Plikat on osanneet kokoaika ottaa suht rennosti... |
...Vaikka emännälle tää viikko otti henkisesti aika koville!
Koko viikko on oikeastaan mennyt Birkeä seuratessa ja pohtiessa, onko edistystä tapahtunut vai olisiko syytä käydä tsekkaamassa tilanne.
Onneksi sitten päätin, että mennään lääkärillä käymään, jossei muuten, niin siksi, että saan mielenrauhan.
Eilen käytiin siis Juhaa moikkaamassa ja ekaksi hän totesi, että polvi ei ole kipeä, eikä siinä ole turvotusta ja pl:n korjaavat nylonit ovat yhä ehjät ja toimivat.
Mikä sitten on aiheuttanut lepo-ontumat ja nyt huomattavan jalan keventämisen? Ja miksi jalka on aina lenkin jälkeen ja lenkillä huomattavasti parempi?
Vastaus löytyi lihaksistosta. Reisi, lonkan koukistajat sekä pakarat ovat erittäin kireät ja kipeät ja rajoittavat jalan liikeratoja huomattavasti. Arvelimme tämän ongelman syntyneen alunperin n. kuukausi sitten tapahtuneesta liukastelusta rapussa ja viikko sitten sängystä alas tullessaan Birke sitten tömäytti jotenkin niin, että jo valmiiksi kipeisiin lihaksiin sattui lisää.
Että voinkin olla helpottunut!!!
Vaivahan on toki ikävä ja on selvästi hidastanut kuntoutumista, mutta kuitenkin hoidettavissa, eikä ole missään nimessä sieltä vakavimmasta päästä. Lisäksi olen iloinen siitä, etten ole tullut pöpiksi, vaan viimeisen kuukauden ajan jossain kummitellut ajatus siitä, ettei kaikki nyt etene sitä tahtia kuin kuuluisi, ei ole ollut puuta heinää, vaan ihan todellinen, joskin tavallaan "hieman mutkan kautta haettu" syyhän siihen oli.
Mitenkäs nyt etenemme (muuta kuin eteenpäin, kun tämä solmu on saatu auki!)?
Birke saa nyt viikon kipulääkettä aamuin illoin ja voimaharjoitukset (= jumpat) pidetään nyt vielä jatkossakin poissa repertuaarista. Lenkkeillä saadaan rentoon tahtiin useampikin lenkki päivässä (juuri nyt enemmän tässä rajoittaa emännän oma jalkasaikku - eli pikkuhiljaa edetään) ja lenkkien välissä tehdään passiiviset venytykset, jotta saan autettua Birkeä kehittämään jalan liikeratoja oikeaan suuntaan ja iltasella jalkaa voi myös venyttelyn jälkeen hieman alkaa hieroa, mikäli Birke ei arista lihasten käsittelyä.
Viikon jälkeen pitäisi riittää kipulääkitys vain illaksi, mutta tähän tapaan jatkellaan nyt ainakin pari viikkoa. Liikkumisen pitäisi muuttua huomattavasti helpommaksi ja kun lihakset on saatu auki ja kipu pois, ehdimme hienosti alkaa keskittyä vasurin vahvistamiseen.
Nyt hipsutellaan siis menemään.
Emäntä kävi kanssa jalkatohtorilla ja positiivista on se, että vaikka jalkaa ei vieläkään saa yhtään liiaksi rasittaa, kävelemistä ei enää tarvitse vättää niin paljon. Kulkea saa siis jo, mutta rauhallisesti, tasaisella alustalla ja vähän kerrallaan, jottei kipeydy.
Elän siis toivossa, että tämäkin vaiva olisi jo ensviikolla viimein selätetty!
Romin kanssa jatkellaan nyt taasen säännöllisemmin rullajumppia ja tässä viikonloppuna olisi tarkoitus neidin selkäkin taas hieroa.
Nyt kun emäntä ei enää ole hermoraunio, tähänkin riittää energiaa ja keskittymiskykyä taas paremmin.
Ainiin, tänään olikin iloinen sattuma ja näin kaksi beussinpentua...
Toinen niistä asusteleekin ihan tässä lähellä - ihanaa!
- Siis rasti seinään, tämän vuoden ekat uudet pösöt bongattu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kah, kiva kun poikkesit.
Jätäs tassunjälkesi!