perjantai 20. heinäkuuta 2012

Pellossa kasvanut?

Semmoinen se on, Mirkun pikku-Nova kohta jo!
Täytti eilen 12 viikkoa ja oli "sen kunniaksi" meidän peltoreeneissä mukana. Todella pätevästi pienti bortsutyttö etti namuja ja muutenkin on jo niin kuuliainen tapaus. Hellyyttävää ja vähän hämmentävääkin - positiivisella tavalla tottakai!

Tässä Nova ja Birke autossa oottelemassa - kuvanlaatu on huono (kännykamera), mutta mielestäni tässä on niin rento meininki, että halusin tän jakaa.

Mutta Novan touhuista voi lukea tarkemmin hein blogista.
Me nautiskellaan vaan heidän seurasta ja seuraillaan, miten pieni ehkäkentiestulevajälkikoira ottaa ensiaskeleitaan!

Mutta niin, tehtiin me Birkelle ihan oma jälki, joten tässä tulee sepustus!
Askelia 275, satunnaisesti namia, suora, jolla 6 keppiä - kepit 3-5 oli tiuhemmin, tuulta tuli puuskittain etuoikealta, paikoitellen siis vähän vastatuuleenkin teki ja alkupuolella oli selkeästi riistan tekevät harhat. "Jana" ihan likeltä, lähti "takajäljelle", korjasin lähempää ja lähti hyvin. Jäljesti selkeästi paremmin ekojen keppien jälkeen - eli sai niistä varmuutta ja poweria, hyvähyvä! Kepeille annoin liinalla himmausapua, tarvittaessa ihan stoppasin, mutta tosi nopsaan hoksasi kepit ja oikea ilmaisutapa tuli joka kerta, JEEEE!
Viidennen kepin jälkeen jotain meni kurkkuun ja alkoi kakoa ja syödä ruohoa... selvästi lopussakin jaksoi yrittää, mutta aika tahmeaa oli meno ja paljon sai auttaa. Eteni avuilla kuitenkin (ilmavainulla vai feikkasiko?) ja lopulta viimein saatiin maahan vikalle kepille. Ruokapalkka ei loppuun arvatenkaan kelvannut, mutta patukka oli super ja sillä otettiin hyvät taistelut pääkopan nollaamiseksi.

Noniin, nyt on hoidettu tuo selostaminen, niin tässäpäs Mirkun kuvaama video (lähetys ja loppupalkka ei tullu videolle), joka saa sitten puhua ihan omasta puolestaan:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kah, kiva kun poikkesit.
Jätäs tassunjälkesi!