lauantai 10. marraskuuta 2012

Romi pellolla

Tänään sitten päästiin ko päästiinkin pellolle, vaikka pakko on myöntää, että vähän pelotti, mimmoisiin olosuhteisiin oltiin sinne menossa...
Kyseessä siis sama pelto, jolla Birken viimeisin video on myös kuvattu (kyllä, tänpäiväisestä on video!), eli jo pehmennyttä sänkeä, maa routainen pinnan alta, mutta pinta rikkoutui hyvin.
Romin kanssa tullaan - kuten arvasinkin - vielä tekemään paljon töitä esinemotivaation (joka voi olla haasteellista saada edes melkein samalle tasolle jälkimotivaation kanssa) kanssa sekä tasaisen tekemisen kanssa, mutta alku on kyllä aika pätevä. Varsinkin kun aattelee, miten vähän Romilla on oikeasti ajatettu jälkeä ja saati sitten kuinka vähän sitä on varsinaisesti jäljelle koulutettu.

Birke on luonnonlahjakkuus tottiksissa ja se rakastaa sitä tekemistä, Romi taasen on aivan hulluna jälkeen ja toimii luonnostaan jo huiman hyvin! Molemmissa on puolensa todellakin.
Romi tuppaa kuumumaan ja väliin meinaa alkaa kaahottaa, mutta se saadaan varmasti kouluttamalla ja säännöllisemmällä reenillä aisoihin. Pakotetta kestää jäljellä, melkein mikään ei häiritse - paitsi ärsyttävä ohjaaja, joka ei anna mennä niin lujaa, kun haluaa! Jatkossa aletaan tehdä serpentiiniä, ettei opi siihen, että jälki menee aina tylsästi suoraan...
Esineilmaisuun tarvii käskyavun, mutta tää onkin vielä ihan reenivaiheessa. 

Mutta niin, pitemmittä puheitta...
  • n. 150 askelta
  • namitettu (paitsi 3 vikaa askelta ennen lopun nahkaesinettä)
  • suora
  • vanheni n. 1h 15min

8 kommenttia:

  1. Jessus, meinaa kaverilla olla kiire! :)
    Opetatko sä nuo esineilmasut ihan vaan, että lykkäät jäljelle nahkaesineen/kepin ja, kun koira on sen kohdalla käsket maahan? Mun tarttis Rockylle opettaa nuo ilmaisut myös, miettinyt vaan, että miten.

    VastaaPoista
  2. Opetellaan ilmasua paljon erillisenä, esim naksulla ihan kotona tai mettässä ilman jälkeä. Pikkuhiljaa siirrän esineet myös jäljelle, kun itse jäljestys sujuu ok.
    Mielestäni on hyvä alottaa siitä, että koira oppii reagoimaan ihmiseltä haisevaan esineeseen tietyllä tavalla. Tapoja tähän on monia, itse en ole ihan paras tässä opettamisessa, mutt ihan jees on menny. Birke taasen osaa esineet paremmin, mutta jälkimotivaatio ja tarkkuus on Romia heikommat.

    VastaaPoista
  3. Juu juu. Rocky jäljestää hyvin, vähän laitan jäljelle enään mitään ruokaa. Siksi tarttiskin ruveta esittämään ilmasut tuolle jotta joskus päästäis eteenpäin. Taitaakin olla hankalin asian jäljessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan koirakohtasta :)
      Meillä Birkelle jälki vaikeampi tavallaan eikä Romillakaan itse ilmasu ole vaikea, vaan se, ett malttaa pysähtyä ilmaseen.
      Hyvin erilaiset ovat, kuten voit Birken videoita katsomalla päätellä :) Romia oon kisatähtäin mielessä reeniny hyvin vähän ja Birkestä meinasin alunperin pk-jäljelle kisaajaa, joten nyt onkin taas eri meno jatkossa molempien kanssa, kun tähdätäänkin fh-jäljelle...

      Poista
  4. Mä oon aatellut, että Pk jäljelle kisaamaan ja jos FH:sta koittais tuon tunnuksen saada. Katsotaan kumpi ensin, Rockylla on jäljestäminen kunnossa, nyt tarttis vaan alkaa opettelee nuo ilmasut. Eiköhän jostain hyvät ohjeet löydy, sit tarttee palveluskoirilta hommata se jälki kirja. Mikäli nyt päästään bh läpi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pk- ja Fh-jälki on aikas erilaiset ja nyt täytyny itekkin perehtyä asiaan paremmin ;)
      Mutt tsemppiä!

      Poista
  5. Niinhän ne on, siksi nyt kun jos tuon bh:n sais alta pois kattois kumpaa eka tota treenaa.
    Aika näyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee eka hyvät pohjat pellolla :)
      Yleensä pellolta on helpompi siirtyä mettään ko toisinpäin, mutta tosiaan koira- ja ohjaajakohtasta.
      Kannattaa kysyä neuvoa joltain koiras työskentelyn nähneeltä kokeneelta harrastajalta/kouluttajalta :)

      Poista

Kah, kiva kun poikkesit.
Jätäs tassunjälkesi!