sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Birkestä (ja vähän Romistakin)


Eilen plikka painatti taasen mettässä - ja kivaa oli tottakai!
Mietin tässä, että tämä lienee (tällä erää) viimeisiä POP-postauksia. Kuntoutusta jatketaan, hieronnat (molemmille plikoille) yritän sovittaa vielä tälle kuulle, mutta se lienee töiden ja harrastusten puitteissa aika utopistinen suunnitelma, ja jumppailuja tehdään säännöllisen epäsäännöllisesti. Eli lähinnä jumpataan vapaanajuoksuttelupäivinä ja tottakai aina reenien jälkeen.
Pian meinaan uskaltaa päästää plikkoja yhdessäkin juoksentelemaan, mutta suoraan sanottuna pelkään menon äityvän liian hurjaksi hangessa... Joo-o. Huomaan yhä selvemmin, että kun olen tehnyt jumpat ja kuntoutuksen tunnollisemmin kuin Romin kanssa, olen nyt sitten sen sivutuotteena vähän ylivarovainenkin.
Romi pääsi ekan leikkauksensa ('08) jälkeen karkuteille pihaan juoksemaan 2-3 viikkoa ennen kuin olisi edes saanut vapaana juosta. Paineli siinä vartin aivan täysiä pihaa ympäri eikä antanut kiinni. Mie olin ihan paniikissa ja aattelin, ett nyt se hajottaa ittensä ihan kokonaan, mutteipä siitä mitään tullut - ei operoituun, eikä operoimattomaan jalkaan!
Yritän siis ottaa hieman rennommin jo, vaikka pikkuhiljaa kuntoo lähretäänkin nosteleen.

Karvaton kuikelo!
Juu, lihasmassaa ei vielä niinkään ole, mutta (vaikka kuvasta voisi päätellä muuta) on plikka silti isompi kuin Romppis! Painoa on Birkellä reilut 25 kg ja Romilla reilut 24kg.

Tästä näkee, että operoituun jalkaan on jo kasvanut peitinkarvaakin...
Tosin yks kaistale on yhä kalju. Pikkuhiljaa. 
Romi nutustaa - asiaan kuuluu myös etusilla polkeminen ja "laulu"...
Tähän piti nyt vielä kirjoittaa jotain hienoa, analysoivaa ja henkevää, mutta se nyt vähän meni jo se vene.
Hukkui.

Niin, Palveluskoirat -lehdessä on oikein mielenkiintoisia artikkeleita (mm. harrastuskoiran kunnosta sekä nesteytyksestä), jotka oottaa vielä aikaani uppoutua niihin!
Erityisesti kiinnostaa nesteyttäminen (ja toki tuo lihaskuntoharjoittelukin), kun olen ajatellut ottaa kesäkaudelle käyttöön FitDogin tmv. palautusjuomaa reeneihin. Kokemuksia ja vinkkejä passaa kertoa, mikäli sellaisia armaalta lukijakunnaltani löytyy! 
Ehkäpä huomenna hyökkään lehden kimppuun - kuten huomattu, tänään pätkii jo liikaa...


- Sitten vähän hupia... Oisko meidän sittenkin tähdättävä avustajakoirakoulutukseen?
Ehkei nyt ihan sentään...

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä yhteislenkkeilyn aloitukseen! Ihanaa, että kuntoutus on sujunut noin hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyll se on emännän nuppi, joka on ainoona esteenä yhteisjuoksutteluille... Nojoo, vähän arveluttaa tuo hankikin, kun väliin kantaa ja väliin upottaa - eikä tässä ihan likellä ole tasamaapaikkoja, joihin vois huoletta päästää riehumaan.Vaan pikkuhiljaa :)

      Poista

Kah, kiva kun poikkesit.
Jätäs tassunjälkesi!