"A-SEEEEENTO!" Tästä lährettiin eilen Majalla tekeen voittajaluokan kisamaista reeniä ekaa kertaa koiralle ja ohjaajalle... Kuva: Miia Mäkelä |
PAIKKAMAKUU tehtiin vähän typistettynä (2 min), mutta siihen mahtui ohjaajan piilo sisällä Majalla sekä muita reenaajia, jotka kulki ovesta sisään ja ulos - hyvä! Pientä levottomuutta Birkessä oli ollut, muttei liikkurin mukaan mitään katastrofaalista kuitenkaan. Hieman ennakoi perusasentoon nousua.
RUUTU oli ekana liikkeenä... Oon nyt koittanu ottaa liikkeen niin, että lähestyn merkkiä kohtisuoraan takaa. Otan Birken perusasentoon ennen merkille lähtöä ja siinä paikoillaan viel ollessa huikkasen, että "Missäs ruutu o" ja sitte seuruutan merkille. Vartaloavun annan lähetyksessä tietämättäni. Birke lähti hienosti, stoppasi hyvin, mutta ihan ruudun oikeaan reunaan. Maahanmeno hyvä. Tässä jo huomasi viisaammat videolta, että keskityn omaan suorittamiseen niin paljon, että jätän Birken yksin... Tuloksena huolimaton kutsu seuruuseen ja koiralta siltä osin huolimaton suoritus. Tasoomme ja aiempiin ongelmiin nähden oon kuitenkin todella tyytyväinen!
SEURUUSEEN sisältyi muutama harvinaisempikin kuvio ja ohjaaja vähän sössitteli... Birke suoritti hyvin, mutta tässäkin kun pitäisin huomion MEISSÄ enkä MINUSSA, niin ääntely vähenisi ja tekniikka olisi varmasti parempaa!
TUNNARISSA oli täpäkkänä, piippaili hieman. Lähti ja palautti innokkaasti ravilla, luovutusasento vino ja sivulle pomppaa (kuten vähän joka liikkeessä, en sitä nyt enää tässä raportissa mainitse). Menee kapuloille, työstää hyvin, melkein ottaa väärän suuhun, mutta tyytyy vaan koskemaan, bongaa oman ja tuo sen varmasti minulle. Tykkäsin.
LUOKSARIIN vaihdoin tuossa joku aika sitten seisomiseen sen käsimerkin... Noh, se ei sitten vissiin aina näy. Ei stopannu eikä edes ennakoinu stoppeja, vaan teki hienon vauhtiluoksarin. Ohjaaja ei sitten tajunnut käskyttääkkään sitä toista stoppia enää, syy tähän on joku X. Jatkossa molempiin suulliset ja pidetään huoli, että niitä noudatetaan, kun osataan...
ISTUMISEN seisoi hienosti... Ennen suoritusta teki hienosti ja oikein. En kässää. Äänenpaino? Mitä teen tässä erilailla? Vai onko vaan epävarmuutta? Seisomiset pannaan nyt pannaan!
METSKU nosti sitte jo niitä kiekkoja vähän. Hiljainen, mutta nosto epäsiisti ja palautus vino.
KAUKOISSA edellinen noutoliike vaikutti ja keskittymiskyky ja maltti katoilivat käsi kädessä johonkin... Tuli sitten vääriä vaihtoja eikä malta siirtää painoa maahanmenoissa kunnolla taakse. Näihin nyt yksittäisiä tekniikkareenejä ja tehdään sitä malttia, vaikka kiekkojakin olis. Natsikuri tarvittaessa. Positiivista kuitenkin se, ettei liikkunut merkittävästi eteen- eikä taaksepäin!
HYPPYNOUTO sitten jo vähän hajotti pakkaa... Vinkuhau lähdössä. Ohjaajakin muuten heitti kapulan ihan persiilleen, että siitä Birkelle propsit, että suoritti kuitenkin molemmat hypyt.
Että oli siis kauden ekat kisamaiset reenit!
Liikkuroinnista kiitos Sannalle, kuvaamisesta Hannalle ja Miialle ja yleisesti reeneistä koko tokopoppoolle.
Juujoo, tässä se video:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kah, kiva kun poikkesit.
Jätäs tassunjälkesi!