POP3

Poppikolmonen on jo illan (tai yön, riippunee katsantakannasta) puolella, joten ehkä passeli aika kirjoittaa siitä jokunen sana.

Birke on jälleen selvästi virkistynyt ja keksinyt uusia juttuja...

Ulosmentäessä meinaisi ihan väen väkisin, että mennään lenkille! Millään ei meinaa enää taipua toimittamaan asioitaan pihalepikkoon, vaan yrittää joka väliin hivuttautua johkin suuntaan lenkkipolulle.
Kulkeminen sujuu oikein hienosti. Varaa jalalle paikoitellen jopa niin hyvin, että tuntuu, ettei kävelytahdissa melkein edes huomaisi ontumaa, jollei asiasta tietäisi ja olisi opiskellut. Mutta vauhdin noustessa nousee kyllä koipi koukkuun ja kenguruidaan eteenpäin.

Soffaa kahtellaan yhä vaan intensiivisemmin ja tänään meinasi jo nostaa tassuja ja aloittaa kipuamista!
Lisäksi tänään plikat jäi ekaa kertaa keskenään yksin (Birke eteiseen ja keittiöön, Romi olkkariin portin taa) ja kauniisti olivat olleet. Vaan sittempäs iski slaagi, kun tulin kotiin... Birke tuli tapansa mukaan tuulikaapin oven eteen kurkkimaan siitä oven ikkunasta. Juu, todellakin hyppäsi/nousi ovea vasten! Eli jatkossa Birke jää makkariin oven taa, ettei pääse riehaantumaan...

Hyvin siis menee, toipilas toipuu!

Haavekuvia

Tänään postista tullut Berran softshelltakki.

Tänään se tuli - nimittäin hartaasti oottamani softshelltakki Berralta!
Just semmoinen ko toivoinkin, vaikka ois ollu plussaa, jos värivaihtoehdoista on löytyny vihreä taikkavaikka viuletti... mutta tämä on hieno jokatapauksessa.

Mutta tän oman logon näkeminen selkämyksessä herätti vähän sekaviakin tuntemuksia...
Aloin pohtia omaa lähtökuoppiin jäänyttä kasvattajanuraani.
Birken polvidiagnoosin myötä melkein jo valmis korttitalo kaatui (jälleen) maantasalle ja taas pitää aloittaa rakentaminen kokonaan alusta. Tai haluaisin uskoa, ettei ihan kokonaan, vaan jonkinmoinen perusta toki kai on ja pysyy, mutta samoissa ekoissa askelissa olen kuin mitä olin alkuvuodesta 2008. Kesän 2006 ja 2008 alun välille mahtuu muutama askel sentään ja on niitä jokunen varmaan otettu sen jälkeen niinkin, ettei jokaista ole ollut pakko astua takas taaksepäin. Jotain oppia on siis uskoakseni tullut. 
Mutta ei tässä voi kehua oikeasti edenneensäkään.

Ja toisaalta mietin, että moni olisi voinut jättää Birkenkin ongelmat huomioimatta ja vaan tehdä pennut kaikesta huolimatta.
Sellainen kasvattaja minä en ole, en halua olla, enkä tule olemaan - jätän vaikka mielummin koko homman.

Kaikki tämä pohdinta on tavallaan tehnyt hyvää, vaikken vieläkään täysin osaa vastata siihen, mikä minua tähän motivoi. Miksi tavoittelen tätä niin intensiivisesti, etten yksinkertaisesti osaa jättää koko asiaa pois mielestäni? Haluaisin uskoa, että motivaationi tulee rakkaudesta rotuun ja toiveesta saada sille omalta osaltani aikaan hyvää, mutten tiedä, olisiko vastaus silti noin yksinkertainen.

Vaan ei kai tässä oikein muita vaihtoehtoja ole, kuin jatkaa eteenpäin.
Mutta toisinaan kyllä hartaasti toivoisin, että osaisin elää enemmän hetkessä ja vähemmän tulevassa. Oon niin päämääräorientoitunut, että on väliin jopa ihan ongelmallista keskittyä siihen, mitä juuri tällä hetkellä tapahtuu.
(Eikö se ole yksi edistysaskel, että pohtii ja tiedostaa ongelmiaan?)

Vaikka mielessäni on käynyt muutama muukin rotu, niin aina jotakin kautta olen päätynyt takaisin appeihin...
Ja appesivuja onkin tullut tutkittua.
Monenmoiset seikat keikkuu vaakakupeissa, mutta tärkeää olisi saada laumanjatkeeksi plikka, joka vastaisi mahdollisimman pitkälle omaa ihannetta rodusta. Toki toinen juttuhan olisi sitten, että saadaan kasvattaja vakuutetuksi siitä, että pentu saisi meidän laumasta hyvän kodin.
Muutaman bongauksen olen jo tehnytkin, mutta aika ei ole vielä kypsä, vaan pitää malttaa odottaa sopivaa ajankohtaa ja sopivaa yhdistelmää.

Sillävälin joku voisi tulla kajauttamaan minua kalloon ja käskeä keskittymään olennaiseen (eli siis siihen, mitä kaikkea hienoa me vielä tehdään ennenkuin laumanjatke on ajankohtainen)!

POP2

Ihan turhaan olin huolissani - tänään Birke on alkanut varata jalalle.
Muutenkin plikka on taas virkeämpi kuin edellispäivänä.

14.11. aamuruoan jälkeen

Kauluri ei enää sen ihmeemmin hidasta menoa, vaan sitä on nyt opittu käyttämään mm. puskurina!
Soffaa katsellaan entistä määrätietoisemmin ja Birkkis oli kovin suivaantuneen oloinen, kun se ei päässyt Romin jälkeen lenkille.

Joka päivä on siis askel parempaan ja olen luottavainen.
Tosin odotan jo sitä aikaa, kun päästään kaulurista eroon ja saadaan pikkuhiljaa aloittaa kuntoutusta...

OP & POP1

Noniin. Nyt on otettu ensimmäiset askeleet Birken polviprojektissa...
Lukijoille tiedoksi, että otsikon lyhenteet tulevat termeistä OPeraatio ja PostOperatiivinen (eli leikkauksenjälkeinen) Päivä. Näitä termejä tulen jatkossakin käyttämään, kun kirjoittelen Birken voinnista ja kuntoutuksesta 'PostOperatiivinenPäiväkirja' -tunnisteen alla.

Eilenaamulla puoli kymmeneksi vietiin Birke Eläinystäväsi Lääkäriin ELL Juha Kallion leikattavaksi. Juha on hoitanut myös Romin polviasiat lähes täysin. Emännälle se oli kovempi paikka jättää plikka sinne taju kankaalla, vaikka Birke se protestoi takaseen tyrkättyä unipiikkiä...
Vaan mahtoiko kello olla vielä kahtakaan, kun oltiin jo heräämössä moikkaamassa reipasta, mutta sangen pöllämystynyttä Birkkiäistä.

Tässä vielä infot operaatiosta:
"Birken oikea polvi leikattiin polvilumpion luksaation takia:
Polvilumpion lateraaliset sivusiteet olivat osittain repeytyneet ja venyneet. Ristisiteet ja nivelkierukat olivat ehjiä. Polvilumpion telaura on riittävän syvä. 
Niveleen tehtiin polven lateraalisiteitä tukeva ja sääriluun ylikiertymistä estävä nylonside, jolloin sääriluun liiallinen kiertyminen sisäänpäin estyy. Polvilumpion venyneet ja osittain revenneet sivusiteet kiristettiin ja ommeltiin. Nylonside kiristettiin reisiluun pään ulkosivulla olevan lateraalisen nuljuluun ja sääriluun etuharjanteen välille, toinen ommel tukee polvilumpiota sivusuunnassa lateraaliseen nuljuluuhun. Vähitellen nivelkapselin omat siderakenteet korvaavat nylonin toimintaa ja tukevat niveltä riittävästi n. 2-3 kk kuluttua. - -"
Korjaustoimenpide oli siis sama kuin Romilla eikä diagnoosissakaan löytynyt mitään yllättävää.
Nyt sitten käydään ainoastaan pissa- ja kakkareissuilla ulkona tikkienpoistoon ja kontrolliin asti. Silloin sitten katsotaan ja suunnitellaan kuntoutusta eteenpäin...
Nyt jatketaan kipulääkitystä ja Birke sai myös AB-kuurin.

Automatka kotiin meni rauhallisesti - Birke vaan nukkui, ei edes inissyt - mutta ensimmäinen ilta kotosalla oli kaikinpuolin hieman levoton.
Kuten arvelinkin, Romi oli suurin niistä enemmän ja vähemmän kuvitteellisista möröistä, joita Birke lääkepöhnissään näki... Ärinää ja murinaa kuului siis useaan otteeseen, muttei mitään ääntä kummempaa kuitenkaan. Rominkin tuntui alkuun olevan vaikeaa käsittää, mikä ihme "pikkusiskoon" on iskenyt.
Eilenillan meno oli aikalailla tämännäköistä:

Birke operaatiopäivän iltana 12.11.2012

Varautuneena, kipeänä ja mykkyrällä.
Ruoan (makkarasoppa maistui) ja iltalääkkeen jälkeen olo parani ja plikka kävi nukkumaan.

Yö meni rauhallisemmin kuin olisin luullut.
Toisin kuin Romi aikanaan, Birke ei piippaillut, mutta muutaman kerran heräsin kun Birke istui päälläni (nukun patjalla lattialla, sillä Birke on tottunut siihen, että saa tulla viereeni nukkumaan, muttei tietenkään saa vielä hyppiä) tai rymysi kaulurinsa kanssa nurkissa kolistellen, mutta hyvät unet tuli silti otettua.

Tänään Birke on ollut sosiaalisempi ja vähemmän äreä, mutta yhä myös selvästi kipeä sekä kovin väsynyt.
Kuten tästäkin näkyy:

"Isosisko" valvoo...

Kulkeminen on vielä rauhallista eikä Birke paljoa painoa jalalle vielä laske, mutta selvästi pää on jo virkeämpi. Juotavaa, ruokaa ja ulkoilua pyydetään määrätietoisesti ja selvästi ja nyt useampaan otteeseen Birkkis on jo katsonut sangen päättäväisesti laverisoffaa... Vaan onneksi (ja Birken ärsytykseksi) olen asiasta harvinaisen tarkka (Romihan ponkasi aikanaan POP1:senä soffalle, kun en osannut varoa!) ja vahdin, että saksalaisen suunnitelmat jäävät kerta toisensa jälkeen vaan ajatuksen asteelle.

Ruoka maistuu, samoin vesi ja pissaaminenkin onnistuu ongelmitta. Isompaa hätää ollaan toistaiseksi saatu odotella, mutta eiköhän sekin hoidu huomenissa...
Birke käyskentelee kotosalla melko rauhallisesti, mutta tuppaa jäämään kauluristaan millon mihkäkin jumiin. Romin kiertää yhä ja rähähtää, jos Romi on onnistunut huomaamatta hiipparoimaan Birken takaa, mutta muuten syövät vierekkäin ja oleskelevat aika normisti. Joskaan en jätä plikkoja samaan tilaan valvomatta (jottei Romi saa päähänsä 'hoitaa' Birken haavaa - ekan leikkauksensa jälkeenhän Romi kerkisi jossain välissä nappaamaan ylimmän tikin auki) ja yönsä tytöt nukkuvat eri huoneissa.

Tänään 13.11. asento on jo rennompi ja vähemmän kerällä ja kölliä passaa vaikkapa keskellä lattiaakin...

Matka tuntuu yhäkin aivan hirmuisen pitkältä, mutta nyt on ainakin astuttu kynnyksen yli.
Odotan jo kevättä, mutta ensin täytyy kahlata talven läpi.
"Eteenpäin!" sano mummo lumessa - ja mehän mennään!

Romi pellolla

Tänään sitten päästiin ko päästiinkin pellolle, vaikka pakko on myöntää, että vähän pelotti, mimmoisiin olosuhteisiin oltiin sinne menossa...
Kyseessä siis sama pelto, jolla Birken viimeisin video on myös kuvattu (kyllä, tänpäiväisestä on video!), eli jo pehmennyttä sänkeä, maa routainen pinnan alta, mutta pinta rikkoutui hyvin.
Romin kanssa tullaan - kuten arvasinkin - vielä tekemään paljon töitä esinemotivaation (joka voi olla haasteellista saada edes melkein samalle tasolle jälkimotivaation kanssa) kanssa sekä tasaisen tekemisen kanssa, mutta alku on kyllä aika pätevä. Varsinkin kun aattelee, miten vähän Romilla on oikeasti ajatettu jälkeä ja saati sitten kuinka vähän sitä on varsinaisesti jäljelle koulutettu.

Birke on luonnonlahjakkuus tottiksissa ja se rakastaa sitä tekemistä, Romi taasen on aivan hulluna jälkeen ja toimii luonnostaan jo huiman hyvin! Molemmissa on puolensa todellakin.
Romi tuppaa kuumumaan ja väliin meinaa alkaa kaahottaa, mutta se saadaan varmasti kouluttamalla ja säännöllisemmällä reenillä aisoihin. Pakotetta kestää jäljellä, melkein mikään ei häiritse - paitsi ärsyttävä ohjaaja, joka ei anna mennä niin lujaa, kun haluaa! Jatkossa aletaan tehdä serpentiiniä, ettei opi siihen, että jälki menee aina tylsästi suoraan...
Esineilmaisuun tarvii käskyavun, mutta tää onkin vielä ihan reenivaiheessa. 

Mutta niin, pitemmittä puheitta...

• n. 150 askelta
• namitettu (paitsi 3 vikaa askelta ennen lopun nahkaesinettä)
• suora
• vanheni n. 1h 15min

Liebster!

Kovasti oltiin iloisia, kun Hekla ja Rakkimus muistivat meitä kivalla pienellä haasteella!

Kyseessä on LIEBSTER- palkinto jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.  Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Varsinaista hommahan tässä ei ole, vaan säännöt kuuluvat näin:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

KIITOS siis Hekla, kun meille haasteen heitit (ja spesiaalikiitokset mukavista ja rakentavista kommenteista!). Jostain kumman syystä sinun kommenteista ei ikinä tule minulle mailiin ilmoitusta, mutta sepä meinaa vaan sitä, että kommat on yhäkin isompia mukavia ylläreitä!

Ja tähen nimeän HAASTETUT VIISI:

• Pawprints in the heart - Mirkku, Iitu ja Nova
• Sveitsiläisten elämää - Susanna, Mindi & Vinka
• Iitun ja Masin reviirin laidalta 
• Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät - Kati, Ekku, Vii ja Tuju
• Särkyneenpyörän sisarukset - Takku, Rood ja Stefa

Rompromp the pro!

Jotain positiivista ja kevyempääkin taas välillä tähän blogiin!

Tänään tehtiin reenireffit Mirkun ja Nova-bortsun kanssa tuohon läheiselle kentälle.
Tarkoituksena oli videoida (kaikki meistä otetut videot kuvasi siis Mire!) reenit ja mie ajattelin ottaa ainakin paikkamakuun ja seuruuta (niitähän me tässä hoidetaan kuosiin), mutta tuli otettua myös TOKOn ALO-jäävät sekä BH-jäävät + luoksetulo.

Alotettiin paikkamakuulla...
Menin 15 askelen päähän ja olin puolminuuttia, selin. Tämä kahdesti. Molemmilla kerroilla hieman vilkuili, toisella haistelikin, mutta oli muuten ihan hyvin järjestyksessä.
Toki tuli sitten videota katsellessa Kristan kanssa puheeksi, että se aika ensin ja sitten etäisyys! Miten se voi olla niin vaikeaa muistaa? Pitää ihan oikeasti keskittyä siihen. Mutta puolustuksekseni sanon, että kunhan mennään taas kentälle, niin otetaan KUNNON häiriöt ja mie jään ihan lähelle ja varmistan, että plikka pysyy. Nyt kun takapalkka on Romille esitelty, niin voidaan alkaa oikeasti keskittyä ongelmaamme, eli häiriönsietoon ja kestävyyteen yleensä. (Pitää muuten muistaa pakata "paikkamakuualusta" autoon mukaan kylmempien kelien varalta).
Mutta niin, tässä video tokasta paikkamakuusta:

Sitten ottelin ne TOKO-jäävät.
Seuruut meni muuten hienosti, mutta makuuvideoltakin näkyy, että Romin jalka jäi kiinni minun housunpunttini kuminauhaan... onneks (!!!) ei sekään kuitenkaan onnistunu kunnolla rikkoon hienon Romppisen seuruuta!
Seisomisessa valuu taas (tarviin apparin, jotta voin korjata ja vaatia paremmin), mutta on hoksannut, mitä haluan.
Ja tässä videoinnit (seiso & maahan)
:

BH-jäävät tehtiin vikana, mutta pokkarini muistikortti oli jo mennyt täyteen...
Menivät muuten just priimasti, mutta istumaanjätön tein hätiköiden ja Romi nousi siitä seisomaan (korjauksella hyvä) ja luoksetulossa haukkui (korjatessa hiljaa, mutta hivenen vino).

Mutta sokeriksi pohjalle säästin päivän oikean ylpeydenaiheen - SEURUUN!
Romi ei ole tyhmä tai paksukalloinen, vaan tyypillinen appe. Eli motivointi pitää olla juuri oikeanlaista, jotta into ja kiinnostus säilyy. Takapalkalla oon saanut juuri oikean mielentilan ja poweria Romillekin! Pyrin tekemään erilaisia seuruita ja vapauttamaan aina vähän eri kohdasta, niin plikka selvästi skarppaa (ja korjaakin itse!) kun ei voi tietää, missä välissä pääsee palkalle.
Ja ne, jotka tietävät, miten paljon hommia Romin seuruun kanssa on tehty, lienevät pimatsusta melkein yhtä ylpeitä kuin minäkin.
Vielä on matkaa BH-seuruuseen, mutta tässä on jo hieno alku.
The Video, olkaa hyvät: