torstai 24. heinäkuuta 2014

Rombom, uulalalaa... Rombom-bombombom!

Niin että mitäs se Rompsis on touhunnut?
JÄLKEÄ! Pihassa. Nurtsilla. Vähäsen ja lisempää tulossa.

Amiksen nurtsilla viime kesänä.
Kuva: Sini M.

Tässä on nyt ollut vähäsen esteitä peltoreeneille...
Torstai-illoille on osunu millon Birken sm-joukkuereeniä, millon emännän hammaslekuria ja millon ukkosta tai kohtalaisen kovaa hellettä, joten harvassa on ollut ne kerrat, kun on reenimään päästy. Birken osaltahan tämä on aikalailla fine, kun ei ole isompia tavoitteita tälle kaudelle, mutta Romin kanssa ois tarkotus koittaa päästä sinne kisoihinkin syksymmällä (kenties)! joten reeniäreeniäreeniäREENIÄ tarvitaan!

Motivaation kanssa ei ole ollut ongelmaa (sitä kyllä riittää!), mutta se nopeus... Kulmatyöskentely on joko loistavaa tai olematonta - riippuen hyvin paljon siitä, onko kuinka hyvin tuntumalla ja malttaako keskittyä vai painaako vaan häntä suorana menemään. Esineet on bongannut hyvin, mutta vinosti, jos on ajanut yhtään jäljen sivussa - tarkkuutta siis lisää.

Eli nyt ollaan sitten - kun ohjaaja sai taas itteään niskasta kiinni - tehty lyhyitä namitettuja kulmareenejä ihan tuohon pihanurtsille. Kulmat on toki tyhjiä, muuten namitettu omalla ruokanappulalla.
Toistaiseksi on mennyt hyvin, kulmat on tehty hienosti ja tarkasti ja nameja on jäänyt vaan muutama syömättä. Jarrutella saa kuitenkin, eli harjotukset jatkuu. Tavoitteena on saada muutettua Romin käsitystä siitä, miten kannattaa jäljestää - jos on rauhallisempi ja tarkempi, löytyy ruokaa vs. ei kannata kaahata menemään.

Omaan orastavaan reeniahistukseen tää on auttanut - saadaan reenattua hyvin pienellä vaivalla ja joka reenistä on kuitenkin hyötyä - mutta se selviää sitten aikanaan, että ollaanko tällä kaudella vielä kisavalmiita. Aika kunnianhimoinen aatoshan se kyllä on...

Niin ja on Romppis myös tokotellu ensviikkoo silmällä pitäen, mutta siitä sitten likempänä lisää.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kolmas, toinen kolmonen

Eli käytiin hakemassa taas se kälynen AVO3...
Tiedän, tiedän, tää on vasta meidän kolmas avoimen luokan koekkin, muttakun odotin sillä mielentilalla kakkosta!
Eli siis juu, Tampereella Linnainmaan koulun kentällä käytiin eilen tokottamassa ja tuomarina oli Riitta Räsänen. Tämä oli siis the revanssi, johon tavoitteina oli, että saatas enemmän pinnoja ko viimeks (130) eikä nollattas mitään. Hyvällä tuurilla tää meinais kakkostulosta, superilla tuurilla ykköstä, mutta ykköseen en oikeasti tainnut jaksaa uskoa missään vaiheessa - en ainakaan sitten enää, kun nollattiin taas se hyppy.

Leiri saatiin hyvään paikkaan pystyyn, molemmat plikat käyttäyty kauniisti ja sääkin suosi suurimman osan aikaa. Päivä kulu ihan rattosasti ja avo alkoi ihan ajallaan iltakasilta.
Mutta, pitemmittä puheitta, tässä tulloo analyysiä...

LIIKE, pisteet, (edellisen kokeen pisteet)

  1. SEURUU, 8½ (8½)
    Starttiääni, muuten kuulemma mukavannäköistä menoa. Birke oli hyvässä mielentilassa heti alusta ja se teki hyvän fiiliksen heti. 
  2. LIIKKEESTÄ MAAHAN, 9 (8½)
    Starttiääni, muuten oikein hieno. Tykkäsin ja olin kovin ilonen ysistä!
  3. LUOKSETULO, 8½ (5)
    Vähän ois voinu olla vauhtia enempi ja hiukan kuitenkin valui. Perusasento ok ja ei tuplakäskyjä - jes!
  4. LIIKKEESTÄ SEISO, 5 (0)
    Muuten hieno - ei edes starttiääntä!!! - mutta taas kokeessa teki sen, mitä ei reeneissä, eli kääntyi (jopa ihan poikittain!) kun menin ohi... blaaaah. En kyllä muista, mistä muut pinnat ois lähteny, koska sen muistan, ettei ainakaan lähdössä piipannut! Varmaan ääntä tuli sit jossain muussa välissä sitte, ei voi tietää. 
  5. NOUTO, 6 (5½)
    Piipahti alussa (muttei haukkunut!), nosti siististi, mutta ote jäi vajaaksi ja paria metriä ennen minuu kapula putosi... Nosti onneksi itte!!! ja toi vähän vinosti eteen. EI ENNAKOINUT PERUSASENTOA!!!
    Eli nyt ongelmana on huolimaton ote, huoh. Noh, ainakin häslääminen ja suurin osa äänestä on jo saatu pois, se on hienoa!
  6. KAUKOT, 7½ (8)
    Kaksoiskäsky sivulta maahanmenoon, ääääääää! Jos oisin oottanu ees sekunnin ennen tokaa käskyä, ei sitä ois varmaan tarvinnu... Minun piikkiin puoliksi. Sitten tuomari huomautti, että maahanmenossa minul jää käsimerkki päälle - hyvä huomio, mutta ihan turha pistemenetys ja minun piikkiin. Pskat.
  7. HYPPY, 0 (8½)
    Voi ¤#¤%#"& ... !
    Nyt kun Birke ei varastanut hypylle, niin mitäs sitten? Noh, haukahtaa, menee esteen oikeaan reunaan (ONNEKSI ei ylitä estettä) seisomaan, mistä toisella käskyllä - ihme kyllä - hyppää hyvin, istuu ekalla käskyllä ja tulee vinoon perusasentoon. Mutta kaksoiskäsky + ääntely + muu aivopieruilu = nolla. Ja se oli sit siinä. 
  8. PAIKKAMAKUU, 7 (7)
    Tehtiin Räsäsen tavan mukaan vikana, toisaalta tykkään kyll tästä.
    Ja TAAS! maahan vasta toisella käskyllä. Mikä juttu tää on??? Selkä jumissa? Joku aivopieru? Mulla väärä äänenpaino?
    Jää vinoon ja kuulemma haistelee, mutta on maassa ja on hiljaa - ne plussia. 
  9. KOKONAISVAIKUTUS, 8½ (8)
    Tää olikin vissiin ainoo, missä tuomari huomioi vähentyneen ääntelyn ja enemmän kasassa pysyvän suorituksen... Puol pinnaa enemmän saatiin, wuhuu. 
TULOS: 134½ pist, AVO3
Taidettiin muistaakseni olla sijalla 13/14, jippii... 

Kyllä tää koiraharrastus on KIVAA! Prkl. 
En minä sitä ykköstä olettanut tästä kokeesta ja tältä tuomarilta saavani ja siihenkin oon jo tottunut, ettei me sinne palkintopallille koskaan ylletä, mutta kun fiilis oli tehdessä ja kehästä tullessa siitä hypystäkin huolimatta hyvä ja Birke teki niin monta jutta ilman aiempia ongelmia, niin oikeesti hatuttaa niin hemmetisti, että saldona on joku kälynen kolmostulos! AAAAAAAARGH!
Me ollaan reenattu puoltoista kuukautta ihan oikeesti tavoitteellisesti ja tehty hommia, jotta saatas ongelmat korjattua ja pakkaa kasaan ja vaikka monessa kohtaa onnistutaan, niin ei vaan riitä siltikään! Se, jos mikä, syö! 
Saatiin paljon tukea ja kannustusta, kun oon pettymystäni vuodattanut ja monta hyvää pointtia myös bongasin... Räsäselle ei tulla enää menemään - minul ykkönen on ykkönen, oli tuomari kuka tahansa - ja jo se, että saadaan nuo kaksoiskäskyt veks, tuo monta lisäpinnaa. 
Nyt otetaan hetko vähän rennommin - mutta jatketaan toki reenejä silti - ja kahtotaan, miltä meno maistuu ja näyttää sitten, kun päästään seuraavan kerran kehään enskuun piirinmestiksissä (ainakin tehdään kaikkemme, ettei mokailtas)!

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Valmisteluja

Se ois sitten vajaa viikko tän kauden tokaan tokokokeeseen.
Se on se "revanssiksi" nimittämäni - meidän toinen (peräkkäinen) kohtaaminen Räsäsen kanssa.

Ankaria palautteita viime kokeesta on analysoitu, pohdittu ja sitten on reenattu.
Yleisellä tasolla tekeminen on hallitumpaa, hiljasempaa ja yksinkertaisesti paremmin kasassa ihan kokonaisuutena.

PAIKKAMAKUU
Jostain syystä on nyt toistuvasti tarvinnut tuplakäskyjä maahanmenoon. Sivulta maahanmenoa on siis vahvisteltu, joten toivottavasti tästä ongelmasta päästään ennenko se kunnolla ees kehittyy... Kyynärien nostelua saati piippailua ei ole esiintynyt, joten veikkaan näidenkin juontaneen juurensa siitä alun epävarmuudesta.
SEURUU
Käännökset on parempia (kun ohjaaja on opetellut tekniikkaa ja malttaa mennä rauhallisesti) ja tekeminen selvästi hiljasempaa. Kehääntullessa kun ottaa heti seuruuseen, niin ekat piippaukset pitäs jäädä kehän ulkopuolelle - piippaa siis usein parilla ekalla metrillä. Liikkeellelähdöissä ei tule enää niin usein "starttipilliä". Mikäli osaan olla tarpeeksi zen, uskoisin tän kulkevan hallitusti, mutta painamista kyllä toisinaan esiintyy (parempi sekin kyll ko piippaus).
MAAHANMENO
Tässä nyt ei mielestäni oo ollut mitään erikoista. Ylläpitona ollaan otettu.
LUOKSETULO
Vahvisteltu lähtöjä lähinnä. Stoppi on ollut hyvä, tosin välillä ennakoi sen. Sivulletuloja on oteltu, eikä vajaata perusasentoa ole niinkään esiintynyt, mutta jokunen näitä vois olla hyvä ottaa ihan erillisinä.
Tähän pitää ottaa kenraaleissa muutama eri variaatio, vahvistella vuorottain lähtöä, stoppia ja perusasentoa, jotta minimoitais ennakointi ja tuplakäskytys.
SEISOMINEN
Tehty takapalkalla ja ilman. Kenraaleissa muutama ihan vaan stopin vahvistus ja pari kiertoa, jotta malttaa oikeesti pysyä paikoillaan ohjaajasta huolimatta.
NOUTO
Hiljentynyt huomattavasti!!! Tätä ollaan nyt reenitty eniten, osissa.
Kotona ollaan oteltu pitoa ja nostoa ja siis täsmennetty plikalle, että tuo = istu edessäni kapulan kanssa. Näitä jatketaan, koska jää vielä väljäksi ja ote löystynyt matalassa vietissä.
Kentällä ollaan tehty luopumista (heitän kapulan ja lähdetäänkin esim. seuruuseen) ja sitten ihan niitä nostoreenejä ja väliin (kun on kokeita tulossa) ihan koko liikettä. Tällä hetkellä osa noudoista on jo aivan hiljaisia (!!!) ja osaan tulee joko lähtömerkkiääni tai nostossa pientä mölinää, yleensä ei kuitenkaan molempia. Nostot on hiukan epäsiistejä yhä, mutta niitä nyt hiotaan - suurin tavoite on ollut ääntelyn kitkeminen ja siinä on onnistuttu jo aika hyvin.
Täytyy toivoa, että kokeessa kierrokset pysyy aisoissa ja ääntä ei tulisi ainakaan kovasti...
KAUKOT
Ylläpitona, ei ongelmia. Myös pidemmillä käskytysväleillä on nyt malttanut olla ennakoimatta. Kotona ollaan alettu rakentaa myös voi-kaukojen liikeratoja, mutta niiden annetaan varmaan nyt hetken taas olla, jottei sitten niitä kokeessa tarjoaisi...
HYPPY
Meni taas alkukuusta rikki ja vanha "ystävämme" varastaminen palasi morjestamaan... Huoh.
Ohjaaja on nyt helpottanut liikettä siten, että "Valmis" sijaan vaan nyökkään. Ollaan vahvisteltu liikkurin kanssa sivulla pysymistä.
Täytyy ottaa tähän vielä monipuolinen reeni, jossa vahvistetaan sivua, otetaan kuitenkin myös hyppyä ja pyritään siihen, ettei karkaisi istumastakaan tai tarvisi tuplakäskyä istumiseen.

Näillä nyt mennään.
Tiistaina ois vissiin kenraalireenit ja se meinaa alkaa vähän jänskiä.
Kisakirjekkin tuli ja 13 koirakon avo alkaa perjantaina noin kasilta illalla.

Tavoitteena on parempi pistemäärä ko viimeksi, se ettei nollattas mitään ja varovaisesti myös se ykköstulos.
Realistisesti jos aatellaan, niin meillehän riittää, jos saadaan yks ykkönen tältä kaudelta. Ollaan menossa perjantain jälkeen PM:iin elokuun lopulla ja sitten rotumestiksiin syyskuun puolvälissä ja näistä jostain pitäs se ykkönen tulla - muu on ekstraa.
Kisamainen reeni, se meidän pitää nyt perjantaina mennä tekeen.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kalenterityttö

Nti Heinäkuu BIRKE
nurtsijäljellä 2013...
Kuva: Sini M.

SM-TOKO

Varakoirakkokin teki jotai juttuja iltapäivästä...
KUVA: Tiia S.

Viime lauantaina herätyskello soi klo 4 ja auto starttas kohti Porin stadionia klo 6.
Romin jätin Äitelle jo edellisiltana, kun saunomassa käytiin ja aamusella me poimittiin matkaan Joukkueenjohtajamme Kati.

Matkat suju lepposasti ja perillä todettiin, että parkkis, ulkoilu- ja kehäalueet oli kaikki mycket bra!
Yhtään ykköstulosta ei täl erää saatu, mutta erittäin hyviä kakkosia ja yksi kolmonen - ja pääasia, että tunnelma oli lepposa ja kaikilla oli kivaa. Joukkuekisassa oltiin sijalla 29/53, ei huono sekään!
Nähtiin uusia ja vanhoja tuttuja, otettiin vähän reeniäkin ja nautittiin auringonpaisteesta.

Birkkiskin käyttäytyi koko pitkän helteisen päivän todella mallikkaasti ja suunnisteli väki- ja koirajoukossa kuin vanha tekijä, vaikka edellisestä isosta tapahtumasta oli jo vissiin likemmäs 2 vuotta.

Ensvuonna nää karkelot onkin sitten tuossa Tampereella heti kesäkuussa...
Tavoitteena kisata siellä sillon. Luokkaa en uskalla sanoa ääneen...

Niin, me ollaan Birken (ja toki kyll Rominkin) kanssa reenitty!
On tullut takapakkeja, melkein revitty jokunen hius ja sitten ollaan edistytty.
Hypylle varasteluun on nyt kiinnitetty huomiota ja ohjaajana oon keksiny pienen helpotuksen, joten se on jo mennyt ihan mallikkaasti taas.
Nouto on paaaaaljon parempi kuin viimeksi, mutta yhä ääni tulee lähteissä ja nosto vois olla siistimpi. Palautuksiin ollaan oteltu kotireeninä pitoa ja se on jo heti auttanut - palautus on suora, varma ja siistimpi.
Kokonaisuudessaan Birken tekeminen on hallitumpaa ja hiljasempaa.

Me ollaan nyt menossa ensviikolla kokeeseen, sitten elokuun lopussa piirinmestiksiin ja syyskuussa rotumestiksiin. Näistä jostain pitäs tulla ykkönen ja sen jälkeen ois tarkotus jäädä koetauolle hiomaan - kyllä, nyt se tulee - VOIttajan (voivoivoivoivoiii) liikkeitä ja kisata seuraavaks siellä.
HUI.
Enough said...

Eilen muuten Birkkistä pisti amppari, kun vissiin juoksi maassa olleen pesän yli.
Isompaa reaktioo ei tullu, joten reenattiinkin viel sen jälkeen, mutta nytpä on sekin tapahtunu.
Minua kun ei oo koskaan pistänyt ja ei tätä ennen koiriakaan.

Näillä keleillä vähän kyll kaipais lomalle, mutta ei auta, iltavuoro oottaa...
Huomenna onneks pääsee ainakin plikkoja uittamaan ja kenties vähä tokotteleenkin (jäljelle ei ihan näin lämpimällä viitti lähtee).

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Mahtipontista!

Tänään oli kisamaiset reenit Majalla ja sain reenikaverin kuvaamaan meidän suorituksen.
Kuvanlaatu tosin on aika kaamea (minun Lumialla kuvattu), mutta koska osasin ihan ite ihan ekaa kertaa laittaa MUSIIKIT viteoihin, niin PAKKO ne on jakaa!

Vassokuu:
(koska eihän kaiken tarvi olla aina niin vakavaa)

Seuruu, liikkeestä maahanmeno, luoksetulo, nouto


Kaukot, liikkeestä seisominen, hyppy (jota jäädään hinkkaan)