sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Jäljestä!

Hei, me jäljestetään!
Eihän tässä nyt enää mitään suuria reeniponnistuksia pitänyt tällä kaudella jäljen osalta olla luvassa, mutta aikas vahvasti näyttää se kelkka kääntyneen...

Huomasin, että päästään reeneihin nyt torstaina JA alkavalla viikolla (itseasiassa ensviikolla kahdestikin) ja sekös sitten innosti taas maastojuttujakin miettimään.
Niinhän siinä sitten kävi, että saatiin ihan loistoneuvoja, jonka avulla mennään eteenpäin ihan uudella innolla! Ohjeet on olleet paljolti samaa kuin mitä aiemminkin on sanottu, mutta vähän yksityiskohtasempia vielä ja just meille rautalangasta väännettyjä. Ja - miksen ole yllättynyt - suurin osa niistä koski ohjaajaa...

Tässä Mirkun kuvaama video viime torstailta:

Strategiset infot:
  • 250m (400as), 6 keppiä (10, 20, 40, 60, 60, 60), yksi suora kulma vasemmalle, kaarteita. Sadetta tekohetkellä, vanhetuessa ja ajettaessa. Sänkipelto.Ruokaa vain startissa ja ekoilla 4 metrillä.
Ohjaajaa on neuvottu olemaan ohjaamatta liinasta ja antamalla koiralle tilaa ratkoa itse... Näin ohjaaja luulikin tekevänsä, vaikka tosiasiassa ohjaa liinalla aika törkeästikin paikoitellen!
Jälkimerkit heivataan hus-kukkuun, kun Birke ei niiden takia käytä nenuaan, vaan menee silmien varassa...
Lisäksi tuo alusta ei ole meille paras - mettään käy tiemme aina ko mahdollista!

On se vaan jännä (ihan oikeesti!), miten nyt vasta alkaa päästä lajiin sisälle... Ja silti on viel niiiiiiiiin paljon opittavaa!
Tästä siis eteenpäin - kyll me vielä (ihan oikeesti!) kisataan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kah, kiva kun poikkesit.
Jätäs tassunjälkesi!