keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Reenipohdintoja

Eilen käytiin kentällä ottamassa todet.

Birkkikselle ottelin eka ja reenistä tuli keskivertoa pidempi, mutta plikka jaksoi oikein mukavasti.
Alkuun paikkamakuu ihmishäiriöllä, aikaa 6min, koska yleensä tylsistyy 5min kohdalla. Nyt en ollut moista lainkaan havaittavissa, vaan pysyi oikein hienosti.
Jäävistä istuminen oli selkeästi vaikein ja vaati vartaloavun (tarjosi toistuvasti maahanmenoa - tiedetäämpäs jatkossa mitä otetaan ja mitä ei), muut meni jees.
Noudon palautusasento oli jo parempi, mutta vaatii minulta vielä apuja - we're getting there!
Seuraus oli perus-Birkeä, hienoa. Tosin otti nauravista ihmisistä häiriötä ja innostuksissaan hieman keuli ja paikoitellen jopa painoi hetken, ohho!
Luoksari suora, mutta saisi olla vielä vähän tiiviimpi.
Hyppy onnistuu puhtaasti (ja hiljaa keskittyen) kuudella laudalla yhdeksästä, seitsemällä varvas vähän osui. Pikkuhiljaa... enskaudelle vois olla joku hyppytekniikkakurssi aika jees. Kopauksen jälkeen meinasi kiertää ja kun siitä ei tullu palkkaa, koitti velmuilla, mutta korjattiin 6 laudalla.
A-este menee melkein täysjyrkkänä, ei koitellut kierrellä kuten viimeksi ja tekniikka oli hyvä. Intoakin piisasi enempi ko tarpeeksi, sillä meinas varastaakin - eikä ollut kommonaan korjauksesta.
Eteenmenoja tarvii alkaa otella apparin kanssa, sillä etenee kyllä hienosti, mutta aina kohti keskilinjaa huolimatta siitä missä palkka on. Täytyy siis vahvistella nimenomaan suoraan etenemistä - huolimatta siitä, mistä lähetetään.
Birkelle asetin työnalle täksi kuuksi:
  • noudon ja luoksarin tiiviyden (namireenillä erikseen)
  • paikkamakuun häiriössä ja pitemmän aikaa
  • jäävät ilman apuja
  • hyppyyn korkeutta lisää vielä ennen liukkaita
  • A:lle vauhtia tekniikan kärsimättä
Bonuksena tavoitelistalle ilmaantui vielä jälkijuttuja...
                - Pituutta lisää ja itsenäistä ratkontaa!


Romin kanssa reenittiin myös!
Aloteltiin luoksepäästävyydellä - nousi ja pörähti minulle kun komensin, mutta kertaakaan ei haukkunut tuomarille. Hyvä!
Sitten paikkamakuu yhdessä Kiti-käppänän kanssa. Katseli ja nosti ja laski päätä (kuten tavallista), mutta pysyi koko ajan eikä vilkuillut kaveria! Ainoona oikeena miinuksena oli pieni piippaus siinä keskivaiheilla, onneksi lopetti kuitenkin.
Noudossa yhä vaan käsiapu sivulletuloon, pitänee alkaa pikkuhiljaa miettiä, miten siitä pääsee, ettei jumiuduta siihen...
Jäävät ihan jees, paremminkin on tehnyt, mutta pääasia, että teki.
Luoksarissa jouduin puuttumaan haukkumiseen - jota koitti kerran jo istumaanjätössäkin - mutta teknisesti teki hyvin, kuten aina.
Seuruu (ilman kainalopalkkaa) oli ihan jees. Paikoitellen hyvää, paikoitellen huonoa - keskimäärin siis ihan ok.
Hyppy meni kivasti, stoppas ilman natsikäskyä.
Kaukot ei sit mennykkää täl kertaa... jostain syystä istumaannousu oli ihan hirmuvaikea! Pitänee palkkailla jokaisen onnistuneen jälkeen, jottei jää epäselväksi, mikä on oikein ja mikä väärin. (Jeap, ihan yksinkertaista tässä sanoa - tietenkin koira on hämääntynyt!)
Romille tässä kuussa:
  • TK1 (I hope)
  • Paikkamakuuta häiriössä
  • Seuruun paikka kuntoon
  • Motivaatioreeniä

Huomenna onkin sitten jälkireenit, joten niihin hommiin palaan tarkemmin sit huomenissa!
Odotan suuuuuuurella innolla...

1 kommentti:

Kah, kiva kun poikkesit.
Jätäs tassunjälkesi!