maahan)
:
BH-jäävät tehtiin vikana, mutta pokkarini muistikortti oli jo mennyt täyteen...
Menivät muuten just priimasti, mutta istumaanjätön tein hätiköiden ja Romi nousi siitä seisomaan (korjauksella hyvä) ja luoksetulossa haukkui (korjatessa hiljaa, mutta hivenen vino).
Mutta sokeriksi pohjalle säästin päivän oikean ylpeydenaiheen - SEURUUN!
Romi ei ole tyhmä tai paksukalloinen, vaan tyypillinen appe. Eli motivointi pitää olla juuri oikeanlaista, jotta into ja kiinnostus säilyy. Takapalkalla oon saanut juuri oikean mielentilan ja poweria Romillekin! Pyrin tekemään erilaisia seuruita ja vapauttamaan aina vähän eri kohdasta, niin plikka selvästi skarppaa (ja korjaakin itse!) kun ei voi tietää, missä välissä pääsee palkalle.
Ja ne, jotka tietävät, miten paljon hommia Romin seuruun kanssa on tehty, lienevät pimatsusta melkein yhtä ylpeitä kuin minäkin.
Vielä on matkaa BH-seuruuseen, mutta tässä on jo hieno alku.
The Video, olkaa hyvät:
Kyllä tolla jo BH läpi pääsee:) Hyvää työtä Jenni:)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaPääsee kai, kunhan kestää seuruu sen paljon pidemmänkin kaavan... Niin ja ois kiva, kun se paikkamakuu ois varmempi. Mutta meillä on koko pitkä talvi aika reenailla ;)
Hienosti! Eiköa tuo jo BH:n läpäise, eihän siinä maailmaa kaada jos kontakti ym tippuu välillä. :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaJoo, ei se kontaktin tippuminen maailmaa kaada, mutta tän koiran kanssa se saattaa enteillä ihan totaalistakin kiinnostuksen loppumista. Minun maailma ei kaadu siihen, jollei mein suoritus ole just priimaa, mutta haluan tehdä kaikkeni varmistaakseni, että jos esim. kontakti tippuu, se sitten todellakin jää vaan siihen kontaktin tippumiseen, eikä hajoa koko paketti (tätäkin on tapahtunut ja jo pelkissä TOKOkokeissa).
Mutta tänään Rompsis teki hienosti ja oma luotto koiran tekemisiin kasvaa sitä mukaa, miten reeneissä edetään. Se on hieno otus, kun sille saa oikean vaihteen päälle :D
Sanon edelleen, Romi nostaa itteensä ihan jäätävän hienosti vauhdinvaihdoksista ja loppu on silkkaa upeutta! <3
VastaaPoistaMinähän melkein herkistyn :')
PoistaRomppis on niin ihanan upea ja jännä otus! Ja Birke tekee samaa - nostaa ittensä vauhdinvaihdoissa. Tää on jotain ihan kummaa huomata, että Romi ihan oikeasti seuraa noin hienosti! Voi minun Romppista <3
Aa joo joo, no sitten! :) Millanen tuomari tuo Sandelin Mia oli, ettekös te sillä käyneet bh-kokeessa? Muistelisin, että oisin jotain videoo kattonut. :)
VastaaPoistaJuu, käytiin nuoremman appeni kanssa viime heinäkuussa. Mukavan ja helposti lähestyttävän oloinen tuomari. Ei hylännyt esim sen vuoksi, ettei paikkamakuussa pysynyt (kunhan ei lähtenyt suorittavan luo tms) ja osasi katsoa koiran tekemistä mielestäni aika yleispätevällä tasolla. Jos koira teki halukkaasti (vaikkei kokoaika aivan priimasti) niin ei se haitannut, mutta jos koira osasikin, mutta olisi mielummin touhunnut kaikkea muuta, ei päästänyt lävitte.
PoistaJäi mukava ja reilu kuva, antoi myös pientä kritiikkiäkin tulevan varalle.
Siis ihanuutta! Toi seuruu on NIIIIN hieno!! Vire ja tunnetila on täysin oikea ja ohjaaja hyödyntää sen hienosti. Aktiivinen asento koiralla, oikea paikka, käyttää käännöksissä takapäätään hienosti... Loistavaa!
VastaaPoistaTeillä selkeesti toimii seuruussa tuo takapalkka ihan täysillä.
Oih, olipa hienoja videonpätkiä, ihan tässä herkistyy ;P
Ja tolla treenaamisella se BH on varmuudella plakkarissa. Ymmärrän kyllä että haluat hioa sen loppuun asti ja jatkoa ajatellen niin kuuluukin tehdä, mutta BH:ta itsessään teidän ei enää tarvitse hermoilla. Oikea vire vaan päälle ja kentälle!
Mie punastun :')
PoistaMutta juu, tuo takapalkka on jotain IHAN SUPERIA!!! Ihan harmittaa, kun ei aiemmin oo osannu ees aatella kaikkea, missä sitä voi hyödyntää!
Nyt vaan täytys miettiä loppuun asti, miten saan takapalkan (siis ruokakipon, Romi on niin sika-ahne, että se on melkein parempi kuin lelu, vaikka lelukin on POP) toimimaan PK-kentällä. TOKOkokeessahan se on helppo, kun eka vaan ryhmäliikkeet - palkka ja sit kohtis lyhyt yksilösuoritus - palkka, mutta mites sitten BH, jossa on piiiiiiiiitkä paikkamakuu, josta suoraan piiiiiiitkä seuruu (tai toisinpäin)...
Tuota videoo kahtoessa on pakko olla älyttömän ylpeä, mutta kaipaan vielä jotain todistetta siihen, että pelaa sitten tositilanteessakin ja myös BH-kaavion verran.
Onneks on koko talvi aikaa...
Liebster - palkinto & haaste teille blogissa
VastaaPoistahttp://rakkimus.blogspot.fi/2012/11/haaste_9.html
Oooh!
PoistaPitääkin ottaa haaste vastaan ja palkinto tottakai myöskin! Kiitos :D