keskiviikko 13. toukokuuta 2015

VoiVOI...

Eilen käytiin Lempäälässä toisessa voittajaluokan tokokokeessa. Tuomarina ihana Juha Kurtti.
Saaliiksi saatiin vahva kakkonen (234 p tunnari nollille), mutta valitettavasti se ei tällä hetkellä kovasti lämmitä, sillä oon kovin pettyny hallintaan (= sen puutteeseen!) sekä yleisilmeeseen...
Suurin osa lienee selitettävissä ohjaajan ja koiran mielentiloilla.

Ohessa video, jonka olen ite kerran kattonut.
Rehellisesti (ja nätisti) sanottuna ottaa yhä senverta päähän, etten edes meinaa kattoa sitä tässä tätä kirjoittaessa uusiksi (kuten yleensä teen), vaan saatte tyytyä niihin kommentteihin, jotka eilen (vielä tätä kiihtyneemmässä mielentilassa) videota katsoessa ylös kirjasin.

Kuvaamisesta iso kiitos reenikaverillemme Päiville
(ja onnea vielä ykkösestä!)

Paikkamakuu 9½
Puol pinnaa pois kuulemma lievästä kääntymisestä...
Piippasi palatessa, muttei ennakoinut perusasentoa, hyvä.
Seuruu 8
Ihan kuraa Birkeksi... Oli jossain muualla paikkamakuuseen mentäessä (mm. ei tullut kunnolla sivulle) ja sama homma yksilökehään lähdettäessä. Maleksii, jätättää, haistelee... Ei todellakaan Birken tasoinen suoritus!
Istuminen 9 
Ohjaaja ei seuruun jälkeen luota koiraan ja ottaa pistevähennyksen varmistelemalla...
Luoksari 8½
Ekan valuu, perusasentoon siirtyminen epäsiisti. Ohjaajan kädet elää jotain omaa elämäänsä toisen stopin jälkeen, wtf?! Noh, jännitin...
Hyppynouto 8
Pakka leviää valmistelevassa osuudessa. Karkaa sivulta, hyppii, haukkuu... Ääntelee. Teknisesti ok, eikä tee yleisimpiä virheitään.
Metsku 8 
Ei pysy sivulla... Mölisee lähtiessään JA kapulaa nostaessa. Teknisesti ok.
Tunnari 0
Alku ok, ei piippaa odottaessa kuin vähän. Ääntä lähtee, ei keskity pätkääkään, nenä kiinni ja tuo ekan, jonka sattuu suuhunsa ottamaan.
Kaukot 7 (i-s-m-s-i-m)
Karkaa taas sivulta (etsimään tunnarikapuloita?)...
Ekaan triplakäsky... Muut tekee melkein täydellisesti.
Ruutu 9 
Poikkeuksellisesti vikana. Aattelin, että varastaa tmv... Lähtöääni (yllättävän pieni kuitenkin), hakeutuu aivan oikeaan takakulmaan, mutta kahtoin kyllä, että oli häntää lukuunottamatta sisällä. Yllättävän hyvä ja toisaalta tästä voikin palkata ja hyvä lopettaa.
Kokonaisvaikutus 7 
"Tekee lujasti töitä, mutta myös erittäin äänekkäästi. Kun sen sais pois..." Joo-o, niimpä...

234 pist, VOI2, sija 5/6
Tulos itsessään ei ole huono, mutta en vaan osaa olla tyytyväinen, kun meno oli mitä oli. Ja vaivun ehkä johkin epätoivoon tuon möykkäämisen kanssa...
Seuraava koe ensviikon lauantaina, aika lannistuneena mennään sitä kohti. Jos menis sillä asenteella, että se on kisamainen reeni, eikä edes odota tulosta?
Huoh. 

torstai 7. toukokuuta 2015

Tän piti olla yksityiskohtainen tokottelusepustus...

... mutta koska yksinkertaisesti laiskottaa ja aivot ei pysty univajeella keskittyyn tarvittavaa enempää, tarjoankin teille vaan videon Birken tiistain kisamaisesta tokottelusta ja jokusen virkkeen siitä, mitä kentällä on tehty ja tullaan tekemään.

Maaritin kuvaama video, vassokuu. 

Luoksarissa oon tyytyväinen vauhtiin (ennakointi on ollut ongelmana ja on otettu paljon vauhtiluoksareita) ja ekaan stoppiin, mutta maahanmeno on ollut nihkeetä jo hetkon. Tosin eilen korjausreenissä teki kerrasta vauhdikkaan luoksarin hienoilla stopeilla, joten jee. 
Hyppynoudossa kiersi taas esteen, kun höselsi liikaa kapulalla... Noihin nostoihin pitää kohta alkaa kysellä jostain apuja, peruskonsteja on koiteltu, mutta toistaiseksi nostoa en oo saanut siistittyä, vaikka liike itsessään on parantunut sitten viime vuoden. 
Pitäisi myös muistaa, että kehut ei sais (ainakaan ennen noutoliikkeitä!) olla yhtään liian nostattavia, koska sittenhän se nousee ja sittenhän se vuotaa...
Moni juttu on kuitenkin jo parantunut, joten ihan positiivisin mielin jatkelen kohti Lempäälän koitosta.

Romi teki myös kisamaisen!
Mutta koska SM-joukkueille (joo, me ollaan siellä NPKH:ta edustamassa Romin kanssa, oonkohan muistanu sanoo?!) tehtiin SM-kisamaisesti useampi samaan aikaan pyörivä kehä, ei suoritusta nyt saatu videolle. 
Yleisesti ottaen voidaan todeta, että kyllähän ne alon liikkeet hoituu, mutta odottelu ja kehääntulot ja sieltä lähdöt vaatii selkeesti harjoittelua. Muutama haukahduskin mahtui valitettavasti suorittusten väliin, paikkamakuuseenkin - jossa pääsin onneksi just hyvin puuttumaan ja pysyi - ja niistä en tykkää. 
Eriyisen iloinen oon luoksepäästävyydestä, jossa ei enää tarvi haukahtaa tuomarin käännettyä selkänsä, sekä hypystä, jossa ollaan saatu korjattua "oikealle viettämis ongelmaa". 
Tehdään lyhyitä reenejä, joissa pääpaino on kehääntulossa ja sieltä lähtemisessä sekä vaihtelevasti liikkeiden ketjuttamisessa ja palkan odottamisessa ilman turhaumaa ja komentohaukkua. 
Selvät sävelet, tykkään!

Että tämmöstä.