Ohjaajasta tuli koira ja muita fyysisiä haasteita...

Jepep, oltiin siis tiistaiseen tapaan (mutt ensviikolla en pääse, nyyh...) Majan kentällä tekemässä todet!
Paikalla oli semmottinen kiva ydinryhmä, jonka kanssa juttu ja läpät luisti...

Romille oli tänään luvassa käskytyshäiriötä ja fiilistelypaikkamakuu.
Sivullaollessa kontakti tipahtelee (no toki, kun siihen ei ole koskaan sen isommin panostettukaan), joten tätä tarviaakin alkaa otella ja laitella paremmalle tolalle - vois silleen kummasti auttaa ilmottautumisiin ja muihin odotteluihinkin. Hmm, hmm, ohjaaja hei halloota.
Seuruussa (ensin kainalopalkalla, sitten ilman) ei ottanut pahasti häiriötä muiden käskyttelyistä (huutelivat siis randomisti käskyjä, ilman koiria), tämä parempi ko luulin. Hyvähyvä! Henkilöryhmässä tätä tehtiin ja sekin meni ihan mukavasti - ja pitkiä aikoja palkkamatta. Pitää vaan muistaa, etten kehu liiaksi, ettei taas totu mun höpötykseen.
Sitten paikkamakuu. Jättämisessä oli vähän sähellystä, kun kahteli alustaa (oli melkein -10 pakkasta) ja ei meinannut heti siihen asettua, mutta jees jäi. Menin täyden matkan päähän ja omakin olo oli aika jees. Kentällä ei tällä kertaa ollut ko ihmishäiriöö, mutt näin me suunniteltiinkin. Oli kuulemma levoton ja piippas yhdessä välissä, muttei alkanut haukkua. Rauhottui ja sitten menin vapauttamaan. Piippauksen vielä siedän, mutten sitä haukkumista (saati nousemista) joten jees reeni.
Loppuun (perusasentohäseltämisen - tarjosi 'istu' maahanmenoa - jälkeen) hieno hiljainen tiivis luoksetulo!

Birken kanssa alotettiin luoksepäästävyydestä... Taina olikin sitten muka epäilyttävä ja Birke toi varautuneisuutensakin pitkästä aikaa esille. Ei ihan toivottavaa kyllä. Mutta korjattiin ja asia oli ookoo. Jopa nousi Tainaa haistelemaan ja tsekkaamaan. Tiedä häntä mikä siin sit muka aluks epäilytti. Pitääpä siis pitää tää reenirepertuaarissa mukana.
Sitte seuruuta, jossa ohjaaja harjotteli ryhtiä ja käännöstekniikkaa.
Sitte olin päättäny, ett otetaan liikkeestä seisominen isommasti käsittelyyn - tää osottautuikin paljon paremmaksi päätökseksi, ko osasi aavistaakkaan!
Birke on siis alkanu tekeen samaa ko Romi, eli vaaaaalumaan... Noh, reenikaverit alko sit ehdotella korjaustekniikoita. Moni oli hyvä, muttakun ohjaajan fysiikka - ei saakeli ko ei vaan kykene tekeen niin montaa asiaa samanaikasesti. AAAPUVA! Lopulta Kati otti minut koirakseen ja ohjasi ihan kädestä pitäen, ett miten mie oman koirani kanssa teen. Birke seurasi sangen hämmentyneenä ja varmaan huvittuneena vierestä. Tuli pienmuotoinen flashback Romin pentutokokurssiin, jolla kouluttaja demonstroi kanssani, miltä koirasta tuntuu, kun ei ymmärrä käskyä ja ohjaaja vuoronperään hokee 'ei' ja jotain siansaksaa... Mutta enough with the muistelot, takas aiheeseen!
Lopulta meille (siis nimenomaan OHJAAJALLE ja koiralle) teknisesti just sopiva tapa löytyi! HURAAA ja kiitos ryhmälle!!!
Seuruutan, käskytän ja palkka lentää samantien oikeasta kädestä selän takaa koiran sivulle ja vapautus - Birke stoppaili niiiiiiiin hienosti ja vaikka patukka lensi kylkeenkin, niin pikkuhönö vaan kuuliaisesti ootti vapautusta. Ihanata, jeejeejeejee!
Sitten noutoo... Nojoo. Eka väljä ja vaati käsiapua, jotta tiivisti. Toka samanmoinen. Kolmannella (ja neljännellä?) kantoi kapulaa päästä. Sitten mälväsi ja ohjaaja tiputti kapulan maahan. Vika sitten ihan jees. Jeps, onneks tätä on aikaa viel reeniä - ja nyt sentään pitää kapulaa mielellään!
Loppuun viel luoksari (patukka leuan alla, ettei varmasti jäis enää tässä väljäksi) joka oli hieno.

Kyll ohjaaja osaa olla hidas ja yksiulotteinen!
Mutta onneks on hyvä ja hauska reeniporukka, jossa ne (yllättävää kyllä, yhäkin) jaksaa kuunnella minun yksinkertaisuuttani ja jäkätystäni.
Jospas jo huomenna ehtis aukaseen sen "Kilpailemisen Taito" -kirjan, jonka Kati viel lykkäs matkaani... Vois kuulemma auttaa mm. (ohjaajan!!!) paikkamakuuvibojen kans. Krhm.