Käytiin kokeessa 24.3. Tamskin uudessa hallissa.
Ohjaaja oli hieman puolikuntosena, joten pikkasen mietitytti, miten mahtaa suoritus mennä.
Hyvin vedettiin kuitenkin!
Fiilis oli superhyvä, vaikka seuruu ei ollut lainkaan Birken tasoa ja tunnari meni nollille (vaikka eka nosti oman). Harmitti lähinnä se, että tuolla fiiliksellä oisin NIIIIIN mielelläni ottanu sen ykkösen!
Vaan eihän täs oo kiire.
Paitsi emännällä, töissä.
Nyt ei tälle kuulle ole reenien ja viikon päästä olevan koulutuspäivän lisäksi oo muita tokojuttuja, mutta toivottavasti päästäs jo pian starttaan jälkikausi!
Lähimetikössä... Kevät on tullu!
Romppiaisen kuntoutus jatkuu... Välillä näyttää hyvältä ja välillä huonommalta.
Romi ite ei toki oo kovasti vauhtiaan hidastanu, vaan on sama hymytyttö ko aina. Emäntä koittaa tällä hetkellä pähkiä, miten etenis lääkitysten ja rasituksen lisäämisten kanssa.
Eipä tässä toki silti hätiä ole - minun hermot vaan on vähän koetuksella...
Muttaniin, ollaan me tokoteltu kuitenki!
Erityisesti ruutu ja ohjattu ja tunnari on ottanu askeleita eteenpäin.
Tässä jokunen video viime tiistailta:
Ei ihan parasta seuruuta, mutta kai tuo menettelee...
Eka löi suoraan maihin, mutta paikka oli oikea.
Tässä sitten paikka valui taas sinne oikeaan reunaan...
Starttiääntä lukuunottamatta aikas jees jo!
Alkuun sekotti taas seisomista ja istumista, mutta loppuun onnistu näin hienosti.
Tykkään.
S-M ei oo ihan priima, mutta S-I tässä just niin upee ko Birke osaa!
Ollaan oteltu taas kahta stoppia vaihtelun vuoksi...
TYKKÄÄN.
Hyvillä mielin eteenpäin ja vaikka seuraava kisa ei niinkään oo viel tiedossa, niin mukavasti on ohjaajakin jaksanu tehrä.
Mukavaa vaihtelua.
Romi 9 vuotta, 2 kuukautta
Birke 6 vuotta
Kovasti ei plikkoja ois kiinnostanu posettaa, mutta Elli sai silti tämmöset otettua.
Halusin kuitenkin "synttärikuvat" tältäkin vuodelta.
Niin, tosiaan... Birkki-snirk täytti viime kuun lopulla jo kuusi vuotta!
Uskomatonta.
Birke päivää vaille 6 vuotta... Chillailua koepaikalla. Mamin tokoeläin.
Me jatkellaan kohti jälkipalaveria, NPKH:n tokon SM-joukkueen julkistamista ja kaikkee muuta kivaa kevättouhua...
Sehän on jo maaliskuu ja blogin vuoden eka postaus...
Ihan hunningolla koko homma. Anteeksi.
Mutta on tässä ollu vähä juttuja, jokka osaltaan selittää näitä.
Tammikuun loppupuoli meni pakkaillessa ja kuunvaihteessa sitten päästiin muuttamaan Kotikolosta (29 neliön yksiö) Kotoon (56 neliön parvekkeellinen kaksio)!
Minä ja plikat ollaan kotiuduttu ja viihdytty loistavasti!
Erityisesti Birken käytöksestä huomaa, että on vapautuneempi ja rennompi, kun tilaa on enemmän (vaikka ei toki mitenkään kärsivä yksiössäkään ollut, mutt eroa on silti).
Lenkkireittejä ollaan tutkittu jo jonkinverran, mutta vielä pitänee latujen hiukka sulaa ennenko uskaltaudutaan mettätielle tutkimaan...
Jahka saatiin kotiuduttua, juhlittiin pienimuotoisesti Romppiaisen 9-vuotissynttäreitä!
Nti on oma itsensä, vauhtipaketti, mutta liukkailla keleillä alkanut ontuma vei meidät moikkaamaan luotto-ortopediämme Juha Kalliota.
Roms, 9 vee
Vaikka kerkisin pelätä jo kaikenmoiset kyynärän nivelrikosta lähtien, vaivan syy oli lopulta sitten kuitenkin sieltä helpommasta päästä.
Polvet, kyynärät, selkä ja varpaat tuntui olevan kunnossa (rtg:tä ei koettu tarpeelliseksi ottaa), mutta lonkat ei ole enää ihan yhtä vetreät ko nuorena ja koska hauikset on Romilla melkein kroonisesti jumissa, lonkkien takia etupää on kuormittunut normia enemmän ja haukkarit tykänneet tästä kyttyrää. Onneksi vaiva ei kuitenkaan ollut ehtinyt jänteisiin asti, lihasvamma on helpompi hoitaa.
Nyt Romps aloitti kuurit kipulääkettä ja lihasrelaksanttia ja lisäksi laitellaan vielä loput kolme Cartrophen -piikkiä ja tämä vaiva pitäisi alkaa hellittää.
Ei siis pääse 9-vuotias vielä eläkkeelle - ei ainakaan tällä tietoa!
Birkkis harjottelee luopumista...
Mitäs Biibiäiselle sitten kuuluu?
Noh, ystävänpäivänä Sari ja Ruuti-grotsku kävi hakemassa meidät matkaan ja ajeltiin Poriin korkkaamaan tänvuoden koekausi.
Kyseessä - luonnollisestikin - hallikoe ja tuomarina tuttu Kurtin Juha.
Tästä kokeesta tavoite nro 1 oli hyvä fiilis ja se löytyi!
Toki myös tulos oli parannus edellisiin, kun pisteitä irtosi 214 ja sitä myöten VOI3.
Seuruuseen, tunnariin, paikkikseen ja jääviin oon todella tyytyväinen, hyppy ja luoksari meni hyvin, mutta kaukoihin kului harmillisesti kolme käskyä ekaan vaihtoon, ruudun preppasin huonosti ja ohjatussa häsäsin, joten ruutu ja ohjattu nollille.
Reenit on jatkuneet ja meno on ollut mukavan oloista.
Uutena juttuna mm. tuo videossa näkyvä luopumisen opettelu. Toiveissa ois saada palkkausta vähän rauhoitettua, kun oppii oottamaan namia. Kahtotaan, mihin tämä kantaa ja miten.
Seuraava koitos meillä onkin jo vajaan parin viikon päästä Tamskin uudella hallilla.
Lisäksi ilmottelin Birken FMBB-joukkueen tukitapahtumaan, jossa koulutellaan tokoa ja tottista. Tämä sitten ensikuussa, eli vielä on aikaa pohtia, mihin ongelmiin siellä sitten pureudutaan.
Plikat partsilla...
Yritän nyt vähän skarppailla tän bloggaamisen kanssa - mitenniin aina kirjotan noin - ja ainakin seuraavasta kokeesta ois tarkotus kirjotella vähän tarkempi analyysi.
Kevättä kohden mennään ja kesää ja kunnon reenikelejä ootellaan!
Kovin laiskasti olen bloggaillut, mutta perinteistä pidetään kiinni!
Vuosi on siis ihan jokusen tunnin päästä vaihtumassa uuteen, eikä vielä ole tullut kirjailtua mitään tavoitteista...
So here goes.
Viime vuonnalistasin TÄMMÖISTÄ, joten alottelen kertaamalla niitä tälle vuodelle asetettuja tavotteita...
Kunnonkohotuksen lisäksi toivon ja tavoittelen tottakai aina terveyttä koko laumalle.
Noh, Romin talvi meni saikuttaessa poistettua vasemman etusen varvasta. Operaatio ja kuntoutus meni hyvin, mutta ihan entisellään liikkeet ei varsinkaan kylmällä ja märällä kelillä ole. Pääasia kuitenkin, että Romi nauttii elosta ja juoksentelusta ihan yhtä paljon ko yhtä varvasta rikkaampanakin.
Kesä sitten meni Birken osalta metikköön, kun toukokuussa revähtänyt reisilihas otti aikansa parantuakseen.
Suruksemme myös Birken Wellu-poika nukkui ikiuneen...
Mitä emäntään tulee, niin ihan helpolla en päässyt minäkään... Alkuvuoteen mahtui surua, kevät ja alkukesä meni mönkään epäonnistuneen lääkekokeilun (migreeninestolääkitys) takia ja muutenkin vuoteen on mahtunut tavallista enemmän stressiä mm. työasioista.
Ilokseni voin kuitenkin todeta, että ME SELVITTIIN ja meno jatkuu mukavaa vauhtia valoa kohti!
ROMIN TAVOITTEET tälle vuodelle olivat:
TK1... Romin kanssa kisasin kolmesti. Eka oli ex tempore NPKH:n SM-joukkueessa, jolloin saatiin ko saatiinki kolmostulos, vaikka Romi ei ollut lainkaan tokotuulella. Toinen koe oli rotumestis uusilla säännöillä ja ykkönen ei jäänyt ko 7½ pinnan päähän! Kolmas koe oli kotikentällä, mutta ohjaaja mokaili molempien koirien suoritukset ja saatiin saatiin vielä toinen ALO3.
FH1 jäi myös saavuttamatta, mutta koska Romin varvasamputaatio jätti jälkensä lihaksistoon ja liikkeisiin, oon ylityytyväinen jo siihen, että sain tehdä Romin kanssa appenzellihistoriaa ja olla ensimmäinen appekoirakko, joka Suomessa fh:lla on nyt kisannut!
Vetskukehät korkattiin kotinäyttelyssä Nokialla (EH) ja sitten pyörähdettiin vielä juhlaerkkarissa (ERI2). Meillä oli kivaa ja muistin vielä, miten näyttelykehässä mennään.
BIRKEN TAVOITTEET tälle vuodelle olivat:
Voivoivoi ykkönen... Ei tullut ei.
Toki kisattiinkin vaan 5 kertaa, sillä aktiivisimman kisakauden (touko-heinäkuu) Birke oli reidestään saikulla, mutta hitusen olen kyllä pettynyt. Yksi vahva kakkonen ja loput nollia ei nyt ollut se, mitä haettiin, mutta se on pakottanut miettimään ja kehittymään.
Sanomattakin selvää, ettei kuninkuusluokan korkkaus -tavoitekaan tullut toteutettua... Mutta kyll me vielä ehritään!
FH1 sai Birkellä jäädä oottamaan seuraavaa kautta. Kovasti kuitenkin edettiin tällä kaudella Birken kanssa ja tykkään erittäin paljon siitä, mihin suuntaan ollaan menossa...
2. Suomen CACIB jäi ihan yrittämättäkin... Intressit Birken kanssa oli tällä kaudella ihan muualla, mutta kyllä me sentään erkkarissa käytiin tokoa esittelemässä.
Mitähän me sitten ensivuodelta ootettaisiin ja tavoiteltaisiin?
Ennenkaikkea toivon sitä TERVEYTTÄ ja hyvää oloa, iloisia onnenhetkiä ja oppimista. Erittäin erittäin erittäin paljon odotan myös muuttoa KotiKolosta hiukka isompaan Kotoon tuohon vähän matkan päähän...
Tänä vuonna oon joutunut nöyrtymään, kun vaikeuksia on tullut, eikä vaan ole pystynyt vastaamaan niihin haasteisiin, joita itselleen oli suunnitellut, tarpeeksi hyvin. On siis tullut opeteltua hyväksymään myös niitä takaiskuja ja epäonnistumisia. Tässä - sekä harrastuspuolella että yksityiselämässä - minun läheiset on olleet korvaamaton apu. Ovat kuunnelleet valitusta ja angstaamista, tsempanneet, kironneet yhdessä ja tarvittaessa sanoneet suoraan, kuinka tyhmältä oon kuulostanut. Kiitos.
Ensivuonna haluan voida hyvin, jaksaa paremmin ja lakata murehtimasta liikoja.
Mutta koska tämä on kuitenkin jonkinsortin wannabe-reeniblogi, niin nyt sitten niihin reenitavoitteisiin!!!
Romi 2016:
Kisa-/harrastuskunnossa pysyminen! Mikäli talvi menee varvastelujen osalta hyvin ja kesällä päästäisiin tällä kertaa säännöllisesti luonnon lihashuoltoon (= uimaan), uskon, että päästään täysipainoisesti touhuamaan enskaudellakin...
FH1 Jatketaan harjoituksia. Tän kauden jälkeen oon todella paljon viisaampi siitä, mitä tehdään ja mitä ei todellakaan tehdä... Sitten passaakin toivoa, että koepaikkojakin viel heltiäis!
TK1 Oon luvannut, että Romi pääsee tokosta eläkkeelle koularin saatuaan... Eli niin kauan koitetaan, kun kunto kestää ja on kivaa. Uusi alo kyllä sopii Romille paremmin.
Birke 2016:
FH-koeuran korkkaus Periaatteessa koulariahan tässä heti jo lähretään hakemaan, mutta loppujen lopuksi jo se, että saadaan debyytti tehtyä on saavutus.
VOI1 Tämä ei ole enää koiran osaamisesta kiinni. Tällä kaudella on pureuduttu ensin koiran ja loppukaudesta erityisesti emännän väärään mielentilaan. Etsimme ja löydämme ja valjastamme The Ommmin ja sillä pääsemme eteenpäin!
EVL-debyytti Tämä on ISO kysymysmerkki. Mutta koska haluan kuitenkin pysyä positiivisena, niin voisin aatella, että kenties loppukaudesta voitas käydä koittamassa (jos nyt siis ensin päästään sieltä voivottelemasta...).
Yritän tietoisesti olla hiukan löysempi ensvuoden tavoitteiden kanssa, sillä tälle vuodelle ne oli kyll liian tiukat ja nyt se kaihertaa...
Katsotaan, pysytään positiivisina, nautitaan ja mennään yhdessä eteenpäin!
Voisin aloittaa ilmoittamalla, että mikäli et tykkää lukea tokoangstista tai olet jo ehtinyt kyllästyä tähän minun valittamiseeni, älä lue tästä eteenpäin!
Tämä postaus tulee olemaan nimenomaan tolkutonta vineemistä ja angstittamista, sillä se on ohjaajan fiilis ja ohjaaja haluaisi saada sen jotenkin jäsenneltyä.
Käytiimpä eilen siis kokeessa. Kotikentällä, tutulla tuomarilla. Tavoitteet selkeinä mielessä ja hyvät reenit alla. Takaraivolla oli odotetusti myös onnistumispaineet, sillä tämän tiesin olevan kauden viimeinen koe, eikä asettamani tavoitteet olleet toteutuneet.
Eikä muuten toteutuneet eilenkään.
Pistetään nyt ekana vaikka ne videot, vaikka alkuun pohdin, pistänkö näitä jakoon lainkaan (mutta itsepäinen periaatteiden nainen ko muka olen, niin jaan nyt nämä huonotkin suoritukset):
ALO3, 118 pist
Tuomarina: Juha Kurtti
Paikkamakuu 0
Seuruu 8
Maahanmeno 0
Luoksetulo 9
Kapulanpito 8
Kaukot 8
Hyppy 9½
Kokonaisvaikutus 8
VOI0, 168½ pist
Tuomarina: Juha Kurtti
Paikkamakuu 7½
Seuruu 8½
Jäävät (seiso, maahan) 8
Luoksetulo 0
Ruutu 5½
Ohjattu 9
Tunnari 0
Kaukot 6
Metskuhyppy 5
Kokonaisvaikutus 8
Aloitetaampa ohjaajasta...
Olin ihan hermona jo ennen kehää, Birke vissiin aisti sen ja käyttäytyi epävarmasti jo ennen kehäänmenoa.
Paikkamakuussa kirkui järkyttävästi ja ohjaajalta kärähti ensimmäinen käpy. Päivä oli sateinen - joka ei normisti ole ollut Birkelle mikään ongelma - mutta nyt ei sitten voinut mennä maahan lainkaan. Kaukot vielä jotenkin meni, mutta kun otettiin luoksarista nolla ihan vaan sen takia, ettei koira mennyt kolmannellakaan käskyllä maahan, ohjaajalta paloi hihat. Loppukoe oli sitten Birken epävarmaa kirkumista sekä napanuorailua (mihinkään liikkeeseen ei voinut lähteä vasta kuin toisella käskyllä) ja muita tyhmiä virheitä.
Yritin nollailla itteäni Birken suorituksen jälkeen (aikaa ennen Romin kehää oli ainakin pari tuntia) siinä kuitenkaan onnistumatta.
Romi jäi paikkamakuuseen ihan kivassa mielentilassa ja hetken jo melkein rentouduin, kunnes Romi sitten teki sen, mitä yleensäkin kokeessa keksii, jos jännitän, eli haukahtelee, nousee ja tulee luo. Käytiin sitten diipailemassa jotain yksilösuorituksissa. Maahanmenossa melkein jopa nauratti Romin kekseliäisyys (Romihan ei tunnetusti tykkää märästä).
Että sillälailla.
Näin mennään ja mokataan omalla olemuksella kertaheitolla kahden koiran suoritukset!
Oon tässä pohtinut, mikä kaikki meni vikaan ja miksi. Suurimmaksi osaksi oon tullut siihen tulokseen, että ohjaaja luottaa liikaa tuuriin, on oikonut / oikoo perusasioissa, asettaa liian suuria odotuksia, eikä osaa nollata päätään.
Nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että ohjaajan itsetunto on nollassa, samoin usko omaan etenemiseen ja tekemiseen yleensä, reenaaminen tuntuu umpiturhalta ja näyttää siltä, että poljetaan vaan paikoillaan kaikkien perusjuttujen ongelmien kanssa.
Että mene ja reenaa ja motivoidu tässä sitten!
Tää vuosi itsessään on ollut senverta hankala ihan harrastusten ulkopuolellakin, että oisin kovin mielelläni ottanut edes kohtalaisen lopetuksen kisakaudelle. Mutta ei niin ei.
Nyt sitten vissiin odotellaan, koska alkaa kiinnostaa yrittää yhtään mitään, sillä ohjaaja kun on niin pääkkö, ettei osaa luovuttaakkaan... Lisäksi ohjaaja jaksaa muutenkin todella huonosti reenailla ilman tavoitetta tai kiikarissa olevaa koetta, joten koska nyt on aivan turha edes katsella koekalenteriin päin, on varmaan edessä kohtalaisen tylsä talvi, kun ei kerran mitään uskalla suunnitella -> viitti tehrä.
Jos osoittelee itselleen virheitään tarpeeksi kauan, jäiskö ne omaan muistiin tarpeeksi hyvin, ettei taas kohta huomais katselevansa tekemisiään niiden ruusunpunaisten lasien läpi...?
Oppiiko sitä nöyryyttä, jos listaa itselleen asiat, jotka on sössinyt?
Haluaisin niin vaan jatkaa reenejä, mutta en jaksa taas kohta pettyä.
Rehellisesti sanottuna, en muista koska viimeks olis ottanu kokeen jälkeen näin paljon päähän. Ehkä sillon Romin toisen hylätyn bh:n jälkeen...?
Ja kyllä minä sen tiedän, ettei toko ole koko elämä ja voisi olla asiat PALJON pahemminkin, mutta kun ottaa päähän, niin sillon sitten ottaa siihen kalloon asti!
Eniten harmittaa se, miten katson kerta toisensa jälkeen kadehtien toisten suorituksia ja alan vaan miettiä, miten pienellä kokeilulla he pääsee eteenpäin. Ja ei, ei ole oikein tai kannattavaa vertailla suorituksia toisiin, muttakun minä nyt tuppaan niin tekemään ja aina sitten haaveksimaan, että "mekin sitten joskus"... Vaan ei, siellä me ollaan jumbosijoilla melkein joka kerta. Ja se tuntuu pahalta, kun koirat kuitenkin tekee sen, mitä oon ite niille koittanu opettaa ja ne aistii sen, etten ole tyytyväinen.
Tiedän, että tää on ihan lapsellinen ajattelutapa ja itsensä kehittämisen paikka. Nyt vaan tuntuu siltä, että kaikki kehitys, jota oon kuvitellu tapahtuneen, on ollut vaan näennäistä, kuviteltua. Että heti kun tulee mutka matkaan, ohjaaja sotuu takasin vanhoihin toimintatapoihin ja virheisiin - miten muka voin odottaa koirilta kehitystä, jossen itsekään siihen kykene?
Enkä edes tiedä, voinko puhtain sydämin väittää, että ollaan reenattu paljon tai edes tarpeeksi. Tokkopa.
Todellisuus ohoi!
Jos nyt vajoan syvälle maanrakoon, voisinko olla nousematta yli oman tasoni, jotten taas hetken päästä huomaa huitelevani pää pilvissä ja ihmetteleväni, miksei homma toimi... ?
Nyt pitäs sitten vaan antaa olla, mutta arvaan jo, etten onnistu. Kohta meen taas pitkin poikin reenejä ja tulevia kokeita suunnitellen, enkä ole oppinut tästäkään romahduksesta yhtään mitään.
Tähän piti tulla analyysi viime lauantain kokeesta.
Jostain syystä ei nyt oikeen meinaa lähtee, joten joudutte tyytymään tähän:
Lyhykäisyydessään kertoisin seuraavaa...
Paikkamakuussa liian kierroksilla ja piippasi.
Kaukot nollaantu, kun tartti ekaan vaihtoon tuplakäskyn (jonka ohjaaja antoi liian voimakkaasti) ja tuli siinä metrin eteenpäin - loput vaihdot upeesti!
Ohjatussa vältettiin monta mein sudenkuoppaa, mutta lähti väärälle ja ohjaaja ei tajunnu pysäyttää ja korjata.
Tunnari onnistui! JEEEEEEEE!
Ruutu oli monelle koiralle jotenkin todella haastava, joten oon supertyytyväinen, että Birkellä ei ollut minkäänmoista ongelmaa hahmottaa sitä.
Seuraava koepaikka on jo varattu ja reenit on toistaiseksi menneet oikeen kunnolla oikeaan suuntaan!
Tästä todellakin innolla eteenpäin...
Syssy on tullu, mettään uskaltaa taas mennä (ei tartte kärmeksiä tuol kallioilla niin säikkyä) ja niin siin nyt näyttää vähä käyneen, ett peltokausi alkaa olla jo lopuillaan. Ei kylläkään peltojenpuutteesta, mutta ihan siksi, että tauko tekee (meidän tasolla todella) aktiivisen jälkimiselokuun jälkeen ihan hyvää.
Ollaan nyt keskitytty tokottelemaan.
Seuraava koitos ois Birkkiäiselle ensviikon lauantaina, jollon mentäs alajaoston kokeeseen Laisin tuomaroitaviks. Reeneissä ollaan ny keskitytty tunnariin ja ohjatun käännöstekniikkaan sekä yleisesti parempaan mielentilaan...
Tunnarissa kun neiti kuumuu ja häsää ja ei sitten lopulta malta keskittyä kuin mukamas. Hieman yllättäen, tähän on löytynyt apuja paitsi siitä mielenhallinnasta, myös apparista, joka ihan suoraan puuttuu väärän nostamiseen kieltämällä/torumalla ja vastaavasti kehuu sitten oikeasta. Harva koirahan kiellon tunnarissa kestää - eikä Birkekään sitä kestä, että minä kiellän - mutta tämä on meillä toiminut ja kolmannessa reenissä ei enää sitten tarvinnut edes kieltää, kun toimi kerrasta oikein!
Ohjatussa ohjaaja on yllättäen "pikkasen" oikonut ja alkanu vaan lähetellä koiraa sinne kapuloille. Ja kun plikka on hoksannut, miten ihana NOUTOliike tääkin on, on kierrokset nousseet, korvat menneet kiinni ja alettu ennakoida. Nyt on sitten palattu ruokakuppireeniin, jotta saadaan sitä malttia ja opetettua oikeasti ne halutut liikeradat (kääntyminen oikeinpäin, laaja kaari). Kaippa tämäkin alkaa hahmottua, mutta reeniä tarvitaan viel.
Myös ruudun paikkaa tarttis vahvistella, mutta toistaiseksi on enemmän työstetty noita em. liikkeitä, sekä koira ja ohjaaja on molemmat opetelleet uutta palkkaustapaa, jotta Birken mielentila ja suorittaminen muuttus tasapainoisemmaksi. Patukka on siis jätetty kentän ulkopuolelle ja palkka on tullut vaan ruoalla tai laumalla. Jos appareita on uskominen, niin suunta on ehdottomasti oikea ja kyllähän sen itekkin alkaa huomata, vaikka ekana iski se huomio, miten vaikeaa itelle on olla palkkaamatta sillä patukalla! Tiistaina huomasin ekaa kertaa, miten Birke vapautuksen jälkeen hamusi innoissaan namia, muttei haukkunut lainkaan!!! Siis näähän haukahtelee aina vapautuksen jälkeen... Mitäääääh?!? Aika jees.
Romppiainen on saanut olla aikalailla oloneuvoksena (siis reenien suhteen), mutta viikonlopun jälkeen aloin huomata neidissä vähän porsastelun merkkejä, joten kurinpalautusmielessä laitoin neidin vähän ihan hommiin tiistaina ennen valkkuryhmän reenejä.
Ja kyllähän se vaan niin aina on, että tauko tekee Romille hyvää - on aivan liekeissa, sitten kun tekemään pääsee.
Vaikka emäntää tuppaa pikkasen harmittaan, että pari viikkoa on töiden osalta melkosen iltavuoropainotteista, niin on siinäkin puolensa. Ehtii päivällä nimittäin metikköön ulkoiluttaan plikkoja, omaa päätä ja lisäksi vielä uusvanhaa kameraakin!
Hieronnatkin ois tarkotus plikoille tähän taas johkin väliin kahtoa, mutten ole jaksanut siitä ressailla, sillä vapaana kangasmettässä ja kallioilla jolkottelu on tehny Romillekki vähintään yhtä hyvää. Neiti venyy paremmin ja operoitu etunenkaan ei nyt ole vaivannut sen ihmeemmin.
Yksi tavoite saavutettu.
Yksi kokemus lisää yhdessä koettu.
Sunnuntaina osallistuttiin Romin kanssa NPKH:n FH-jälkikokeeseen!
Me, ensimmäinen appekoirakko Suomessa, me mentiin paalulle ja startattiin. Tuomarina tokostakin tuttu Juha Kurtti.
Arpaonni suosi ja saatiin ensimmäinen jälki, eli en ehtiny turhaan jännitellä.
Siinä mielessä eka jälki ei kuitenkaan ollut helppo, että se oli aika mettänlaidassa...
Romilla on ollut haasteina kulmien lisäksi alun pitkä suora, joten olin jollain tasolla kyllä valmistautunut siihen, että huonolla tuurilla meidän suoritus tyssää jo heti ekalle suoralle. Näinhän siinä sitten kävi, vaikkei kuitenkaan ihan siitä syystä, kuin aattelin. Mettänreunassa nimittäin oli ihan selvät jäljet siinä kohtaa, josta peuraporukka oli pellolle polkassut.
Romi heitti hiukan sijaisille ennen ilmoittautumista (söi ruohoa), mutta itse ilmo meni oikein hienosti. Paalulta lähtö oli myös (myös tuomarin mielestä) hyvä ja saatiin kehuja Romin maavainuisesta jäljestystekniikasta - tahti oli muuten myös rauhallisen keskittynyt (ainakin Romiksi) ja pystyin hyvin etenemään ihan rauhassa koiran takana. Kahdesti lähti riistaharhalle pyörimään, mutta onnistui korjaamaan takaisin jäljelle, mutta kolmannella kertaa ei sitten enää se 10 metriä riittänyt ja suoritus keskeytyi.
Pisteitä saatiin 10, eli eipä sillä paljon juhlita, mutta ennen suoritusta jo sanoin, että kaikki pisteet on kotiinpäin.
Alkuun ei harmittanu, sitten hiukkasen, mutta kun seurasin muiden suoritukset ja huomasin, että kukaan muukaan alemman luokan koirakoista ei päässyt jäljen loppuun (ylemmän luokan koirakot sensijaan teki huikeat ykköstulokset!), sain vähän perspektiivia omaan suoritukseen. Tämä oli Romin 97. jälki IKINÄ ja me oltiin KOKEESSA. Ja ei, tässä lajissa tuloksia ei korkeamman koulutustason koirakotkaan saa "tuosta vaan"...
Olen tässä huomannut, että viileämmät kelit ei ole ihan optimit Romin helmikuussa operoidulle etuselle... Ehdin siis jo hiukan jännittää sitäkin, päästäänkö kokeeseen asti, joten jo pelkkä startti oli meille tavoitteen täyttymys ja suuri ylpeydenaihe!
Oon niin kiitollinen kaikesta, mitä ollaan Romin kanssa ehditty yhdessä kokemaan, vaikka plikkaa on operoitu jo vuosikkaasta lähtien millon mistäkin.
Nyt neiti saa palautumis- ja huoltotauon aktiivireeneistä ja enskaudella katsotaan sitten, oisko mahkuja päästä vielä uudestaan kokeilemaan.
Posettelut osallistujalahjana saadun pannan ja hihnan kanssa...
... ratkottiin tänä vuonna Lempäälässä!
Päivämäärä oli siis eilen ja ite olin mukana sekä kisaamassa, että vähän talkooapunakin.
Kivaa oli tässäkin Sennentapahtumassa. Nää on niin parhaita.
Kuvia löytyy ainakin TÄMÄN ja TÄMÄN linkin takaa, itse postauksen käytän nyt enemmänkin pieneen analysointiin...
Osallistuttiin siis Birken kanssa kolmatta kertaa (ja ekaa kertaa saikun jälkeen) voittajaluokkaan ja Romille tää oli kymmenes startti alossa - meille kaikille tää oli myös ensikosketus uusiin sääntöihin kisatilanteessa. Edustusjutut taasen meni niin. että Birken kanssa oltiin Pirkanmaan Sennen 1-joukkueessa ja Romin kanssa 2-joukkueessa. Viralliset luokat tuomaroi Riitta Räsänen.
Voittajaluokka alkoi yhdentoista jäljestä ja alokas meni iltapäivän puolelle, joten kertaillaampa silleen suurinpiirtein kronologisesti...
Voittajaluokka oli jaettu kolmeen osaan (HURAA! miten oon oottanu, ett pääsen tän koittaan osissa!)
Luoksari 8: hyvä Ruutu 6: lähetys epäonnistui... haahuili vinossa jossain puolimatkassa, mutta kun lopulta sain lähteen, loppu oli hyvä, vaikka haukahtikin (ja saatiin haukkumisesta varoitus ja kehotus rauhottaa koiraa) Metsku 6: levottomuutta alussa ja haukahdus, muuten Birkeksi hyvä koesuoritus Seuruu 8½: perus-Birke, kyllähän se osaa... saatiin jopa kehut hitaasta seuruusta, mutta pistemenetykset oletettavasti (melko pienestä!) piippaamisesta ja liiasta tiiviydestä
Ihan kuningasfiilis, kun menin kehästä ulos! EI YHTÄÄN NOLLAA RÄSÄSELTÄ VOITTAJALUOKASTA!
Jäävät (seiso, istu) 9: JEEEEEE! Nää on vielä se vaikein mahdollinen yhtälö Birkelle! Ennen suoritusta tehdyt vahvistelut/erottelut onnistu. Tunnari 0: onnistuin taas sössiin tän valmistelureenit tiistaina ihan huolella just ennen koetta... tätä osasin siis odottaa ja jos oltas jotain pinnoja saatu, oisin varmaan hyppiny onnesta päälläni! Kaukot 0: noh, tämä taas... voi kukkuu. huomio oli muualla, kun käskytin ekaa vaihtoa ja jumitti sitten maihin. neljännen vaihdon teki, viidennen teki väärin. aivan typerä juttu, mutta tietääpä, mitä reenataan - häiriötä! Ohjattu 7½ (oikea): tiistaina keksi, että merkiltä voi koittaa varastaa kapuloille... näin sitten kävikin. tosin vähän vaan, mutta senverta, ettei kerinny ohjaustani kahtoa, vaan säntäs väärälle. en oikeastaan itekkään tiedä, miten saatiin noin hyvät pinnat...?
Noh, tän kehän jälkeen sitten fiilis vähän kyll laski, mutta toisaalta ekan kehän loistoviba kanto viel tässäkin ja ihan hyvillä mielin menin koiraa palkkaan.
Paikkamakuu 6½: oli kuulemma hiukan vinkunut, hivenen korjannut asentoa, joka oli jo alusta jäänyt vinoksi. lisäksi alun vuoronperäänkäskytys meni hyvin, mutta lopuksi nousi jo vierustoverin käskyllä sivulle Kokonaisvaikutus 8: luulin, ett ois ollu joku kutonen, joten oon tyytyväinen!
178 pist VOI0, sija 2/3 joukkuekisassa hopeaa
Alokasluokka
alkoikin sitten vähän etuajassa, mutta mikäs siinä, hyvin ehdin silti.
Koiria oli 9 kpl ja meidän suoritusvuoro oli toisiksiviimesinä.
Seuruu 7½: liikkuri käskytti vahingossa vasemmalle oikean sijaan ja sitten korjasi ja minä mokailin enkä ottanut rauhallisesti, vaan häsäsin jotain hätäkäännöstä... Romi jäi ja sitten tuli juoksuosuus, jossa nousi ja kiersi oikealta minun eteen ja lisäkäskyillä takasin seuruuseen. lopun perusasentoa ei ottanut. näistä huolimatta hyvä oli. Jäävä maahan 8: koska en nähnyt, lähtikö meneen maahan, annoin kaksoiskäskyn Luoksari 9: hieno Romps! Kapulanpito 8½: oli kuulemma 9½ ennenko Romi innostuksissaan haukahti luovutuksen jälkeen Kaukot 7½: jätössä tartti kaksoiskäskyn maahan, muuten hienosti Hyppy 7½: hallinta hiukan rakoili valmistelussa, mutta liike muuten hyvä, miinusta siitä, kun sivulletullessa epäsiisti (vaikka käskytinkin väärin - sanoin hyppy enkä sivu - niin hyvin meni!) Kokonaisvaikutus 8: komentelee minua, mutta tuomari mainitsi, että on varmaan joskus enemmänkin komennellut
152½ pist ALO2, sija 5/9 joukkuekisassa pronssia
KIITOS Pirkanmaan Sennen mukanaolomahdollisuudesta, kaikille kavereille kivasta päivästä, tsempeistä, juttuseurasta, kuvista ja videoista!
On aika hyvin selvillä, mitä aletaan työstää ja seuraava koe on jo kalenteriin merkattu.
Mutta ensin kahtellaan vielä tämä viikko vähän muita juttuja ja jospa sitten hengähtäs hetken ja jatkas kohti talvikautta...
Lauantaina kello soitti aamuviideltä ja lährettiin Äiten ja plikkojen kanssa ajeleen Helsinkiin kohti Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskusta ja rotujärjestön 50-vuotis juhlaerkkaria!
Romin olin ilmoittanu vetskuihin ja Birken oheisohjelmaan kuuluneeseen tokonäytökseen.
Appenzellejä oli ilmoitettu ennätykselliset 68 kpl, joista 66 pääsi paikalle - vaikka kyllä kokonaismäärä varmasti ylitti 70 kevyesti, sillä turisteja oli myös mukavasti paikalla.
Tämä löytyi arkistoista just sopivasti perjantaina... Taisin olla jokusen sentin lyhykäisempi viimeks ko juhlin!
Näin monta vuotta siihen näemmä meni, mutta nyt voin sanoa ekaa kertaa nauttineeni koko ihanasta pitkästä näyttelypäivästä ilman ressiä ja jännittämistä.
Oli niin ylettömän mukavaa nährä kaikkia tuttuja joka rodun parista ja päivä meni nopeesti.
KIITOS ja ONNEA viel kerran kaikille!
Ensin oli vuorossa tokoesitys Tiinan ja Kerttu-grossen sekä Johannan ja Rommi-entlen kanssa.
Meidän reenit meni itseasiassa itse esitystä paremmin ja esityksessä Birkkis keksi vähän omiaan ja tuli muutama ihan perusvirhekkin. MUTTA meillä oli rento asenne, korjailtiin tarvittaessa ja pidettiin kivaa!
Taisin ihan jopa punastua, kun kuulin, miten meitä oli ihasteltu ja kehuttu. Mehän tehtiin vaan "ihan perusjuttuja", mutta nyt kun mietin, niin ei me viel reilu vuos sitten kutsuttu ruutua ja ohjattua noutoa "perusjutuiksi"...
Ensin tehtiin lyhyt yhteispaikkamakuu ja siitä ryhmänä jäävät maahan ja seiso ja siitä vielä itselle erityisen hienolta tuntunut yhteisseuruu.
(Kaikki kuvat: Minna Arffman - ISO kiitos viel kerran!)
Asento.
Paikkamakuuseen...
Yhdes synkas...
Yksittäin tehtiin sitten Birken kanssa ruutu (johon löi ensin suoraan maihin ja sitten piti haistella ennen etenemistä perille asti), ohjattu (jossa sama virhe kuin ryhmäjäävissä - istui seisomisen) ja merkinkierto (jossa jäi merkille hidastelemaan, kun yleensä vapautan palkalle mun luo tai stoppaan kierron jälkeen).
"Kiitos"
Jotain oon vissiin osannut tehdä oikein, kun Birken kanssa pystyi liikkumaan alueella (jossei ny pahimpaan ruuhkaan ängetty) täysin ilman hihnaa ja Romikin esiintyi ja otti rennosti, vaikka yleensä on Äiten perään kehässä.
Selvittiin siis ilman ähisemisiä, ressaamisia ja turhaa hikeä koko päivästä ja oikeasti vaan nautin koko tapahtumasta.
Ihana päivä.
Regula Seilerin (SU) saksasta käännetty arvostelu: "Tyypillinen hyvärakenteinen narttu. Kaunis pää tummilla silmillä. Hyvin asettuneet, mutta suuret korvat. Hyvä kaula-selkälinja. Hyvä alalinja. Hyvin ahdas takaa, astuu ristiin, muutoin sujuva ja tasainen askellus."
Romi esiintyi siis viimeisenä appenzellinä ja kauniisti jaksoikin esiintyä!
Oon tyytyväinen meidän molempien mielentilaan ja yhteistyöhön kehässä, vaikka kyse olikin "vaan näyttelyesiintymisestä", mutta on meillä siinäkin ollut monenmoista haastetta.
Valitettavasti liikkeissä oli senverta sanomista, että SA jäi saamatta, mutta muuten arvostelu on varsin hieno ja oon enemmän kuin tyytyväinen sijoitukseen VET ERI2.
Harmi, etten hoksannu ottaa parempaa palkintoposea siellä kentällä, mutta ukkonen ja väsymys tais tehdä tuloaan ja tuli muka kiirus pistää kamat kasaan...
Ostin SennenShopista jo kauan himoitsemani merkit ja ne löysi paikkansa plikkojen työpannoista... Tykkään.
Peltokausi on taas avattu!
Ja ollaankin käyty rehupelloilla melkosen ahkerasti viimeset pari viikkoa...
Romin kanssa ollaan työstetty kulmatyöskentelyä.
Nyt jätetään se juttu hetkeksi muhimaan ja seuraavaksi ois tarkotus alkaa opetella pitkällä liinalla ajamista ja sitten varmaan siirtyä koemaisempaan suuntaan.
Mutta eipä mennä asioiden edelle.
Birke on palaillut tällekkin harrastuspuolelle pikkuhiljaa, jotta reisi ei ärry.
Tehty suoraa ja parit kulmat.
Pitemmittä puheitta, eilen tehtiin hyvät reenit ja niistä saatiin (kiitos jälleen Ellille!) jopa todistusaineistoa...
Vassokuu.
Tämä oli eilisen toinen samanlainen jälki.
Paitsi että tällä jäljellä ei menny häsäten, painanut kulmasta ohi ja tehnyt hukkaa.
Niin ja tää jälki oli tyhjä, lukuunottamatta stopparia ja vahvaria ennen ja jälkeen kulman.
Romin laatikko vasemmalle. Kulmat namitettu vaihtelevasti, muuten tyhjä.
Ongelmanahan on ollut se. että merkkaa kulman, mutta sitten menee kuitenkin epävarmaksi, heittää sijaisille ja pyörii (ison tai pienen ympyrän).
Nyt sijaistoiminto (ravistelu) tuli (syystä x) takasuoralla, muttei lainkaan kulmissa!
Hepskukkuu, me ollaan palailtu!
Vihroin ollaan siis päästy pikkuhiljaa takas reenirytmiin ilman, että Birken reisilihas on ottanut itteensä.
Romi on toki saanu tehdä myös, kapulan pito ja kaukot on uusimmat jutut ja alkaahan ne hahmottua...
Birkkiäisen kanssa työn alla on ollut nyt uusina juttuina merkkarin osaset sekä voi-ohjattu. Lisäksi ollaan tietty muistuteltu peruuttamista, kaukojen oikeita liikeratoja, jääviä ja liki kaikkea mahrollista.
Tässä ohessa reenikaverimme Ellin tiistaina kuvaamia videoita:
Nää on alkaneet taas sujua. Tykkään.
Tässä neiti ois vaan väkisin hakenu oikean (koiran vasemman)...
Toistoja kertyi aika liuta ennenko oltiin tässä vaiheessa.
Tää sujuu jo ihan mallikkaasti (ja näjemmä päätin jossain vaiheessa ottaa tähän eri käskyn),
mutta pituutta sais tulla lisää, ohjaajan askellus pitäs olla normaalimpi ja pitäs muistaa ottaa sitä perusasentoa ennen vapauttamista...
Jokin tuossa reunassa vaan viehättää... Ja helle näkyy.
Mutta kyllähän se sinne meni.
Tehtiin tätä siis alunperin merkkarin kaikkien vermeiden kanssa siitä esteiden välistä,
mutta ongelmaksi muodostui varastaminen kapulalle ja koko merkin unohtuminen. Piti sitten vähä helpottaa...
Tää meni hyvin.
Vaan yhä ongelmana on, että istuminen ja seisominen menee sekasin.
Pitänee ottaa niihin joku tehokuuri...
Nyt lauantaina oiskin vuorossa meidän juhlaerkkari, jossa Romi on esiintymässä (kehän vikana) ja Birke eri kehässä esittelemässä tokoa.
Tietää aikasta herätystä, mutta todnäk myös varsin mukavaa päivää!
Sitten tässä ois tarkotus uskaltaa laittaa ilmoa myös toiseen rotutapahtumaan...
Oikeilla Jäljillä viskasi tämmöisen haasteen meille!
Mielellään vastaillaan, mutta veikkaan, että haastamiset jätän itse nyt tylsästi laittamatta (anteeksi)...
Tässäpä kysymykset vastauksineen:
Miksi juuri koira? Mikä muukaan? Ei, siis ihan oikeasti... Niin kauan kuin muistan, olen halunnut koiran, rakastanut koiria, leikkinyt koirilla/koiraa (osasyyllisenä mainittakoon kulttianime Ginga: Nagareboshi Gin eli Hopeanuoli), joten mikä muukaan lemmikki minulle ois voinu muka tulla? Muttajoo, koirasta on lohtua, seuraa, se opettaa itsellesi ja itsestäsi vaikka mitä, sitä voi opettaa, harrastusmahdollisuuksia on liki rajaton määrä...
Jos sinulla ei olisi koiraa, niin minkä lemmikin omistaisit? Aaapuuva. En mitään...? Ihan todella, kissaa en missään nimessä, enkä usko, että häkki- tai terraarioelävätkään ois mun juttu. Papukaijan? Sellaisen, jolla ois laaja sanavarasto.
Mikä on mielestäsi paras koiravarustemerkki? Hmmm... Jos pitää valita vain yksi, sanoisin ehkä että D&C. Tosin Gappay ja Sporthund on muutaman tuotteen osalta todettu varsin päteviksi. Toisaalta Back On Trackiä ilman ei oltas ja kavereita kun kokemuksesta mielelläni tuen ja suosittelen, niin mainitaan T:mi Vijue ja Koirapuoti Kasmir ja jälleenmyyjistä yks ehdoton on Kymppikoira!
Rakkain koiraharrastus? No meillähän on näitä kaksi (en nyt laske näyttelyitä, joista alotettu) eli TOKO ja FH-jälki... Ehkä valitsen tähän nyt TOKOn ihan sillä periaatteella, että siltä saralta on laajemmin jo kokemusta.
Mitä mieltä olet koiranäyttelyistä? Oikein painotettuina ja oikealla asenteella käytyinä yksi tapa mitata koiran jalostusarvoa ja vaalia rodunomaista ulkomuotoa (ja siis EN tarkoita ulkomuotopiirteiden ylilyömistä!!!) ja yksi kasvattajien työkaluista. Monelta osin aivan liikaa arvostettu ja aivan liian vakavamielinen juttu. Näyttelyistä ollaan mekin koiraharrastukset aloitettu ja ovat ihan mukavia tapahtumia, mutta viime vuosina kiinnostus näihin hommiin on kyllä aikalailla hiipunut... Toki jos koiralla rahkeita on, pyrin jatkossakin kahtomaan, josko MVA:ksi saisin, mutta kyllä vähempikin piisaa.
Milloin sait ensimmäisen koiran? Maaliskuussa 1994. Minun oma Zita (Eijatuun Zita, 31.1.1994-6.7.2006), se kipparahäntäinen luppakorvainen koira, jonka kerhossa piirsin perhepotrettiimme... Rotu siis appenzellinpaimenkoira.
Lempirotusi? Auts... Omalla tapaansa appe tietty, mutta jos väännän tän kysymyksen koskemaan niitä rotuja, joista olen kiinnostunut, niin se lista (ei järjestyksessä) menisi näin: appenzellinpaimenkoira, beauceron, belgianpaimenkoirat (käyttölinjaiset), lyhytkarvainen hollanninpaimenkoira, dobermanni.
Mistä pidät erityisesti koirassasi/koirissasi? Romissa pidän sen tavasta lukea minua, ilmeikkyydestä, älykkyydestä ja siitä, miten se on päkäpäisyydellään opettanut minulle niin tautisesti! Birkessä pidän sen nöyryydestä, miellyttämishalusta ja tietystä palikkapäisyydestä.
Kuinka monta koiraa pidät korkeintaan kerralla? Vaikka joskus muuta haaveksin/kuvittelin, niin kyllä 2 on maksimi. Ihanne olisi minulle ehkä se yksi reenattava.
Jos saisit perua jonkin tekemäsi asian koirien parissa, mikä se olisi? Tää ei muuten ole ollenkaan niin helppo kysymys. Mitään peruuttamatonta en usko tehneeni ja toisaalta virheistä on useimmista tullut opittua aika tärkeitäkin juttuja. Tänhetkisten reenien perusteella sanoisin, että en olisi hätiköinyt jäljellä perusteiden opettamisessa, vaan olisin kouluttanut kaikki asiat harppomatta.
Oletko koskaan ajanut koiravaljakolla? En ole. Olisi varmaan kyllä melkoisen huikea kokemus!
Alppikellon Upea Upi "Upi" ja Eijatuun Riimi "Romi" Nokian ryhmiksessä...
Romin kanssa käytiin viime lauantaina korkkaamassa veteraaniluokka näyttelyissä!
Viime esiintymisestä onkin jo pikkunen tovi, joten pakko on kehaista, että plikka muisti hienosti, miten kehässä toimitaan.
Valitettavasti nurmella ollut kehä koitu meidän kompastuskiveksi... Tasasella neiti ravas nätisti, mutta epätasasella nurmella etuliikkeet meni epäpuhtaiksi.
Tuomari huomioi kuitenkin varpaanpoiston arvostelussa ja saatiin EH liikkeistä huolimatta.
Tässä vielä, mitä Anita Al-Bachy kirjoitutti:
"8,5 v. Oikeat mittasuhteet. Hieman pyylevässä kunnossa esitetty veteraani. Oikeanmuotoinen pää ja hyvät pään linjat. Hyvänmuotoiset silmät. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja selkä. Löysä häntä. Hyvä rintakehän muoto ja pituus. Oikein kulmautuneet raajat. Liikkuu tänään epäpuhtaasti edestä. Vej 5. varvas poistettu, todistus esitetty. Hyvä karva ja värimerkit."
Seuraavaksi sitten 50v-juhlaerkkari kuun lopulla!
Sinne onkin ilmotettu ennätykselliset 68 appea (+ turistit), joten ainakaan tylsää ei varmasti ehri tulla.
Erkkarin jälkeen (ja joo, vähän tässä sitä ennenkin jo juu) aletaankin valmistautua vähän toisiin koitoksiin...
Paljastetaan senverta, että jälkeä tarttis tehä ja viime viikon reeni (2kk:n tauon jälkeen) vahvisti ne asiat, joita pitää vielä reeniä...
Nöniin, vähän on taas hiljaiseloa täällä blogin puolella tullu vietettyä, mutta nyt kerkisin ja jaksoin istua koneelle.
Ajatuksena naputella tässä parikin postausta eri jutuista, mutta aloitetaampa Birkkiäisestä ja sen takasesta...
Kuten tuossa jo aiemmin oon tainnut vähän manailla, niin ei oo kesäkausi mennyt sitten lainkaan suunnitelmien mukaan!
Birke liukastui toukokuussa ja siitä lähti epämääräiset lihasperäiset oireilut, joissa siis ontui tai kevensi oikeaa takajalkaa.
Kraniosakraaliterapian jälkeisellä viikolla liukastui portaissa ja siitä lähti sitten takapakki.
Käytiin kuvissa ja niissä ei onneksi näkynyt mitään hälyyttävää.
Oikea polvi. Hieman alkavaa nivelrikkoa (normaalia leikatulle polvelle) ja vähän turvotusta.
Vasen polvi. Hieman alkavaa nivelrikkoa (normaalia leikatulle polvelle)
Siisti lanneranka.
Lanneranka ja lonkat, ei moitittavaa.
Jätettiin kipulääke pois ja on jatkettu lihasrelaksantilla, sillä luottolääkäri rauhoitteli ja sanoi, ettei siellä mitää muuta ole kuin lihasvamma, jonka toipuminen on pitkittynyt.
Uimistakin koitettiin toissaviikolla, mutta se oli vielä liikaa ja tuli muutaman päivän takapakki. Tästä näyttäs neiti toipuneen ja huomenna ois tarkotus käydä kattomassa, mitä jalka sanoo kevyestä tokoreenistä.
Uimiset taidetaan jättää suosiolla enskesään... Tää on iso harmi, mutta toisaalta vedet ei vissiin oo missään vaiheessa tänä kesänä kovin lämpimiksi edes kerinneet, joten eipä uinnista kylmässä vedessä edes optimaalisinta hyötyä saisi.
Iso apu on viime viikkoina ollut BOT-loimesta, venyttelystä sekä hieronnasta.
Vaiva on pirun sitkeä ja harmillisesti sotkenut meidän kaikki kisa- ja reenisuunnitelmat, mutta oon kovin huojentunut siitä, ettei kuitenkaan mistään vakavammasta pitäs olla kyse.
