Suomalainen tokottaa!

Eilen Rompsis pääsi siis reenikentälle ihan kaksisteen mamin kanssa. Luksusta!
Taivalkunnantielle käännyttäessä kuului ensimmäiset tukahdutetun innon inahdukset takakontista ja aiemmin iltapäivällä plikka oli tasasin väliajoin käynyt kurkkimassa eteisessä reenikamppeita...

Usko Romin tekemiseen alkaa taas pikkuhiljaa palautua.
Taisi ne täysinäiset anaalirauhasetkin vaikuttaa tekemiseen, sillä nyt ei maahanmenojen kanssa ollut mitään probleemaa (kun ne vielä viime viikolla tök-tök-tökki vaan). Paikkamakuuta piti ottaa ekana yksin ja sitten häiriössä, mutta illan kuluessa ja viiletessä päätinkin jättää toisen kenttäkierroksen tekemättä.

Ekalla kertaa saatiin siis hyvin oteltuu oikeestaan kaikkee!
Seuruu oli kainalopalkalla hienoa, ilman ihan ok tai kohtalaista. Jäävistä maahanmeno oli perus-Romia eli hyvä, seisomisen korjasin kerran ja tokalla olikin tosi täpäkkä.
Luoksepäästävyys menee jo hyvin, ääni meinas päästä, mutt täl kertaa vaan meinas eikä korjausta tarvittu.
Hypätessä haahus viereisen A-esteen luo, mutta teki kuitenkin itse liikkeen. Ekalla ei meinannu pysyy seisomises, siitä korjaus.
Niin, se yksäripaikkis, joka otettiin ekana... Vähän kahteli ympärilleen, mutta pysyi. Seuraavaks häiriössä, ehottomasti! Pienenpieniä paikkiksia ollaan oteltu mettälenkeillä - lähinnä siks, että tottuu siihen märkäänkin maahan.
Avoiluja tehtiin noudon ja kaukojen verran. Kaket menee jo about 1m päästä hyvin, kun vaan keskittyy (väliin koittaa seisomista) ja nouto sujuu tosi kivasti (kunhan ohjaaja on luovutuksessa rauhallinen), mutta tarviaa vielä käsiavun sivulletuloon.

Vielä ootan noita ensviikon reenejä, joissa saan toivottavasti varman häiriöpaikkiksen tehtyä onnistuneesti, mutta sitten alkaa olla paketti niin kasassa kuin se vaan voi ennen koitosta olla.
Sormet ja varpaat ristiin ja peukut pystyyn, että se ois lokakuulle nyt se vika onnistuminen!