Perjantai-iltana Birke tuli sängystä hosuen alas ja vissiin leikattu jalka otti painon vastaan, sillä sen jälkeen on vältellyt jalalle varaamista. Noh, näitähän sattuu ja tokkopa noin pienestä mitään sen suurempaa ongelmaa poikii, mutta viikonvaihde meni nyt vähän otsa kurtussa.
Mikälie aivopieru emäntään iski (lieneekö omaa liikkumista rajoittava jännetupen tulehdus, joka tekee muuten muka-yliaktiiviseksi?) mutta kun olisin malttanut jättää ne ihan pienetkin lenkit ja jumpat heti lauantailta ja sunnuntailta Birkeltä tekemättä, niin neiti olisi toipunut tömäyksestä varmasti nopsempaan.
Nyt oltiin maanantai ja tiistai tekemättä mitään ja homma alkaa taas näyttää enemmän siltä, miltä kuuluukin.
Neiti aamun asiointireissulla...
Ekan leikkauksen jälkeen meno näytti tähän aikaan TÄLTÄ.
Lihasreenit (=jumpat) saa nyt viel hetken olla ja keskitytään tekemään pikkulenkkejä Birken ja emännän voinnin mukaan.
Kaikenmoiset ehdin jo murehtia ja itseänikin syyttää, mutta kyllä tämä taas tästä.
Mitäs Romppinen sitten?
Rullajumppia ei nyt pariin päivään tehty ja botinkin muistin laittaa päälle vissiin vaan kerran, mutta selkähieronta tehtiin sunnuntaina. Seuraavaa kaavailen perjantaille.
Pienellä lenkityksellä (lue: lähes olemattomalla) on Romikin joutunut olemaan, kun emännältä on kaikki vähänkään rasittava liikunta kielletty, mutta jospa jo kohta pääsis hissukseen kulkemaan jonkin pienen kierroksen edes...
Vähän on ollut koettelevat nää muutamat viime päivät, mutta eiköhän tämä nyt taas tästä.
Ilo, onni ja autuus on ihanat luottotyypit Juha-ortopedi sekä Elina-fyssari, jokka vaan jaksaa ja jaksaa minun kysymyksiäni ja hysterioitani! KIITOS heille.
Eikä tietenkään unohdeta kallisarvoisia ystäviä, joille näitä tulee kanssa purettua. KIITOS.
Nyt yritetään rauhottua ja jatkaa eteenpäin välittämättä siitä, että jarrua tuli nyt painettua ja otettua muutama askel taaksepäin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kah, kiva kun poikkesit.
Jätäs tassunjälkesi!