lauantai 12. maaliskuuta 2016

OoäMGee!

Sehän on jo maaliskuu ja blogin vuoden eka postaus...
Ihan hunningolla koko homma. Anteeksi.

Mutta on tässä ollu vähä juttuja, jokka osaltaan selittää näitä.

Tammikuun loppupuoli meni pakkaillessa ja kuunvaihteessa sitten päästiin muuttamaan Kotikolosta (29 neliön yksiö) Kotoon (56 neliön parvekkeellinen kaksio)!

keittiö, kylppäri, vaatehuone, olkkari, parveke
makkari                                                             

Minä ja plikat ollaan kotiuduttu ja viihdytty loistavasti!
Erityisesti Birken käytöksestä huomaa, että on vapautuneempi ja rennompi, kun tilaa on enemmän (vaikka ei toki mitenkään kärsivä yksiössäkään ollut, mutt eroa on silti).
Lenkkireittejä ollaan tutkittu jo jonkinverran, mutta vielä pitänee latujen hiukka sulaa ennenko uskaltaudutaan mettätielle tutkimaan...

Jahka saatiin kotiuduttua, juhlittiin pienimuotoisesti Romppiaisen 9-vuotissynttäreitä!
Nti on oma itsensä, vauhtipaketti, mutta liukkailla keleillä alkanut ontuma vei meidät moikkaamaan luotto-ortopediämme Juha Kalliota.

Roms, 9 vee

Vaikka kerkisin pelätä jo kaikenmoiset kyynärän nivelrikosta lähtien, vaivan syy oli lopulta sitten kuitenkin sieltä helpommasta päästä.
Polvet, kyynärät, selkä ja varpaat tuntui olevan kunnossa (rtg:tä ei koettu tarpeelliseksi ottaa), mutta lonkat ei ole enää ihan yhtä vetreät ko nuorena ja koska hauikset on Romilla melkein kroonisesti jumissa, lonkkien takia etupää on kuormittunut normia enemmän ja haukkarit tykänneet tästä kyttyrää. Onneksi vaiva ei kuitenkaan ollut ehtinyt jänteisiin asti, lihasvamma on helpompi hoitaa.
Nyt Romps aloitti kuurit kipulääkettä ja lihasrelaksanttia ja lisäksi laitellaan vielä loput kolme Cartrophen -piikkiä ja tämä vaiva pitäisi alkaa hellittää.
Ei siis pääse 9-vuotias vielä eläkkeelle - ei ainakaan tällä tietoa!


Birkkis harjottelee luopumista...


Mitäs Biibiäiselle sitten kuuluu? 
Noh, ystävänpäivänä Sari ja Ruuti-grotsku kävi hakemassa meidät matkaan ja ajeltiin Poriin korkkaamaan tänvuoden koekausi. 

Kyseessä - luonnollisestikin - hallikoe ja tuomarina tuttu Kurtin Juha. 
Tästä kokeesta tavoite nro 1 oli hyvä fiilis ja se löytyi!
Toki myös tulos oli parannus edellisiin, kun pisteitä irtosi 214 ja sitä myöten VOI3. 
Seuruuseen, tunnariin, paikkikseen ja jääviin oon todella tyytyväinen, hyppy ja luoksari meni hyvin, mutta kaukoihin kului harmillisesti kolme käskyä ekaan vaihtoon, ruudun preppasin huonosti ja ohjatussa häsäsin, joten ruutu ja ohjattu nollille.

Reenit on jatkuneet ja meno on ollut mukavan oloista. 
Uutena juttuna mm. tuo videossa näkyvä luopumisen opettelu. Toiveissa ois saada palkkausta vähän rauhoitettua, kun oppii oottamaan namia. Kahtotaan, mihin tämä kantaa ja miten. 

Seuraava koitos meillä onkin jo vajaan parin viikon päästä Tamskin uudella hallilla. 
Lisäksi ilmottelin Birken FMBB-joukkueen tukitapahtumaan, jossa koulutellaan tokoa ja tottista. Tämä sitten ensikuussa, eli vielä on aikaa pohtia, mihin ongelmiin siellä sitten pureudutaan. 

Plikat partsilla...

Yritän nyt vähän skarppailla tän bloggaamisen kanssa - mitenniin aina kirjotan noin - ja ainakin seuraavasta kokeesta ois tarkotus kirjotella vähän tarkempi analyysi. 

Kevättä kohden mennään ja kesää ja kunnon reenikelejä ootellaan!