maanantai 16. marraskuuta 2015

Tokomasis

Voisin aloittaa ilmoittamalla, että mikäli et tykkää lukea tokoangstista tai olet jo ehtinyt kyllästyä tähän minun valittamiseeni, älä lue tästä eteenpäin! 
Tämä postaus tulee olemaan nimenomaan tolkutonta vineemistä ja angstittamista, sillä se on ohjaajan fiilis ja ohjaaja haluaisi saada sen jotenkin jäsenneltyä.

Käytiimpä eilen siis kokeessa. Kotikentällä, tutulla tuomarilla. Tavoitteet selkeinä mielessä ja hyvät reenit alla. Takaraivolla oli odotetusti myös onnistumispaineet, sillä tämän tiesin olevan kauden viimeinen koe, eikä asettamani tavoitteet olleet toteutuneet.
Eikä muuten toteutuneet eilenkään.

Pistetään nyt ekana vaikka ne videot, vaikka alkuun pohdin, pistänkö näitä jakoon lainkaan (mutta itsepäinen periaatteiden nainen ko muka olen, niin jaan nyt nämä huonotkin suoritukset):

ALO3, 118 pist
Tuomarina: Juha Kurtti

Paikkamakuu 0
Seuruu 8
Maahanmeno 0
Luoksetulo 9
Kapulanpito 8
Kaukot 8
Hyppy 9½
Kokonaisvaikutus 8



VOI0, 168½ pist
Tuomarina: Juha Kurtti

Paikkamakuu 7½
Seuruu 8½
Jäävät (seiso, maahan) 8
Luoksetulo 0
Ruutu 5½
Ohjattu 9
Tunnari 0
Kaukot 6
Metskuhyppy 5
Kokonaisvaikutus 8


Aloitetaampa ohjaajasta... 
Olin ihan hermona jo ennen kehää, Birke vissiin aisti sen ja käyttäytyi epävarmasti jo ennen kehäänmenoa.
Paikkamakuussa kirkui järkyttävästi ja ohjaajalta kärähti ensimmäinen käpy. Päivä oli sateinen - joka ei normisti ole ollut Birkelle mikään ongelma - mutta nyt ei sitten voinut mennä maahan lainkaan. Kaukot vielä jotenkin meni, mutta kun otettiin luoksarista nolla ihan vaan sen takia, ettei koira mennyt kolmannellakaan käskyllä maahan, ohjaajalta paloi hihat. Loppukoe oli sitten Birken epävarmaa kirkumista sekä napanuorailua (mihinkään liikkeeseen ei voinut lähteä vasta kuin toisella käskyllä) ja muita tyhmiä virheitä. 

Yritin nollailla itteäni Birken suorituksen jälkeen (aikaa ennen Romin kehää oli ainakin pari tuntia) siinä kuitenkaan onnistumatta. 
Romi jäi paikkamakuuseen ihan kivassa mielentilassa ja hetken jo melkein rentouduin, kunnes Romi sitten teki sen, mitä yleensäkin kokeessa keksii, jos jännitän, eli haukahtelee, nousee ja tulee luo. Käytiin sitten diipailemassa jotain yksilösuorituksissa. Maahanmenossa melkein jopa nauratti Romin kekseliäisyys (Romihan ei tunnetusti tykkää märästä).


Että sillälailla. 
Näin mennään ja mokataan omalla olemuksella kertaheitolla kahden koiran suoritukset! 
Oon tässä pohtinut, mikä kaikki meni vikaan ja miksi. Suurimmaksi osaksi oon tullut siihen tulokseen, että ohjaaja luottaa liikaa tuuriin, on oikonut / oikoo perusasioissa, asettaa liian suuria odotuksia, eikä osaa nollata päätään. 
Nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että ohjaajan itsetunto on nollassa, samoin usko omaan etenemiseen ja tekemiseen yleensä, reenaaminen tuntuu umpiturhalta ja näyttää siltä, että poljetaan vaan paikoillaan kaikkien perusjuttujen ongelmien kanssa. 
Että mene ja reenaa ja motivoidu tässä sitten! 

Tää vuosi itsessään on ollut senverta hankala ihan harrastusten ulkopuolellakin, että oisin kovin mielelläni ottanut edes kohtalaisen lopetuksen kisakaudelle. Mutta ei niin ei. 
Nyt sitten vissiin odotellaan, koska alkaa kiinnostaa yrittää yhtään mitään, sillä ohjaaja kun on niin pääkkö, ettei osaa luovuttaakkaan... Lisäksi ohjaaja jaksaa muutenkin todella huonosti reenailla ilman tavoitetta tai kiikarissa olevaa koetta, joten koska nyt on aivan turha edes katsella koekalenteriin päin, on varmaan edessä kohtalaisen tylsä talvi, kun ei kerran mitään uskalla suunnitella -> viitti tehrä. 

Jos osoittelee itselleen virheitään tarpeeksi kauan, jäiskö ne omaan muistiin tarpeeksi hyvin, ettei taas kohta huomais katselevansa tekemisiään niiden ruusunpunaisten lasien läpi...?
Oppiiko sitä nöyryyttä, jos listaa itselleen asiat, jotka on sössinyt? 

Haluaisin niin vaan jatkaa reenejä, mutta en jaksa taas kohta pettyä. 
Rehellisesti sanottuna, en muista koska viimeks olis ottanu kokeen jälkeen näin paljon päähän. Ehkä sillon Romin toisen hylätyn bh:n jälkeen...? 
Ja kyllä minä sen tiedän, ettei toko ole koko elämä ja voisi olla asiat PALJON pahemminkin, mutta kun ottaa päähän, niin sillon sitten ottaa siihen kalloon asti!

Eniten harmittaa se, miten katson kerta toisensa jälkeen kadehtien toisten suorituksia ja alan vaan miettiä, miten pienellä kokeilulla he pääsee eteenpäin. Ja ei, ei ole oikein tai kannattavaa vertailla suorituksia toisiin, muttakun minä nyt tuppaan niin tekemään ja aina sitten haaveksimaan, että "mekin sitten joskus"... Vaan ei, siellä me ollaan jumbosijoilla melkein joka kerta. Ja se tuntuu pahalta, kun koirat kuitenkin tekee sen, mitä oon ite niille koittanu opettaa ja ne aistii sen, etten ole tyytyväinen. 
Tiedän, että tää on ihan lapsellinen ajattelutapa ja itsensä kehittämisen paikka. Nyt vaan tuntuu siltä, että kaikki kehitys, jota oon kuvitellu tapahtuneen, on ollut vaan näennäistä, kuviteltua. Että heti kun tulee mutka matkaan, ohjaaja sotuu takasin vanhoihin toimintatapoihin ja virheisiin - miten muka voin odottaa koirilta kehitystä, jossen itsekään siihen kykene? 
Enkä edes tiedä, voinko puhtain sydämin väittää, että ollaan reenattu paljon tai edes tarpeeksi. Tokkopa. 

Todellisuus ohoi! 
Jos nyt vajoan syvälle maanrakoon, voisinko olla nousematta yli oman tasoni, jotten taas hetken päästä huomaa huitelevani pää pilvissä ja ihmetteleväni, miksei homma toimi... ?

Nyt pitäs sitten vaan antaa olla, mutta arvaan jo, etten onnistu. Kohta meen taas pitkin poikin reenejä ja tulevia kokeita suunnitellen, enkä ole oppinut tästäkään romahduksesta yhtään mitään. 

8 kommenttia:

  1. Ja näin. Nyt on pahaa oloa saatu purettua ja voidaan alkaa pikkuhiljaa miettimään, miten tästä edetään...

    VastaaPoista
  2. Tuttu tunne. Minäkin kuulun niihin jotka kateellisena katselee toisten etenemistä. Yritän usein kovasti ja jopa liikaakin. Sitten mennään kokeeseen ja se meneekin penkin alle ja iskee masennus. Miksei se onnistu. Nyt on toko ollut jäissä uusien sääntöjen myötä. Tuli taas joku musta kausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin kamalan vaikeaa!
      Mutta tää harrastus on myös antanu huikeita ystäviä, joiden kanssa oon tänkin tekstin kirjoittamisen jälkeen keskustellu siitä, kuka osaa ja mitä ja miksi kokeet on menny niinko ovat menneet.
      Minä itse ja oma asenteeni on se, jota pitää muokata.
      Tuo kadehtiminen - niin inhimillistä ko se onkin - ei tuo mitään hyvää. Sain ohjeeksi keskittyä niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa ja toisen koirakon suoritus ei niihin kuulu (jollei sitten kyseessä ole kaveri, jota autat).

      Ite oon tykänny uusista säännöistä enemmän. Tsemppiä!

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Hei Jenni,

    Löysin ihan sattumalta blogisi ja tajusin, että oltiin samassa kokeessakin sunnuntaina :) oli pakko sitten kommentoida, että tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu, itsekin olen rämpinyt sellaisen suon ton oman belgini kanssa. Meidän koko tokotaival on ollut yhtä tuskaa ihan alokkaasta asti, mutta pikku hiljaa alkaa se päivä paistamaan risukasaankin. Ei kannata missään nimessä luovuttaa, vaan jos tuntuu että omat konstit ei riitä ja neuvot niin Suomesta löytyy onneks huippuammattilaisia tokossa. Joskus yksikin yksäri riittää avaamaan silmät. Me käydään paljon Oililla, enkä kyllä olisi tässä ilman niitä kullanarvoisia neuvoja. Tsemppiä treeneihin, loppujen lopuksi toko on aina sen tuskankin arvoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta Tuulia!
      Koska oma budjetti on koulutuksiin aika rajallinen, niin on pakko vähän suitsuttaa omaa onneani reenikavereiden suhteen.
      Oon saanut purkaa tämän pahan olon, kannustusta ja neuvoja ja jo eilen käytiin vähän kentän reunalla ottamassa pieniä askeleita kohti oikeaa asennetta ja varmaa yhdessätekemistä.
      Eli toko on taas ihan kivaa, vaikka vielä toissapäivänä olin sitä mieltä, ettei koskaan enää!

      Tekös muuten voititte voittajaluokan? Onnea!

      Poista
    2. Kiva, että oot jo paremmalla mielellä! :) ja teillä vaikutti muutenkin olevan tosi hyvä porukka siellä NPKH:llä, että varmasti löytyy loistavia treenikavereita! Yhdessä vaan tuulta päin :)

      Joo, voitettiin, vaikka koira ei ehkä ois kyllä sitä ykköstä ansainnut sen verran huonolla asenteella oli. En ollut yhtään tyytyväinen :/ kahdesta edellisestä kokeesta olisi asenteen puolesta ansainnut heittämällä ykkösen, mutta sunnuntaina oikein ärsytti olla sen kanssa kehässä.

      Piti muuten vielä sanoa, että katsoin tuosta videostakin, että Birkellä on tosi hienot kaukot teknisesti, vaikka kokeessa olikin hieman huono fokus sateen takia. Sulla on hieman epätavallinen tokokoira, niin tosi hienoa, että jaksat harrastaa ja näyttää että rodusta on tokoonkin! Onnea ja menestystä tulevaan, kyllä se siitä.

      Poista
    3. Kiitos tuhannesti. Appeja kisaa tosiaan vaan kourallinen ja Birke on kyllä epätavallisen miellyttämishaluinen ja palikka, mutta ne on meille eduksi... Kaukoja jauhettiin vuosi sitten syksyllä ja se työ kannatti. Nyt on saatu myös häiriönsietoa niihin reenattua, kun kokeissa menny nollille hyvästä tekniikasta huolimatta.

      Ymmärrän turhaumas... Birken paras tulos voittajassa tuli kokeesta, jossa hallinta rakoili pahemman kerran, enkä todellakaan ollu siihen fiilikseen tyytyväinen.
      Aina on jotain, sitä tää kai on...

      Pusketaan molemmat eteenpäin omilla tahoillamme!

      Poista

Kah, kiva kun poikkesit.
Jätäs tassunjälkesi!