Pitkä talvi tulossa...

Birken operaatioon on enää 5 päivää.
Ensi maanantaiaamuna mennään siis ja aloitetaan tämä rumba...

Ja miksi pitää tulla talvi? Miksi ei voi jatkaa jälkireenejä?
(tai ehkä voikin, mutta vähän erilailla - we'll see)

Tässäpä nämä minun ajatukseni tällä hetkellä.
Todennäköisesti aika kuluu lopulta aivan siivillä (vaikka nytkin tuntuu, että edellisestä kokeestakin on jo ikuisuus), kunhan tää homma alkaa tästä rullaamaan, mutta voin kyllä kertoa, että tällä jälkimotivaatiolla ja Birken kuntoutuksen etenemisen odottamisella tästä on tulossa aikas pitkä talvi!
Vaan loppuuhan ne pitkät ja rankatkin talvet aikanaan - kuten aina ennenkin.

Kalenterikuvat 2012

Marraskuun neidit ROMI (edessä) ja BIRKE

Tytöt tutkimassa "ensilunta" takaterassilla, vm 2010...
Erityisesti Birkeä ihmetyttää ensimmäinen talvensa.

@ Lauma.info

Tulipas vähän jäsenneltyä ajatuksia tuolla Lauma.infossa ja ajattelimpas jakaa yhden tekstinpätkän tässä teillekkin, arvon lukijakunta.

Voi HUOKAUS!
Omat jalostussuunnitelmat meni sitten (taas) mönkään... Birkehän oli tutkittu lonkkien, kyynärien, olkanivelten, selän ja polvien osalta terveeksi, mutta kappas, kun nyt sitten todettiinkin, ettei polvet olekaan enää terveet
Epäreilua.

Nyt oon paininut monenmoisten kysymysten äärellä. Useampaan otteeseen oon jo miettinyt sitäkin, voiko rodun tilanteen kääntää paremmaksi (olen mm. ottanut Pevisaan menon jälleen esille sekä yrittänyt tuoda julki polvitutkimusten uusimisen tarpeellisuutta niin Suomessa kuin ulkomailla), kuinka paha tilanne todellisuudessa on ja pitäisikö vaihtaa rotua terveempään ja enemmän pk-koiraan...
Vaan kun oma sydän ei anna myöten vielä luovuttaa!

Onnekseni lopullisten päätösten aika ei ole vielä. Nyt katselen ja seurailen rodun tilanteen kehittymistä ja yritän omalta osaltani auttaa sitä mielestäni oikeaan suuntaan ja katson sitten parin, kolmen vuoden päästä (kun koiranpaikka on kenties avoinna) josko lähellä tai kaukana olisi omat kriteerit täyttävää mielenkiintoista yhdistelmää, josta kenties voisi pentu talouteen tassutella. Toivon, että se pentu on vielä appe, mutta aika näyttää.
Ja sitten kynsiä purren jännitetään, josko siitä pennusta sitten viimein kasvaisi se Zirotamin kantanarttu, jota olen nyt jo liki 6 vuotta odottanut.

Tässä on kaikenmoista (ikävää ja ihanan kannustavaa) keskustelua käyty eri tahoilla, olen kuullut, että polviongelmat todnäk muka johtuisivat liiallisesta rasituksesta ja että jollei vaiva ole perinnöllinen (patellaluksaation periytyvyys ei ole ihan yksinkertainen juttu, kuten ei esim lonkkadysplasiankaan) niin tokihan Birkeä voisi vielä jalostukseen käyttää (EI tule tapahtumaan)... ja toisaalta olen myös saanut paljon tukea ja rotupiireissä on jälleen keskusteltu rodun tilanteesta myös ihanan avoimesti ja hyvässä hengessä.
Onneksi omat periaatteet ja etiikka on auttanut niissä vaikeammissa keskusteluissa, muuten olis varmaan nuppi seonnut!

Aikamoisen tunneskaalan olen tässä reilun viikon aikana käynyt läpi, eikä prosessointi vieläkään ole valmis.
Epäreilua! 

 Onneksi tässä keskustellessa on myös tullut sekin ilmi, miten paljon terveempi appe rotuna on kuin moni muu rotu.
Polviongelmia on (vielä kun saisi polvitutkimukset yhtä yleisiksi ulkomailla kuin täällä Suomessa - missä sitä ongelmaakin, ylläriylläri, on diagnosoitukin enemmän), lonkat on aika hyvässä jamassa, kyynärät pääosin nollaa, jokunen OCD tapaus ja tietty jonkinverran allergiaa, selkäongelmia, ilmeisesti sydänongelmia (nämä kolme kuitenkin aika harvassa), sukulaisrodulla (ja ilmeisesti muutamalla apella) on todettu EU:ta ja nyt on tullut esille liian kapeasta alaleuasta johtuvia purentavikoja, mutta silti, SILTI rotu on moneen verrattuna terve, vaikka geenipooli onkin keskivertoa pienempi. Niin, silmiä on tutkittu niukasti, muttei ihmeempiä ongelmiakaan ole mistään ilmi tullut ja kaikki silmäpeilatut olleet terveitä.

Tiedän, että pelko on juuri nyt suuri ja miettii, uskaltaako moista riskiä enään ottaa, kun kahden kohdalla on käynyt näin... Mikä todennäköisyys tälle?!? Oikeesti. Mutta silti. Appe on niin loisto-otus!
Uskon, että jos mentäisiin vaikka sinne Pevisaan polvien osalta (ja sitä kautta jalostukseen aiotut koirat tulisi tutkitutettua useammin ja virallisesti) niin ongelma voitaisiin saada hallintaan, enkä usko, että Pevisa mitenkään radikaalisti ja liikaa rajaisi jalostukseen käytettäviä koiria (liian raskaalla kädellä kun ei geenipoolin puitteissa ole varaa rajata), enkä usko, että "polviseulan" tarkentaminen saisi muut ongelmat räjähtämään käsiin...

Mikä neuvoksi?
Mitä kasvattamisesta haaveileva harrastaja voi tähän eteen tehdä?
Noh, aukaista suunsa tottakai, kuten oon tehnytkin, mutta kuka oikeasti kuuntelee minua, jolla ei ole kokemusta kuin yhdestä ongelmasta, jolla ei ole jalostusnarttua, jolla ei ole ollut yhtään pentuetta...
Missä ja miten pystyisin (hyvässä hengessä) vaikuttamaan rodun tulevaisuuteen ja viemään sitä toivomaani suuntaan hyppimättä kuitenkaan kenenkään nenille?
Minulla on kokemusta, muttei kuitenkaan tarpeeksi kokemusta... Phuuh.

Kuvainspiraatiota

Aina sillontällön iskee vielä haikeus ja muistaa, miten epäreilua tää elämä on... Mutta silloin kun ei tunnu haikealta, tuntuu melkein hyvältä.
Päätökset on tehty ja tavoitteet asetettu. Itsekin ihmettelen, että idiootiksiko tässä on alentunut, kun ei tunnu ees vielä tajuavan, mitä kaikkea hommaa tavoitteiden eteen tarviaa tehdä, mutta silti meinaa innoissaan revetä pöksyistään, kun aattelee, mitä kaikkee me vielä tehdään!
Krhm, sinänsähän on nyt hieman harmi todeta se fakta, että jälkikausi päättyi jo (Jollei sitten pääse sitä ID-jälkeä koittaan) ...

Mutta tässä nyt otsikonmukaisesti hyvänmielen kuvia, jotka inspiroi kahtomaan eteenpäin myös niinä haikeina hetkinä...

Romi nurtsijäljellä 2010

Tästä kaikki tavallaan alkoi...
Maru ohjeistamassa minua ja Romia NPKH:n jäljen alkeiskurssilla. Tuolloin otettiin ekat askeleemme lajissa ja tehtiin jopa ekat pohdinnat kisatavoitteiden osalta. Aikas paljon on ehtinyt tän jälkeen tapahtua ja tavoitteet muuttua aikas moneen kertaa. Romi on luontainen ja motivoitunut jäljestäjä, joka on tässäkin asiassa melkoisen itsenäinen. En millään malttaisi odottaa sitä, että pääsen katsomaan, miten ohjaajan ja koiran työskentely on muuttunut ja millaisia ongelmia meille vielä tulee ratkottaviksi. Jäljellä luotan Romin kykyihin, nyt on vihdoin aika laittaa niitä enskaudella oikeasti koetukselle...

Birke valmistautuu pellolle 2011

Birke on niin ylväs yksivuotias tässä kuvassa...
Kuva otettiin meidän ekalla Sveitsinpaimenkoirien PK-leirillä Punkalaitumella. Kokemus oli silmiä avaava ja kaikinpuolin kannustava, koukuttavakin.
Ajatuksenani oli mennä ensivuoden leirille Birken kanssa, mutta nähtäväksi jää lähteekö mukaan vaan Romi vai molemmat plikat (jos Birken kuntoutus on jo tarpeeksi pitkällä).
En vaan pääse yli niistä fiiliksistä, mitä tämä kuva herättää. "Juuri tältä" haluan, että me näytetään.

Birken seuruu 2012

Meidän ekoista SennenMestiksistä Seinäjoelta!
Birken toinen möllikoe ja se meni huikean hienosti. Tähän kuvaan liittyy tietyntyyppinen haikeus, sillä koska uskon TOKOn olevan meille jatkossa enemmän "sivulaji", koen että Birken seuruu menee tavallaan hukkaan... Mutta silti en voi olla kuin ylpeä - väittäisin että tässä on paras seuruukuva, joka tästä ohjaajasta olemassa on.
Toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä, miten pitkälle Birken TOKOura vielä urkenee. Varmaa on kuitenkin se, että tätä tekemistä tullaan vielä näkemään!

Romi hyppää 2012

Ekoista rotumestiksistämme tämäkin.
Romin suoritus ei kokonaisuutena ollut sitä, mitä olisin toivonut, mutta tämän kuvan nähtyäni, on pakko olla ylpeä... Ehkä se ei ollutkaan sattumaa, että bongasin tämän kuvan vasta viime viikolla, sillä nyt näen, mitä ollaan saatu aikaseksi!
Molempien polvien korjausleikkaukset läpikäynyt 5½ -vuotias hyppää TOKOesteen leikiten. Mietin Romin elämänlaatua ja olen tyytyväinen. Rajoitukset ovat aina olemassa, kuntoutus ottaa aikansa ja lihashuollosta on huolehdittava koko loppuelämän, mutta kaikkea ei tarvitse varoa tai kieltääkään.
Romi kannustaa ja antaa rohkeutta lähteä samaan rumbaan Birken kanssa... "Isosisko".

Eteenpäin!

Aikamoista vuoristorataa on nää viime päivät olleet...
Nyt lauantaina vaikuttas olevan viikon ensimmäinen tasapainoinen päivä. Ajatukset on siis palanneet oikeisiin uomiinsa ja mittasuhteisiinsa.
Ehkä joskus vielä selvennän ja puin niitä tässäkin tarkemmin, mutta en nyt.

Nyt haluan katsoa tulevaisuuteen positiivisesti ja kertoa hieman siitä, mitä tässä olen plikkojen päänmenoksi suunnitellut!
Koska Birkekään ei operoituna tule PK-esteitä reenimään, on meidänkin tavoitteet jatkossa muualla.
Ensimmäinen (ja tärkein!) tavoite Birkelle on kuitenkin se, että plikka saadaan kuntoon. Vasta sen jälkeen aletaan tosissaan miettiä muita tavoitteita...

TOKO säilyy tottakai molempien plikkojen ohjelmistossa, mutta vähän jotain uusvanhaakin olisi luvassa - nimittäin FH-jälki!
Koska jatkossa todet jää vähemmälle eikä esineruutuilujakaan "tarvita" voidaan keskittyä intensiivisemmin jälkeilyyn... Ja koska operoinnin myötä Birke on harrastuskoirana enemmän samalla viivalla Romin kanssa, niin miksei olisi sitten yhtälailla aikaa tehdä jälkeä Romille? Tokihan on!
Elikkäs... enskaudella ollaan vain ja ainoastaan pellolla ja aletaan koulia plikoista peltojälkikoiria!!! Tokihan Romilla olisi vielä se BH esteenä ennen koepaikkojen metsästystä (nojuu, onhan siinä eeeeeehkä vähäsen sitä kouluttamistakin vielä tehtävä ennenko koevalmiita ollaan, hehe...), mutta paikkamakuu ja seuruu onkin meidän talvikauden projektit.
Tavoitteenamme (jollei joku kerkii ensin, tämä olkoon haaste!) on vaatimattomasti Suomen ensimmäinen FH1 appe! Sitä en kylläkään tiedä, kumpi plikoistani pääsee lähemmäs tavoitetta - ne kun ovat senverta erilaiset koirat ihan kokonaisvaltaisesti - mutta matkat sitä kohti tulee varmasti oleen erittäin mielenkiintoiset...

Omalla tavallaan tää tuntuu nyt reilulta, inspiroivalta ja sopivan haasteelliselta.
En jää istumaan ja surkuttelemaan, vaan jatkan eteenpäin ja nautin tekemisestä kahden hienon koirani kanssa.
Vain aika näyttää, miltä tulevaisuus näyttää, mutta katson siihen suuntaan - kaikesta huolimatta - positiivisena...

Surkeiden sattumusten sarja

Huoh, mistähän aloittaisin.
Ehkäpä viime viikonlopusta, lauantaista. Turun kv-näyttelystä, josta tämä alamäki alkoi...

Matkaan lährettiin Mirkun kanssa jo aamuhämärässä ja kivasti kului kyllä matkat, ei voi seurasta valittaa!
Paikanpäällekkin päästiin kivasti ja tykkäsin kovasti messuhallista ja sen järjestelyistä.
Käytiin Birken kanssa "totuttelulenkillä", joka meni hyvin, mutta leirille palattaessa säikkyi hormoonihuuruissaan viereisen häkin asukasta ja otti kauheat kilarit siitä... Noh, tästäkin selvittiin hetken päästä ja sitten jäätiin odottelemaan kehää.

Odotellessa Birke oli todella levoton, oli mukamas niiiiiiin tylsää. Kuriton hormoonihuuruisa elikko.
Ryhmäliikkeet meni aivan pipariksi, Birke tempoi ja pyöri ja pörähteli muille nartuille... Kävi aivan kummallisilla kierroksilla!
Tuomarille esiintyi omaan tyyliinsä oikein kauniisti, mutta omaksi järkytyksekseni yksilöliikkeitä esitellessä nappasi ohitettavaa kanssakilpailijaa kylkikarvoista! Juoksumatot olivat aivan kehän reunoilla ja kehien ulkopuolelle ei ollut tilaa väistää, joten olihan tunnelma kyllä tiiviskin, mutta silti tuollainen käytös EI OLE hyväksyttävää (saati lainkaan Birken tapaista)... Onneksi isompaa vahinkoa ei kuitenkaan käynyt, enkä usko Birken sellaista tarkoittaneenkaan (jos olisi kiinni pyrkinyt, niin olisihan se kiinni ottanut).

Yhtäkaikki meidät käteltiin (ansaitusti!) ensimmäisinä kehästä ulos, mutta ERIn kera kuitenkin.

Birke vom Weidensee, Turku KV 2012, VAL ERI

Tässä vielä tuomari Johan Anderssonin kirjoituttama arvostelu:

"Champion tik av fin modell. Kraftig men fortfarande fem. huvud. Mörka ögon. Bra hals o stark rygg. Norm vinklad. Djup substansfull kropp. Bra benstömme. Sluttande kors o lagt ansatt svans stör helhetsintrycket. Typiska rörelser. Bra pälskvalitet. Välvisad!"

Eli tyytyväinen saa olla arvosanaan ja arvosteluun sillä käytöksellä... 

Mirkulle vielä kerran ISO KIITOS seurasta ja kuvista!

Kaikki kuvat nähtävillä facebookissa...

Itseäni jäi vaivaamaan Birken huono käytös ja koska se oikea takanen vaikutti taas tönköltä, halusin selvittää, olisiko kipu kenties ollut tässä taustalla. Itse epäilin kevään liukastumisen jäljiltä venähdystä, jännevammaa tai vaikkapa murtumaa varpaassa tai nuljuluussa, mutta totuus olikin jotakin muuta...

Eilen kävimme siis lääkärillämme jalkaa näyttämässä ja diagnoosi oli melkoinen shokki. Aiemmin täysin terveeksi tutkittu, mutta nyt kivun aiheuttajaksi paljastui patellaluksaatio.

Ei voi olla totta!!! Vaan voihan se. 

Nyt edessä on korjausleikkaus ja sairasloma. Puhumattakaan totaalisista suunnitelmanmuutoksista niin jalostus- kuin kisaurankin osalta. 

Nyt pystyn jo "nostamaan hännän takaisin kipparalle" ja katsomaan eteenpäin, mutta ihan helppoa se ei vieläkään ole. 

Suunnitelmia on jo hahmoteltu ja uudenlaisia tavoitteita aseteltu, mutta niistä ensimmäinen ja kaikkein tärkein on nyt hoitaa Birke kuntoon!

Birke maastoutui taas

Raittiin ilman myrkytyksen kourissa yritän täällä nyt sepustella jotain Birken tänpäiväsistä reeneistä...
Käytiin siis Mirkun ja Nova-beeceen kanssa tekemässä esineruutua ja mettäjälkeä.

Lyhyestä virsi kaunis, kerrankin!
Esineruutu (25 x 25 m, 2 esinettä - hanska oikealla puolvälissä ja lompsa vasemmalla takarajalla) meni kivasti pienen tauon jälkeen. Toki jouduin lähetteleen useamman kerran, mutta Birke jaksoi kokoajan tehdä hommia, eikä paineistunut tai turhautunut (silloin tulee HAUkku). Hanska nousi tokalla lähetyksellä, lompsa oli varmaan jotenkin vaikeassa paikassa, sillä vaati lähetyksiä 4-5. Mutta molemmat nousi ja kivaa oli, se on pääasia!
Jälki (reilu 300m, 6 keppiä, Mirkun talloma) meni kovasti pyörimisen ja tarkistelun puolelle, mutta saipas plikka tehdä töitä ja ratkoa. Ja niin tekikin ja ohjaaja opetteli taas sitä koiranlukutaitoa. Yks keppi ois jääny mettään, vikan ois vaan merkannu, mutta muut meni ihan mukavasti, pari jopa hienosti! Ohjaaja saa kuitenkin lakana kysymästä tallojalta ja merkeistä pitää saada viel asteen huomaamattomammat, jotta ohjaaja ei nojaa niihinkään, vaan oikeasti lukee sitä koiraa ja luottaa siihen!

Tässäpäs kaksiosainen videointi (sorry, kännykkälaatu) jäljeltä:

Lähetys ja kepit 1-4, katkeaa kepille nro 5 ...

Tullaan kepille nro 6...

Säätämistähän tuo vielä on monelta osin, mutta ollaan edetty jo ja oon tällä hetkellä motivoitunut ja innostunut maastoreeneistäkin! 

Tottiksissakin on tullut taas edistysaskelia, mutta niistä enemmän jollakin toisella kertaa.