Katsaus BH:n suuntaan

Jepjep, kun nyt tässä on ajettu Romi sisään jälkihommiin, niin heräspäs sitten ajatus katsastaa, missä mennään keväälle suunnittelemaani BH-koetta aatellen...

Eli tarkoituksenani oli tänään vedellä BH-kaavio mahdollisimman koemaisesti lävitte ja kahtoo missä kaikkialla, ja kuinka pahasti, homma kosahtaa.
Ihan prikulleen koemaisesti ei kuitenkaan koko hommaa tehty. Ilmoittautuminen (jossa on vielä reenittävää) jätettiin veks ja paikkamakuu tehtiin erillisenä, mutta seuruukaavion ja 'jäävät' tein mahdollisimman koemaisesti. Palkkasin vain liikkeiden välillä, namilla, koska halusin pelata siinä varman päälle ja antaa kunnon vahvisteen.

Noniin, käydäämpä se kaavio lävitte!
Eka jätin patukan autolle ja näytin sen Romille. Sitten kentälle, jossa namirasia kentänreunaan ja koira hallintaan, sitte menoks!
Hihnaseuruun teki mielestäni tosi tosi kivasti! Ei ehkä ihan parhainta Romia, mutta todella liki. Henkilöryhmässä (jota ei oltu reenattu arviolta kahteen vuoteen!) ei ollut minkäänmoisia ongelmia!!! Whaaaat?!? Kunnes sitten vapaana ollessa haisteli henkilöä 2-3 kertaa, tästä suullinen huomautus ja ylimääräiset kierrokset, kunnes saatiin onnistuminen.
Vapaana seuruuttaessa korostui minun liian hätäinen rytmittämiseni liikkeelle lähdettäessä (kiitos Hannalle huomauttamisesta!). Eli Romi lähtee hyvin matkaan mukaan, kun käskytän ja vedän henkeä ennen ko lähren liikkeelle. Tämän jouduin korjaamaan henkilöryhmästä lähtiessä, jolloin Romi jäi kyydistä ja jäi epävarmana oottamaan. Korjautui onneksi samantien ja päästiin tekeen seuruukaavio uusiks.
Tässä vaiheessa olin ensinnäkin jo niiiin ylpeä siitä, ettei Romi yhtään hötkyillyt lähdettäessä, vaan sain rauhassa kuunnella appari-Hannan neuvot ennen starttia. Sen jälkeen ylpistelin sitten sillä, että plikka vaan yhä jaksoi seurata! Jostain syystä homma levisi juoksuosuudella, mutta korjaantui onneksi heti hitaissa ja sen jälkeen loppukaavion Romi tekikin sitten todella täpäkästi.
Jättöliikkeissä (en oikein osaa sanoa näitä enää jääviksi, vaikka toki koira sinne jää) ei ollut sen ihmeempiä ongelmia. Noh, ehkä jäi istumaan hieman vinoon, muttei sen ihmeempiä. Luoksetulossa taasen tuli esille Romin tuttu ongelma, haukahtaa parin vikan metrin aikana... Tätä tullaan kyllä jankkaamaan, jotta sais veks, muttei se onneksi nyt mikään maailmaa kaatava juttu silti ole. Ja lisäksi tuli vinoon eteen. Eli tässä tarkkuusreeniä, sen pitäs olla koirallekki kivaa, joten nou hätä.
Tästä sitten se vapautus ja hurrrrja juoksu kehän toiseen laitaan ettiin namikippo! Hienosti pelasi tämä palkkaustapa - ei yhtään ees pyrkinyt autolle (jonne mentiin vasta 'valmis' käskyllä).

Oon siis älyttömän tyytyväinen!!!
Suoraan sanottuna olin jo oikeasti varautunut täyteen fiaskoon... Ehkä se oli tää hieman humoristinen lähestymistapa, joka oikeasti pelasti mein reenit? Ei ois eka kerta, kun ohjaajan tuloshakuisuus sais koiran motivaation lässähtään.

Mutta tultiin me viel uudestaankin kentälle!
Nimittäin tekeen paikkamakuuta häiriössä. Sillä pakkohan sitä häiriöreeniä on siihen ottaa, en mie muuten voi olettaa, että se kokeessakaan sitä kestää... Jottei kuitenkaan ahnehdittas, niin olin itse vaan n. metrin päässä Romista, katse koiraan päin.
En ottanut aikaa, mutta Hannan ja Helgan reenien ajan siinä oltiin ja uskoisin, että about 5 min meni.
Kuten aiemminkin, niin nytkin ekallla kerralla esiintyi piippaamista - tästä en niin välittäs. Luoksaria otettaessa Romin varpaat kipristeli jo siihen malliin että "iiiiii, mie niiiiiin tahtosin mennä ja toi palkkakin on tos takana, mukku en mie kumminkaa saa, iiooiiii, pakko nyt vaan olla tässä, mutku mutku mutku tahtos, mutku..." ja pysyihän se! Hetken jouduin vielä ootteleen, jotta pääsin vierelle sillon kun Romi oli hiljaa. Sitten nytkähtikin ja meinas ennakoida vapautuksen, mutta käskyllä korjas ja saatiin malttia.
Koska piippaus vaivasi minuu, otin vielä pari lyhyttä toistoa, joissa vapautus hiljasuudesta - hyvin menivät.

Leijun vieläkin!
Monelle tässä vois olla vielä vaikka mitä korjattavaa, mutta meidän mittapuulla tää meni ihan megahienosti! En vois olla tällä hetkellä tyytyväisempi.
Nyt jätetään tää kaava taas veks ja keskitytään hiomaan ongelmakohtia erillisinä sekä reenaan sitä paikkamakuuta paljon ja eri tilanteissa. Keväällä katsotaan homma uusiksi ja jollei mitään isompia takapakkeja tule, niin mettästetään se koepaikka ja mennään hommiin!

On se Romppis vaan aina täynnä yllätyksiä. Päkäpää ihanuus!

Shoplist!

Koska jäljen reenitavoitteita oon jo vähän kahtellu ja listaillukki (ainakin tavallaan) ja tottispuolen tavoitteet Romille selkenee tänillan reenin pohjalta (ja käsitellään siis myöhemmin), mutta siltikii on hirveetön himo jotain reenijuttua sepustaa, niin paljastampas sitten...

MEIDÄN OSTOSLISTAN ensvuoden peltokautta varten!

• Meiltähän löytyy siis jo
  Birken työvaljaat, jälkiesineitä 9 kpl (puu, nahka, matto), yksi jälkipaalu
  (ja erinäinen kasa kaikenmoista muuta, mitä ei syystä tai toisesta tulla jatkossa niinkään käyttämään)
• 
  
• Mutta tämmöisiä olisi haave/ostoslistalla

Gappayn Jälkipaalu - yksi keltainen jo löytyy, mutta toisenkin tarviaa jatkossa... Oisko se sitten punainen ?

Grippiliina!
Meillä ollut mettäjäljelle oikein passeli "kuminen" liina, mutta pellolle ja minun liinankäyttöreeneihin grippi olisi ehdottomasti parempi...

Merkkauskalkkia!
Kovin paljonhan en pellolle tule merkkaamaan, mutta esineet ja kulmat olis tarkotus saada merkittyä. Vähänkös tää materialisti tykkäis, jos sais Romille punasta ja Birkelle sinistä kalkkia - värikoodit ois kohillaan, hehe!

Joo, naatiskelkaa nyt hienosta kuvitetusta listastani!

Yks mietittävä asia lisää ois jälkinamit... Nyt oon käyttänyt lähinnä Natural Menua, mutta ainakin Romin kanssa Frolic ajaisi varmasti ihan saman asian (ja olisi hieman halvempaa). Tosin Romin kanssa luulen, että päästään enskaudella jo jättään nameja poiskin, sillä se kyllä ajaa itse jälkeä intensiivisesti, kun ohjaaja ei vaan häslää. Birke onkin sitten eri juttu. Pitää palata täysnamitukseen ja miettiä, mikä nami on oikeasti superherkkua, jotta saadaan sitä jälkimotskua ja syvänenäisyyttä enemmän. Mutta sen näkee sitten, mikä Birkeä eniten motivoi, selvinnee kokeilemalla, jahka sinne asti päästään!

Jeps. Toiset oottaa talvea ja tää oottaa jo kevättä...

Kontrollikäynti

Pop14, väsyttävä mutta hyvä päivä...

Tänään oli the päivä!
Tikkienpoisto ja kontrolli Juha Kalliolle Eläinystäväsi Lääkärillä. Siellä oli pientä maanantairuuhkaa havaittavissa, mutta odotusaika meni siitä huolimatta ihan mukavasti. Birkehän osaa käyttäytyä ja rauhottua hyvin lekurillakin, mutta muutamaa kaveria ois ollu pakko päästä tutkimaan ja sain pidellä tosissani kiinni, ettei tullut mitään liukasteluja...

Itse olin melkoisen varma siitä, että toipuminen on alkanut hyvin, mutta mikäänhän ei ole niin varmaa kuin epävarma - eli kyllä sitä siltikin vähän tais jännittää (ainakin jos iltapäivän migreeniä on uskominen).
Hoitaja poisti ensin tikit, se taisi hieman kutitella, mutta hyvin plikka malttoi. Jonkin ajan päästä Juha tuli katsastamaan potilaan...
Heti ekana hää kehui, että käyttääpäs jo hyvin jalkaa. Kovasti oli tyytyväinen ilme silloinkin kun kerroin, että Birke liikkuu hyvin, eikä vaikuta muutenkaan kipeältä ja lisäksi venyttelee hienosti itse (viimeksi tänä aamuna oikeen kunnon 'takaset suorana, beba viistää maata' -venytys).
Tutkimuksissa Juha totesi patellan pysyvän napakasti paikoillaan, antirotaatiosutuuran hoitavan hommansa hienosti ja ettei nivelessä ole merkittävää turvotusta tai kipua. Reisilihakset (sekä etu- että takareidestä) sen sijaan arastivat, mutta sekin helpotti heti venyttelemällä. Tämäntyyppisten leikkausten yhteydessä pohkeet alkavat usein kiristää, mutta Birken pohkeet tuntuivat hyviltä.

Huomenna soittelen fyssarillemme Elinalle (toivottavasti saan kiinni) ja aloittelemme venytykset ja jumppaukset.
Tänään annettiin myös eka Cartrophen -pistos ja seuraavat kolme annetaan sitten viikon välein. Glukosamiiniahan tytöt on syöneet jo kuukauden verran ja lohiöljyäkin saavat säännöllisesti.
Seuraavan parin viikon ajan annan vielä puolitetun annoksen kipulääkettä illaksi ja päivittäin aletaan pikkuhiljaa tehdä 5-10 min rauhallisia kävelylenkkejä.

Birke on silminnähden rentoutunut nyt ilman kauluria - koska haava ei kutise, Birke onkin saanut olla valvotusti ilman satelliittiaan jo heti tänään, yksinollessa laitoin kyllä vielä päähän - mutta hieman on hämmennystäkin ilmassa. Tämän saa nahoissaan tuntea Rompsis, kukas muukaan. Birke on selvästi hieman epävarma olostaan ja pörähtelee Romille, joka onneksi osaa antaa Birken olla rauhassa omissa oloissaan mökömököpuussaan.
Puruluut aiheuttavat isoimmat pörähdykset (pariin otteeseen oon ottanut ne poiskin) mutta nukkumaan rauhotuttiin päikkäreillä jo melkein kylki kylkeen - eli paljon melua tyhjästä. Homma tasoittunee tässä parin päivän aikana.

Ei voi olla kuin tyytyväinen.
Tästä on oikein hyvä jatkaa!

Kuratassu pellolla (kerran vielä ja tunteella!)

Niin no, ei se mein kausi sit ihan vielä päättynykkää...
Ja hyvä niin!

Vielä edellisen jälkipostauksenkin jälkeen oon aktiivisesti pohtinut sitä, miten Romi toimii, miksi ja miten saan sen toimimaan paremmin...

Liinankäyttöön oon saanut hyviä neuvoja ja ne on auttaneet!
Tänään liina paitsi pysyi paremmin paikoillaan, niin ei myöskään tullut niitä pysähdyksiä, kun käytin liinaa paremmin. JESH!
Askelväliä en kokeneempien kanssa puhuttuani lähtenyt muuttamaan, mutta sen sijaan olen opetellut kävelemään suorassa linjassa - kuten koejäljetkin tulisi pellolle talloa. Auttoi ihan silminnähden tarkkuuteen ja etenemiseen!
Esineilmaisun opetteluun löysin just Romille sopivan opetustavan SPKL:n artikkelikokoelmasta (jonka luinkin tuossa parina yönä lävitte - SUOSITTELEN!) ja sitä koitettiin tänään. Jäljen loppuun en nyt laittanut esinettä vaan pienen keon ruokaa. Toimi.

Sitten kun ohjaaja vielä lakkaisi hermoilemasta ja säheltämästä, niin hyvä tulee...
Mokasin siis ja laitoin jäljen alkamaan "pienestä mutakohdasta" - tämähän oli Romille ihan (kirjaimellisesti) ylitsepääsemätön juttu, joten aloitus meni pipariksi... Avitettiin siis pahan kohdan yli ja sitte läks!
Romi ajoi koko jäljen (155 askelta, namitettua serpentiiniä) nenä maassa, ei stoppaillut eikä sen ihmeemmin oikonut tai hosunut! Yhdessä kohtaa "kurkkas" oikealle ja pessimistinen ohjaaja aatteli heti "Nonni, sinne meni..." mutta joutuikin yllätetyksi - Romi tarkisti harhan poistumatta jäljeltään ja kääntyi heti takas oikeaan suuntaan, WAU!!!

Ja sama juttu esinereenissä, kun ohjaaja vaan osais!
Tehtiin siis niin, että laitoin esineet (nahka, puu, matto, kaikkia 2) maahan riviin ja niiden alle namit (jotka sitten otettiin pois, sillä Romi otti ne ominluvin). Pidin Romia pannasta ja lähestyttiin esineitä, kun haistoi, käskytin maahan. Vikoilla kerroilla ei tarvinnu käskyäkään, vaan maahanmeno on jo iskostunut aikas kivasta nuppiin.
Tätä otellaan vielä vähän rauhallisemmissa olosuhteissa, sillä Romi oli aika kierroksilla ja se näkyi mm. siinä, ettei maahan ois voinu mennä ihan kokonaan ja siellä ei ois malttanu pysyä.

Reenin jälkeen saatiin vielä Katilta maistiaiset FitDog recoveryä - maistui Romppiselle oikein hyvin!
Saa näkemän, otetaanko ens kesänä reenivarusteeksi...

Kaikenkaikkiaan oli siis aivan LOISTAVAT reenit!
Tätä tahtoo tahtoo tahtoo lisää!!! Mutta ehkä kausi kuitenkin alkaa loppua... Vaan vannomatta paras.

Pop12

Voi herttinen sentään, miten aika juoksee!

Minulla on ollut tässä hieman teknisia ongelmia (ja okei, asteen verran ajanpuutetta), joten jospa nyt sitten koittaisin kirjoitella jotain Birken voinnista.

Birke, pop11

Venytellään, ruovitaan pissan tai kakan jälkeen, maataan missä asennossa vaan ja - kyllä, tänään se tapahtui - plikka otti ja pomppas soffalle!
Kävi koristetyynyjen päälle köllöttelemään... Ja äitini käänsi siis selkänsä ihan pariksi sekunniksi ja siellähän se sitten jo oli. Tuli kyllä kauniisti ja hallitun rauhallisesti sieltä itse alas.

Haava on ollut siisti eikä ole vuotanut.
Vielä pari päivää kaulurin kanssa, maanantaina ois sitten se kontrolli, jota kyllä odotan jo.

Tässä oli kaiketi olennaisimmat.

Plikat nukkuu 

Viikko leikkauksesta

Tänään on kulunut viikko Birken operaatiosta!

Viimeisen antibiootin sai tänä aamuna. Tämä on helpotus, sillä erityisesti AB:t on Birken mielestä olleet jo pari päivää "yöks ja en tartte" -kamaa...

Toipuminen on edennyt mielestäni todella hyvin.
Ulkona ei millään meinaisi malttaa edetä sitä kävelyvauhtia eli reippaasti kuljetaan, muttei ravaten, vaikka plikka sitäkin useasti vähän koittaa... Ekoja kertoja olen huomannut, että Birke haluaisi leikkiä ja nyt on ihan tosissaan jopa yrittänyt vaatia päästä lenkille!

Jospa alkanut viikko menisi yhtä nopsaan ja tulisi ensi maanantai, eli kontrolli ja tikkienpoisto!

Match Show

Hahaa!
Eilen käytiin Romppisen kanssa mätsärissä - edellisestä olikin vierähtäny jo ainakin puoltoista vuotta aikaa...

Sää ei ollut ihan priima - hyinen ja kostea keli - mutta paikalla oli ystäviä, reenikamujakin (olihan mätsi alueen Montsuporukan järkkäämä), 'sukulaisia' sekä ihan vaan muita tuttuja, joten aika kului nopsaan ja nauratti, vaikka hampaat kalisi ja varpaissa ei ollut tuntoa!
Vaan kuinkas muutenkaan me koiraihmeiset aikaamme vietettäs, passaa minulle kylmaar!

Romppis sai Polarin päälleen, jottei selkä saisi niin pahasti kylmää (koitinkin muuten takin alle ja kyllä se vaan lämmittää!), mutta vaatteethan saa Romppisen aina kovasti nolostumaan... // Kuva: Ida Rimminen

Mainetta ja kunniaa ei tällä kertaa herunut, vaikka Romi muisti oikein hienosti, miten kehässä pitää olla (eikä vaan muistanut, vaan oikeasti esiintyikin todella hienosti). Tuloksena siis SIN ei sij.
Kivaa oli kuitenkii ja tuli tuettua kaverien reenittelyjä - se on tärkeintä.

Niijuu, samalla hain pienen lähetyksenkin...

Tässä vähän iltalukemista!

POP 4-5

Birke, POP4

Eilen oli pienten suurten juttujen päivä!
Jo eilen niistä tänne kirjoitin, mutta koska minulla on ollut koneeni kanssa nyt pienoisia ongelmia, eilinen teksti katosi bittiavaruuteen...

Eilenaamulla (ennen aamulääkettä ja juuri unilta heräillessä!) Birke venytteli takasiaan taaksepäin! Tänään moista ei ole enää tehnyt, mutta tänään onkin sitten vuorostaan venytelty enemmän etusia pylly pystyssä...

Lisäksi eilen suoritettiin ensimmäiset korvan/kaulurin kuopsuttelut, operoidulla takasella tietenkin.

Eilisestä lähtien plikka on myös ollut sitä mieltä, että miksi ulkoillessa pitäisi tyytyä kävelemiseen - neiti on ehtinyt otella muutamat ihan mukavasti sujuvat kevyet ravaukset! Mutta toki olen heti himmannut vauhdin kävelytasolle, ei vielä passaa ravailla.

Tänään neiti onkin sitten ollut jo vähän sitä mieltä, ettei lääkkeitä tarvisi ottaa...
Eilisiltaan asti on ottanut ne ilman mitään temppuja kauniisti kädestä - eilenillal kenkkuili ekan kerran ja tänään sitten asteen vielä enemmän.

Uskomattoman nopeasti siis etenee. Ei voi olla kuin ylpeä.
Mutta toisaalta tämä meinaa myös sitä, että toipilasajasta on tulossa melko piiiitkä ja tylsä, jos tätä vauhtia meinaa edetä...
Maltti on valttia, tässäkin.

Jälkikauden päätös(kö?)

Jottei ihan pelkäksi popitteluksi mene, niin tässäpäs teille - arvoisat lukijat - JÄLKIPOSTAUS!

Tänään käytiin siis (kenties kauden viimeistä kertaa) jälleen Mirkun ja Nova-beeceen kanssa vähän peltojäljellä...
Maa oli sulaa, joten rikkui hyvin. Sänkipeltohan se on, mutta sänki on pehmeää sentäs.

Pituutta jäljellä oli about 155 askelta. Alussa ja lopussa namitettu suora pätkä (noh, lopussa 2-3 tyhjää ennen esinettä), muuten 'serpentiiniä' josta namitin ulkokaarteen jäljet. Vanheni vähä reilun tunnin.

Ihan parasta tää tekeminen ei nyt ollut, mutta sen sijaan saatiin esille monta virhettä, jotka näkyi myös edellisellä jäljellä.

1. Liina karkaa (huomaamattani!) Romin vatsan alta 
   Tästä seuraa se, että kaahottaessaan Romi ei reagoi oikein liinajarruun, vaan alkaa pyöriä tai pakittaa... Mielestäni Romi reagoi nyppyyn/jarruun suht hyvin ja rauhallisesti, jos liina on oikealla paikallaan, joten pitää jatkossa kehitellä jotain varmistamaan se, että se liina on ja pysyy siellä, minne se kuuluu!
2. Normi askelväli ei ole juuri nyt paras Romille - pitää tiivistää! 
   Romilla on kiirus ja sen takia tuppaa toistuvasti jättämään yhden askelen välistä ja kurvaamaan seuraavalle... Jos tiivistän askellustani hieman, Romin on huomattavasti helpompi edetä askeleelta askeleelle! Tikata osaa puolelta toiselle, mutta askellukseni takia helpompi etenemistapa on ollut skippaaminen - mikä ei tietenkään käy laatuun. 
3. Esineelle tulo (ja siellä olo) menee ihan häseltämiseksi... 
   Nyt vasta tajusin, että Romi teki nyt saman kuin viime jäljellä - alkoi kaahottaa just ennen esinettä. Toisaaltahan tämä on merkki siitä, että noteeraa edessä olevan jotain, mutta vaikka ilmaisu onkin vielä vaiheessa, en silti hyväksy moista höseltämistä.
   Pitänee nyt tosissaan miettiä sitä loppupalkkaa, joka videolla tulee aivan liian hitaasti!
   Ensi kaudella (kun nyt ensin otellaan talvikausi erillisiä ilmasureenejä) tullaan ottaan erikseen esinereenijäljet ja tarkkuusreenijäljet. Mietin, jos ilmasun ja rauhan sais erillisenä opetettua, niin voisikos tarkkuusjäljille sitten ottaa lopun esineeltä vaan nopeen maahanmenon, pienen rauhan ja lelupalkan? Hmmmm... 

Aika jännää tää touhu! 

Romi on niiiiiin erilainen jäljellä ko Birke. Jotenkin yksinkertaisempaa lähteä pohtimaan, miten hommaa laitetaan pala palalta kuntoon, kun pohjalla on oikeasti iso motivaatio itse jäljelle. 

Reeninä tänpäivänen oli tosi hyvä - sain sen, mitä tällä kaudella halusinkin, eli tuoreen katsastuksen Romin työskentelyyn vahvuuksineen ja heikkouksineen. 

Nyt on molemmille plikoille ensi kaudelle jo hyvin ajatusta siitä, mihin pitää satsata!

POP3

Poppikolmonen on jo illan (tai yön, riippunee katsantakannasta) puolella, joten ehkä passeli aika kirjoittaa siitä jokunen sana.

Birke on jälleen selvästi virkistynyt ja keksinyt uusia juttuja...

Ulosmentäessä meinaisi ihan väen väkisin, että mennään lenkille! Millään ei meinaa enää taipua toimittamaan asioitaan pihalepikkoon, vaan yrittää joka väliin hivuttautua johkin suuntaan lenkkipolulle.
Kulkeminen sujuu oikein hienosti. Varaa jalalle paikoitellen jopa niin hyvin, että tuntuu, ettei kävelytahdissa melkein edes huomaisi ontumaa, jollei asiasta tietäisi ja olisi opiskellut. Mutta vauhdin noustessa nousee kyllä koipi koukkuun ja kenguruidaan eteenpäin.

Soffaa kahtellaan yhä vaan intensiivisemmin ja tänään meinasi jo nostaa tassuja ja aloittaa kipuamista!
Lisäksi tänään plikat jäi ekaa kertaa keskenään yksin (Birke eteiseen ja keittiöön, Romi olkkariin portin taa) ja kauniisti olivat olleet. Vaan sittempäs iski slaagi, kun tulin kotiin... Birke tuli tapansa mukaan tuulikaapin oven eteen kurkkimaan siitä oven ikkunasta. Juu, todellakin hyppäsi/nousi ovea vasten! Eli jatkossa Birke jää makkariin oven taa, ettei pääse riehaantumaan...

Hyvin siis menee, toipilas toipuu!

Haavekuvia

Tänään postista tullut Berran softshelltakki.

Tänään se tuli - nimittäin hartaasti oottamani softshelltakki Berralta!
Just semmoinen ko toivoinkin, vaikka ois ollu plussaa, jos värivaihtoehdoista on löytyny vihreä taikkavaikka viuletti... mutta tämä on hieno jokatapauksessa.

Mutta tän oman logon näkeminen selkämyksessä herätti vähän sekaviakin tuntemuksia...
Aloin pohtia omaa lähtökuoppiin jäänyttä kasvattajanuraani.
Birken polvidiagnoosin myötä melkein jo valmis korttitalo kaatui (jälleen) maantasalle ja taas pitää aloittaa rakentaminen kokonaan alusta. Tai haluaisin uskoa, ettei ihan kokonaan, vaan jonkinmoinen perusta toki kai on ja pysyy, mutta samoissa ekoissa askelissa olen kuin mitä olin alkuvuodesta 2008. Kesän 2006 ja 2008 alun välille mahtuu muutama askel sentään ja on niitä jokunen varmaan otettu sen jälkeen niinkin, ettei jokaista ole ollut pakko astua takas taaksepäin. Jotain oppia on siis uskoakseni tullut. 
Mutta ei tässä voi kehua oikeasti edenneensäkään.

Ja toisaalta mietin, että moni olisi voinut jättää Birkenkin ongelmat huomioimatta ja vaan tehdä pennut kaikesta huolimatta.
Sellainen kasvattaja minä en ole, en halua olla, enkä tule olemaan - jätän vaikka mielummin koko homman.

Kaikki tämä pohdinta on tavallaan tehnyt hyvää, vaikken vieläkään täysin osaa vastata siihen, mikä minua tähän motivoi. Miksi tavoittelen tätä niin intensiivisesti, etten yksinkertaisesti osaa jättää koko asiaa pois mielestäni? Haluaisin uskoa, että motivaationi tulee rakkaudesta rotuun ja toiveesta saada sille omalta osaltani aikaan hyvää, mutten tiedä, olisiko vastaus silti noin yksinkertainen.

Vaan ei kai tässä oikein muita vaihtoehtoja ole, kuin jatkaa eteenpäin.
Mutta toisinaan kyllä hartaasti toivoisin, että osaisin elää enemmän hetkessä ja vähemmän tulevassa. Oon niin päämääräorientoitunut, että on väliin jopa ihan ongelmallista keskittyä siihen, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu.
(Eikö se ole yksi edistysaskel, että pohtii ja tiedostaa ongelmiaan?)

Vaikka mielessäni on käynyt muutama muukin rotu, niin aina jotakin kautta olen päätynyt takaisin appeihin...
Ja appesivuja onkin tullut tutkittua.
Monenmoiset seikat keikkuu vaakakupeissa, mutta tärkeää olisi saada laumanjatkeeksi plikka, joka vastaisi mahdollisimman pitkälle omaa ihannetta rodusta. Toki toinen juttuhan olisi sitten, että saadaan kasvattaja vakuutetuksi siitä, että pentu saisi meidän laumasta hyvän kodin.
Muutaman bongauksen olen jo tehnytkin, mutta aika ei ole vielä kypsä, vaan pitää malttaa odottaa sopivaa ajankohtaa ja sopivaa yhdistelmää.

Sillävälin joku voisi tulla kajauttamaan minua kalloon ja käskeä keskittymään olennaiseen (eli siis siihen, mitä kaikkea hienoa me vielä tehdään ennenkuin laumanjatke on ajankohtainen)!

POP2

Ihan turhaan olin huolissani - tänään Birke on alkanut varata jalalle.
Muutenkin plikka on taas virkeämpi kuin edellispäivänä.

14.11. aamuruoan jälkeen

Kauluri ei enää sen ihmeemmin hidasta menoa, vaan sitä on nyt opittu käyttämään mm. puskurina!
Soffaa katsellaan entistä määrätietoisemmin ja Birkkis oli kovin suivaantuneen oloinen, kun se ei päässyt Romin jälkeen lenkille.

Joka päivä on siis askel parempaan ja olen luottavainen.
Tosin odotan jo sitä aikaa, kun päästään kaulurista eroon ja saadaan pikkuhiljaa aloittaa kuntoutusta...

OP & POP1

Noniin. Nyt on otettu ensimmäiset askeleet Birken polviprojektissa...
Lukijoille tiedoksi, että otsikon lyhenteet tulevat termeistä OPeraatio ja PostOperatiivinen (eli leikkauksenjälkeinen) Päivä. Näitä termejä tulen jatkossakin käyttämään, kun kirjoittelen Birken voinnista ja kuntoutuksesta 'PostOperatiivinenPäiväkirja' -tunnisteen alla.

Eilenaamulla puoli kymmeneksi vietiin Birke Eläinystäväsi Lääkäriin ELL Juha Kallion leikattavaksi. Juha on hoitanut myös Romin polviasiat lähes täysin. Emännälle se oli kovempi paikka jättää plikka sinne taju kankaalla, vaikka Birke se protestoi takaseen tyrkättyä unipiikkiä...
Vaan mahtoiko kello olla vielä kahtakaan, kun oltiin jo heräämössä moikkaamassa reipasta, mutta sangen pöllämystynyttä Birkkiäistä.

Tässä vielä infot operaatiosta:
"Birken oikea polvi leikattiin polvilumpion luksaation takia:
Polvilumpion lateraaliset sivusiteet olivat osittain repeytyneet ja venyneet. Ristisiteet ja nivelkierukat olivat ehjiä. Polvilumpion telaura on riittävän syvä. 
Niveleen tehtiin polven lateraalisiteitä tukeva ja sääriluun ylikiertymistä estävä nylonside, jolloin sääriluun liiallinen kiertyminen sisäänpäin estyy. Polvilumpion venyneet ja osittain revenneet sivusiteet kiristettiin ja ommeltiin. Nylonside kiristettiin reisiluun pään ulkosivulla olevan lateraalisen nuljuluun ja sääriluun etuharjanteen välille, toinen ommel tukee polvilumpiota sivusuunnassa lateraaliseen nuljuluuhun. Vähitellen nivelkapselin omat siderakenteet korvaavat nylonin toimintaa ja tukevat niveltä riittävästi n. 2-3 kk kuluttua. - -"
Korjaustoimenpide oli siis sama kuin Romilla eikä diagnoosissakaan löytynyt mitään yllättävää.
Nyt sitten käydään ainoastaan pissa- ja kakkareissuilla ulkona tikkienpoistoon ja kontrolliin asti. Silloin sitten katsotaan ja suunnitellaan kuntoutusta eteenpäin...
Nyt jatketaan kipulääkitystä ja Birke sai myös AB-kuurin.

Automatka kotiin meni rauhallisesti - Birke vaan nukkui, ei edes inissyt - mutta ensimmäinen ilta kotosalla oli kaikinpuolin hieman levoton.
Kuten arvelinkin, Romi oli suurin niistä enemmän ja vähemmän kuvitteellisista möröistä, joita Birke lääkepöhnissään näki... Ärinää ja murinaa kuului siis useaan otteeseen, muttei mitään ääntä kummempaa kuitenkaan. Rominkin tuntui alkuun olevan vaikeaa käsittää, mikä ihme "pikkusiskoon" on iskenyt.
Eilenillan meno oli aikalailla tämännäköistä:

Birke operaatiopäivän iltana 12.11.2012

Varautuneena, kipeänä ja mykkyrällä.
Ruoan (makkarasoppa maistui) ja iltalääkkeen jälkeen olo parani ja plikka kävi nukkumaan.

Yö meni rauhallisemmin kuin olisin luullut.
Toisin kuin Romi aikanaan, Birke ei piippaillut, mutta muutaman kerran heräsin kun Birke istui päälläni (nukun patjalla lattialla, sillä Birke on tottunut siihen, että saa tulla viereeni nukkumaan, muttei tietenkään saa vielä hyppiä) tai rymysi kaulurinsa kanssa nurkissa kolistellen, mutta hyvät unet tuli silti otettua.

Tänään Birke on ollut sosiaalisempi ja vähemmän äreä, mutta yhä myös selvästi kipeä sekä kovin väsynyt.
Kuten tästäkin näkyy:

"Isosisko" valvoo...

Kulkeminen on vielä rauhallista eikä Birke paljoa painoa jalalle vielä laske, mutta selvästi pää on jo virkeämpi. Juotavaa, ruokaa ja ulkoilua pyydetään määrätietoisesti ja selvästi ja nyt useampaan otteeseen Birkkis on jo katsonut sangen päättäväisesti laverisoffaa... Vaan onneksi (ja Birken ärsytykseksi) olen asiasta harvinaisen tarkka (Romihan ponkasi aikanaan POP1:senä soffalle, kun en osannut varoa!) ja vahdin, että saksalaisen suunnitelmat jäävät kerta toisensa jälkeen vaan ajatuksen asteelle.

Ruoka maistuu, samoin vesi ja pissaaminenkin onnistuu ongelmitta. Isompaa hätää ollaan toistaiseksi saatu odotella, mutta eiköhän sekin hoidu huomenissa...
Birke käyskentelee kotosalla melko rauhallisesti, mutta tuppaa jäämään kauluristaan millon mihkäkin jumiin. Romin kiertää yhä ja rähähtää, jos Romi on onnistunut huomaamatta hiipparoimaan Birken takaa, mutta muuten syövät vierekkäin ja oleskelevat aika normisti. Joskaan en jätä plikkoja samaan tilaan valvomatta (jottei Romi saa päähänsä 'hoitaa' Birken haavaa - ekan leikkauksensa jälkeenhän Romi kerkisi jossain välissä nappaamaan ylimmän tikin auki) ja yönsä tytöt nukkuvat eri huoneissa.

Tänään 13.11. asento on jo rennompi ja vähemmän kerällä ja kölliä passaa vaikkapa keskellä lattiaakin...

Matka tuntuu yhäkin aivan hirmuisen pitkältä, mutta nyt on ainakin astuttu kynnyksen yli.
Odotan jo kevättä, mutta ensin täytyy kahlata talven läpi.
"Eteenpäin!" sano mummo lumessa - ja mehän mennään!

Romi pellolla

Tänään sitten päästiin ko päästiinkin pellolle, vaikka pakko on myöntää, että vähän pelotti, mimmoisiin olosuhteisiin oltiin sinne menossa...
Kyseessä siis sama pelto, jolla Birken viimeisin video on myös kuvattu (kyllä, tänpäiväisestä on video!), eli jo pehmennyttä sänkeä, maa routainen pinnan alta, mutta pinta rikkoutui hyvin.
Romin kanssa tullaan - kuten arvasinkin - vielä tekemään paljon töitä esinemotivaation (joka voi olla haasteellista saada edes melkein samalle tasolle jälkimotivaation kanssa) kanssa sekä tasaisen tekemisen kanssa, mutta alku on kyllä aika pätevä. Varsinkin kun aattelee, miten vähän Romilla on oikeasti ajatettu jälkeä ja saati sitten kuinka vähän sitä on varsinaisesti jäljelle koulutettu.

Birke on luonnonlahjakkuus tottiksissa ja se rakastaa sitä tekemistä, Romi taasen on aivan hulluna jälkeen ja toimii luonnostaan jo huiman hyvin! Molemmissa on puolensa todellakin.
Romi tuppaa kuumumaan ja väliin meinaa alkaa kaahottaa, mutta se saadaan varmasti kouluttamalla ja säännöllisemmällä reenillä aisoihin. Pakotetta kestää jäljellä, melkein mikään ei häiritse - paitsi ärsyttävä ohjaaja, joka ei anna mennä niin lujaa, kun haluaa! Jatkossa aletaan tehdä serpentiiniä, ettei opi siihen, että jälki menee aina tylsästi suoraan...
Esineilmaisuun tarvii käskyavun, mutta tää onkin vielä ihan reenivaiheessa. 

Mutta niin, pitemmittä puheitta...

• n. 150 askelta
• namitettu (paitsi 3 vikaa askelta ennen lopun nahkaesinettä)
• suora
• vanheni n. 1h 15min

Liebster!

Kovasti oltiin iloisia, kun Hekla ja Rakkimus muistivat meitä kivalla pienellä haasteella!

Kyseessä on LIEBSTER- palkinto jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.  Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Varsinaista hommahan tässä ei ole, vaan säännöt kuuluvat näin:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

KIITOS siis Hekla, kun meille haasteen heitit (ja spesiaalikiitokset mukavista ja rakentavista kommenteista!). Jostain kumman syystä sinun kommenteista ei ikinä tule minulle mailiin ilmoitusta, mutta sepä meinaa vaan sitä, että kommat on yhäkin isompia mukavia ylläreitä!

Ja tähen nimeän HAASTETUT VIISI:

• Pawprints in the heart - Mirkku, Iitu ja Nova
• Sveitsiläisten elämää - Susanna, Mindi & Vinka
• Iitun ja Masin reviirin laidalta 
• Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät - Kati, Ekku, Vii ja Tuju
• Särkyneenpyörän sisarukset - Takku, Rood ja Stefa

Rompromp the pro!

Jotain positiivista ja kevyempääkin taas välillä tähän blogiin!

Tänään tehtiin reenireffit Mirkun ja Nova-bortsun kanssa tuohon läheiselle kentälle.
Tarkoituksena oli videoida (kaikki meistä otetut videot kuvasi siis Mire!) reenit ja mie ajattelin ottaa ainakin paikkamakuun ja seuruuta (niitähän me tässä hoidetaan kuosiin), mutta tuli otettua myös TOKOn ALO-jäävät sekä BH-jäävät + luoksetulo.

Alotettiin paikkamakuulla...
Menin 15 askelen päähän ja olin puolminuuttia, selin. Tämä kahdesti. Molemmilla kerroilla hieman vilkuili, toisella haistelikin, mutta oli muuten ihan hyvin järjestyksessä.
Toki tuli sitten videota katsellessa Kristan kanssa puheeksi, että se aika ensin ja sitten etäisyys! Miten se voi olla niin vaikeaa muistaa? Pitää ihan oikeasti keskittyä siihen. Mutta puolustuksekseni sanon, että kunhan mennään taas kentälle, niin otetaan KUNNON häiriöt ja mie jään ihan lähelle ja varmistan, että plikka pysyy. Nyt kun takapalkka on Romille esitelty, niin voidaan alkaa oikeasti keskittyä ongelmaamme, eli häiriönsietoon ja kestävyyteen yleensä. (Pitää muuten muistaa pakata "paikkamakuualusta" autoon mukaan kylmempien kelien varalta).
Mutta niin, tässä video tokasta paikkamakuusta:

Sitten ottelin ne TOKO-jäävät.
Seuruut meni muuten hienosti, mutta makuuvideoltakin näkyy, että Romin jalka jäi kiinni minun housunpunttini kuminauhaan... onneks (!!!) ei sekään kuitenkaan onnistunu kunnolla rikkoon hienon Romppisen seuruuta!
Seisomisessa valuu taas (tarviin apparin, jotta voin korjata ja vaatia paremmin), mutta on hoksannut, mitä haluan.
Ja tässä videoinnit (seiso & maahan)
:

BH-jäävät tehtiin vikana, mutta pokkarini muistikortti oli jo mennyt täyteen...
Menivät muuten just priimasti, mutta istumaanjätön tein hätiköiden ja Romi nousi siitä seisomaan (korjauksella hyvä) ja luoksetulossa haukkui (korjatessa hiljaa, mutta hivenen vino).

Mutta sokeriksi pohjalle säästin päivän oikean ylpeydenaiheen - SEURUUN!
Romi ei ole tyhmä tai paksukalloinen, vaan tyypillinen appe. Eli motivointi pitää olla juuri oikeanlaista, jotta into ja kiinnostus säilyy. Takapalkalla oon saanut juuri oikean mielentilan ja poweria Romillekin! Pyrin tekemään erilaisia seuruita ja vapauttamaan aina vähän eri kohdasta, niin plikka selvästi skarppaa (ja korjaakin itse!) kun ei voi tietää, missä välissä pääsee palkalle.
Ja ne, jotka tietävät, miten paljon hommia Romin seuruun kanssa on tehty, lienevät pimatsusta melkein yhtä ylpeitä kuin minäkin.
Vielä on matkaa BH-seuruuseen, mutta tässä on jo hieno alku.
The Video, olkaa hyvät:

Pitkä talvi tulossa...

Birken operaatioon on enää 5 päivää.
Ensi maanantaiaamuna mennään siis ja aloitetaan tämä rumba...

Ja miksi pitää tulla talvi? Miksi ei voi jatkaa jälkireenejä?
(tai ehkä voikin, mutta vähän erilailla - we'll see)

Tässäpä nämä minun ajatukseni tällä hetkellä.
Todennäköisesti aika kuluu lopulta aivan siivillä (vaikka nytkin tuntuu, että edellisestä kokeestakin on jo ikuisuus), kunhan tää homma alkaa tästä rullaamaan, mutta voin kyllä kertoa, että tällä jälkimotivaatiolla ja Birken kuntoutuksen etenemisen odottamisella tästä on tulossa aikas pitkä talvi!
Vaan loppuuhan ne pitkät ja rankatkin talvet aikanaan - kuten aina ennenkin.

Kalenterikuvat 2012

Marraskuun neidit ROMI (edessä) ja BIRKE

Tytöt tutkimassa "ensilunta" takaterassilla, vm 2010...
Erityisesti Birkeä ihmetyttää ensimmäinen talvensa.

@ Lauma.info

Tulipas vähän jäsenneltyä ajatuksia tuolla Lauma.infossa ja ajattelimpas jakaa yhden tekstinpätkän tässä teillekkin, arvon lukijakunta.

Voi HUOKAUS!
Omat jalostussuunnitelmat meni sitten (taas) mönkään... Birkehän oli tutkittu lonkkien, kyynärien, olkanivelten, selän ja polvien osalta terveeksi, mutta kappas, kun nyt sitten todettiinkin, ettei polvet olekaan enää terveet
Epäreilua.

Nyt oon paininut monenmoisten kysymysten äärellä. Useampaan otteeseen oon jo miettinyt sitäkin, voiko rodun tilanteen kääntää paremmaksi (olen mm. ottanut Pevisaan menon jälleen esille sekä yrittänyt tuoda julki polvitutkimusten uusimisen tarpeellisuutta niin Suomessa kuin ulkomailla), kuinka paha tilanne todellisuudessa on ja pitäisikö vaihtaa rotua terveempään ja enemmän pk-koiraan...
Vaan kun oma sydän ei anna myöten vielä luovuttaa!

Onnekseni lopullisten päätösten aika ei ole vielä. Nyt katselen ja seurailen rodun tilanteen kehittymistä ja yritän omalta osaltani auttaa sitä mielestäni oikeaan suuntaan ja katson sitten parin, kolmen vuoden päästä (kun koiranpaikka on kenties avoinna) josko lähellä tai kaukana olisi omat kriteerit täyttävää mielenkiintoista yhdistelmää, josta kenties voisi pentu talouteen tassutella. Toivon, että se pentu on vielä appe, mutta aika näyttää.
Ja sitten kynsiä purren jännitetään, josko siitä pennusta sitten viimein kasvaisi se Zirotamin kantanarttu, jota olen nyt jo liki 6 vuotta odottanut.

Tässä on kaikenmoista (ikävää ja ihanan kannustavaa) keskustelua käyty eri tahoilla, olen kuullut, että polviongelmat todnäk muka johtuisivat liiallisesta rasituksesta ja että jollei vaiva ole perinnöllinen (patellaluksaation periytyvyys ei ole ihan yksinkertainen juttu, kuten ei esim lonkkadysplasiankaan) niin tokihan Birkeä voisi vielä jalostukseen käyttää (EI tule tapahtumaan)... ja toisaalta olen myös saanut paljon tukea ja rotupiireissä on jälleen keskusteltu rodun tilanteesta myös ihanan avoimesti ja hyvässä hengessä.
Onneksi omat periaatteet ja etiikka on auttanut niissä vaikeammissa keskusteluissa, muuten olis varmaan nuppi seonnut!

Aikamoisen tunneskaalan olen tässä reilun viikon aikana käynyt läpi, eikä prosessointi vieläkään ole valmis.
Epäreilua! 

 Onneksi tässä keskustellessa on myös tullut sekin ilmi, miten paljon terveempi appe rotuna on kuin moni muu rotu.
Polviongelmia on (vielä kun saisi polvitutkimukset yhtä yleisiksi ulkomailla kuin täällä Suomessa - missä sitä ongelmaakin, ylläriylläri, on diagnosoitukin enemmän), lonkat on aika hyvässä jamassa, kyynärät pääosin nollaa, jokunen OCD tapaus ja tietty jonkinverran allergiaa, selkäongelmia, ilmeisesti sydänongelmia (nämä kolme kuitenkin aika harvassa), sukulaisrodulla (ja ilmeisesti muutamalla apella) on todettu EU:ta ja nyt on tullut esille liian kapeasta alaleuasta johtuvia purentavikoja, mutta silti, SILTI rotu on moneen verrattuna terve, vaikka geenipooli onkin keskivertoa pienempi. Niin, silmiä on tutkittu niukasti, muttei ihmeempiä ongelmiakaan ole mistään ilmi tullut ja kaikki silmäpeilatut olleet terveitä.

Tiedän, että pelko on juuri nyt suuri ja miettii, uskaltaako moista riskiä enään ottaa, kun kahden kohdalla on käynyt näin... Mikä todennäköisyys tälle?!? Oikeesti. Mutta silti. Appe on niin loisto-otus!
Uskon, että jos mentäisiin vaikka sinne Pevisaan polvien osalta (ja sitä kautta jalostukseen aiotut koirat tulisi tutkitutettua useammin ja virallisesti) niin ongelma voitaisiin saada hallintaan, enkä usko, että Pevisa mitenkään radikaalisti ja liikaa rajaisi jalostukseen käytettäviä koiria (liian raskaalla kädellä kun ei geenipoolin puitteissa ole varaa rajata), enkä usko, että "polviseulan" tarkentaminen saisi muut ongelmat räjähtämään käsiin...

Mikä neuvoksi?
Mitä kasvattamisesta haaveileva harrastaja voi tähän eteen tehdä?
Noh, aukaista suunsa tottakai, kuten oon tehnytkin, mutta kuka oikeasti kuuntelee minua, jolla ei ole kokemusta kuin yhdestä ongelmasta, jolla ei ole jalostusnarttua, jolla ei ole ollut yhtään pentuetta...
Missä ja miten pystyisin (hyvässä hengessä) vaikuttamaan rodun tulevaisuuteen ja viemään sitä toivomaani suuntaan hyppimättä kuitenkaan kenenkään nenille?
Minulla on kokemusta, muttei kuitenkaan tarpeeksi kokemusta... Phuuh.

Kuvainspiraatiota

Aina sillontällön iskee vielä haikeus ja muistaa, miten epäreilua tää elämä on... Mutta silloin kun ei tunnu haikealta, tuntuu melkein hyvältä.
Päätökset on tehty ja tavoitteet asetettu. Itsekin ihmettelen, että idiootiksiko tässä on alentunut, kun ei tunnu ees vielä tajuavan, mitä kaikkea hommaa tavoitteiden eteen tarviaa tehdä, mutta silti meinaa innoissaan revetä pöksyistään, kun aattelee, mitä kaikkee me vielä tehdään!
Krhm, sinänsähän on nyt hieman harmi todeta se fakta, että jälkikausi päättyi jo (Jollei sitten pääse sitä ID-jälkeä koittaan) ...

Mutta tässä nyt otsikonmukaisesti hyvänmielen kuvia, jotka inspiroi kahtomaan eteenpäin myös niinä haikeina hetkinä...

Romi nurtsijäljellä 2010

Tästä kaikki tavallaan alkoi...
Maru ohjeistamassa minua ja Romia NPKH:n jäljen alkeiskurssilla. Tuolloin otettiin ekat askeleemme lajissa ja tehtiin jopa ekat pohdinnat kisatavoitteiden osalta. Aikas paljon on ehtinyt tän jälkeen tapahtua ja tavoitteet muuttua aikas moneen kertaa. Romi on luontainen ja motivoitunut jäljestäjä, joka on tässäkin asiassa melkoisen itsenäinen. En millään malttaisi odottaa sitä, että pääsen katsomaan, miten ohjaajan ja koiran työskentely on muuttunut ja millaisia ongelmia meille vielä tulee ratkottaviksi. Jäljellä luotan Romin kykyihin, nyt on vihdoin aika laittaa niitä enskaudella oikeasti koetukselle...

Birke valmistautuu pellolle 2011

Birke on niin ylväs yksivuotias tässä kuvassa...
Kuva otettiin meidän ekalla Sveitsinpaimenkoirien PK-leirillä Punkalaitumella. Kokemus oli silmiä avaava ja kaikinpuolin kannustava, koukuttavakin.
Ajatuksenani oli mennä ensivuoden leirille Birken kanssa, mutta nähtäväksi jää lähteekö mukaan vaan Romi vai molemmat plikat (jos Birken kuntoutus on jo tarpeeksi pitkällä).
En vaan pääse yli niistä fiiliksistä, mitä tämä kuva herättää. "Juuri tältä" haluan, että me näytetään.

Birken seuruu 2012

Meidän ekoista SennenMestiksistä Seinäjoelta!
Birken toinen möllikoe ja se meni huikean hienosti. Tähän kuvaan liittyy tietyntyyppinen haikeus, sillä koska uskon TOKOn olevan meille jatkossa enemmän "sivulaji", koen että Birken seuruu menee tavallaan hukkaan... Mutta silti en voi olla kuin ylpeä - väittäisin että tässä on paras seuruukuva, joka tästä ohjaajasta olemassa on.
Toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä, miten pitkälle Birken TOKOura vielä urkenee. Varmaa on kuitenkin se, että tätä tekemistä tullaan vielä näkemään!

Romi hyppää 2012

Ekoista rotumestiksistämme tämäkin.
Romin suoritus ei kokonaisuutena ollut sitä, mitä olisin toivonut, mutta tämän kuvan nähtyäni, on pakko olla ylpeä... Ehkä se ei ollutkaan sattumaa, että bongasin tämän kuvan vasta viime viikolla, sillä nyt näen, mitä ollaan saatu aikaseksi!
Molempien polvien korjausleikkaukset läpikäynyt 5½ -vuotias hyppää TOKOesteen leikiten. Mietin Romin elämänlaatua ja olen tyytyväinen. Rajoitukset ovat aina olemassa, kuntoutus ottaa aikansa ja lihashuollosta on huolehdittava koko loppuelämän, mutta kaikkea ei tarvitse varoa tai kieltääkään.
Romi kannustaa ja antaa rohkeutta lähteä samaan rumbaan Birken kanssa... "Isosisko".