Käytiin kokeessa 24.3. Tamskin uudessa hallissa.
Ohjaaja oli hieman puolikuntosena, joten pikkasen mietitytti, miten mahtaa suoritus mennä.
Hyvin vedettiin kuitenkin!
Fiilis oli superhyvä, vaikka seuruu ei ollut lainkaan Birken tasoa ja tunnari meni nollille (vaikka eka nosti oman). Harmitti lähinnä se, että tuolla fiiliksellä oisin NIIIIIN mielelläni ottanu sen ykkösen!
Vaan eihän täs oo kiire.
Paitsi emännällä, töissä.
Nyt ei tälle kuulle ole reenien ja viikon päästä olevan koulutuspäivän lisäksi oo muita tokojuttuja, mutta toivottavasti päästäs jo pian starttaan jälkikausi!
Lähimetikössä... Kevät on tullu!
Romppiaisen kuntoutus jatkuu... Välillä näyttää hyvältä ja välillä huonommalta.
Romi ite ei toki oo kovasti vauhtiaan hidastanu, vaan on sama hymytyttö ko aina. Emäntä koittaa tällä hetkellä pähkiä, miten etenis lääkitysten ja rasituksen lisäämisten kanssa.
Eipä tässä toki silti hätiä ole - minun hermot vaan on vähän koetuksella...
Muttaniin, ollaan me tokoteltu kuitenki!
Erityisesti ruutu ja ohjattu ja tunnari on ottanu askeleita eteenpäin.
Tässä jokunen video viime tiistailta:
Ei ihan parasta seuruuta, mutta kai tuo menettelee...
Eka löi suoraan maihin, mutta paikka oli oikea.
Tässä sitten paikka valui taas sinne oikeaan reunaan...
Starttiääntä lukuunottamatta aikas jees jo!
Alkuun sekotti taas seisomista ja istumista, mutta loppuun onnistu näin hienosti.
Tykkään.
S-M ei oo ihan priima, mutta S-I tässä just niin upee ko Birke osaa!
Ollaan oteltu taas kahta stoppia vaihtelun vuoksi...
TYKKÄÄN.
Hyvillä mielin eteenpäin ja vaikka seuraava kisa ei niinkään oo viel tiedossa, niin mukavasti on ohjaajakin jaksanu tehrä.
Mukavaa vaihtelua.
Romi 9 vuotta, 2 kuukautta
Birke 6 vuotta
Kovasti ei plikkoja ois kiinnostanu posettaa, mutta Elli sai silti tämmöset otettua.
Halusin kuitenkin "synttärikuvat" tältäkin vuodelta.
Niin, tosiaan... Birkki-snirk täytti viime kuun lopulla jo kuusi vuotta!
Uskomatonta.
Birke päivää vaille 6 vuotta... Chillailua koepaikalla. Mamin tokoeläin.
Me jatkellaan kohti jälkipalaveria, NPKH:n tokon SM-joukkueen julkistamista ja kaikkee muuta kivaa kevättouhua...
Sehän on jo maaliskuu ja blogin vuoden eka postaus...
Ihan hunningolla koko homma. Anteeksi.
Mutta on tässä ollu vähä juttuja, jokka osaltaan selittää näitä.
Tammikuun loppupuoli meni pakkaillessa ja kuunvaihteessa sitten päästiin muuttamaan Kotikolosta (29 neliön yksiö) Kotoon (56 neliön parvekkeellinen kaksio)!
Minä ja plikat ollaan kotiuduttu ja viihdytty loistavasti!
Erityisesti Birken käytöksestä huomaa, että on vapautuneempi ja rennompi, kun tilaa on enemmän (vaikka ei toki mitenkään kärsivä yksiössäkään ollut, mutt eroa on silti).
Lenkkireittejä ollaan tutkittu jo jonkinverran, mutta vielä pitänee latujen hiukka sulaa ennenko uskaltaudutaan mettätielle tutkimaan...
Jahka saatiin kotiuduttua, juhlittiin pienimuotoisesti Romppiaisen 9-vuotissynttäreitä!
Nti on oma itsensä, vauhtipaketti, mutta liukkailla keleillä alkanut ontuma vei meidät moikkaamaan luotto-ortopediämme Juha Kalliota.
Roms, 9 vee
Vaikka kerkisin pelätä jo kaikenmoiset kyynärän nivelrikosta lähtien, vaivan syy oli lopulta sitten kuitenkin sieltä helpommasta päästä.
Polvet, kyynärät, selkä ja varpaat tuntui olevan kunnossa (rtg:tä ei koettu tarpeelliseksi ottaa), mutta lonkat ei ole enää ihan yhtä vetreät ko nuorena ja koska hauikset on Romilla melkein kroonisesti jumissa, lonkkien takia etupää on kuormittunut normia enemmän ja haukkarit tykänneet tästä kyttyrää. Onneksi vaiva ei kuitenkaan ollut ehtinyt jänteisiin asti, lihasvamma on helpompi hoitaa.
Nyt Romps aloitti kuurit kipulääkettä ja lihasrelaksanttia ja lisäksi laitellaan vielä loput kolme Cartrophen -piikkiä ja tämä vaiva pitäisi alkaa hellittää.
Ei siis pääse 9-vuotias vielä eläkkeelle - ei ainakaan tällä tietoa!
Birkkis harjottelee luopumista...
Mitäs Biibiäiselle sitten kuuluu?
Noh, ystävänpäivänä Sari ja Ruuti-grotsku kävi hakemassa meidät matkaan ja ajeltiin Poriin korkkaamaan tänvuoden koekausi.
Kyseessä - luonnollisestikin - hallikoe ja tuomarina tuttu Kurtin Juha.
Tästä kokeesta tavoite nro 1 oli hyvä fiilis ja se löytyi!
Toki myös tulos oli parannus edellisiin, kun pisteitä irtosi 214 ja sitä myöten VOI3.
Seuruuseen, tunnariin, paikkikseen ja jääviin oon todella tyytyväinen, hyppy ja luoksari meni hyvin, mutta kaukoihin kului harmillisesti kolme käskyä ekaan vaihtoon, ruudun preppasin huonosti ja ohjatussa häsäsin, joten ruutu ja ohjattu nollille.
Reenit on jatkuneet ja meno on ollut mukavan oloista.
Uutena juttuna mm. tuo videossa näkyvä luopumisen opettelu. Toiveissa ois saada palkkausta vähän rauhoitettua, kun oppii oottamaan namia. Kahtotaan, mihin tämä kantaa ja miten.
Seuraava koitos meillä onkin jo vajaan parin viikon päästä Tamskin uudella hallilla.
Lisäksi ilmottelin Birken FMBB-joukkueen tukitapahtumaan, jossa koulutellaan tokoa ja tottista. Tämä sitten ensikuussa, eli vielä on aikaa pohtia, mihin ongelmiin siellä sitten pureudutaan.
Plikat partsilla...
Yritän nyt vähän skarppailla tän bloggaamisen kanssa - mitenniin aina kirjotan noin - ja ainakin seuraavasta kokeesta ois tarkotus kirjotella vähän tarkempi analyysi.
Kevättä kohden mennään ja kesää ja kunnon reenikelejä ootellaan!
Kovin laiskasti olen bloggaillut, mutta perinteistä pidetään kiinni!
Vuosi on siis ihan jokusen tunnin päästä vaihtumassa uuteen, eikä vielä ole tullut kirjailtua mitään tavoitteista...
So here goes.
Viime vuonnalistasin TÄMMÖISTÄ, joten alottelen kertaamalla niitä tälle vuodelle asetettuja tavotteita...
Kunnonkohotuksen lisäksi toivon ja tavoittelen tottakai aina terveyttä koko laumalle.
Noh, Romin talvi meni saikuttaessa poistettua vasemman etusen varvasta. Operaatio ja kuntoutus meni hyvin, mutta ihan entisellään liikkeet ei varsinkaan kylmällä ja märällä kelillä ole. Pääasia kuitenkin, että Romi nauttii elosta ja juoksentelusta ihan yhtä paljon ko yhtä varvasta rikkaampanakin.
Kesä sitten meni Birken osalta metikköön, kun toukokuussa revähtänyt reisilihas otti aikansa parantuakseen.
Suruksemme myös Birken Wellu-poika nukkui ikiuneen...
Mitä emäntään tulee, niin ihan helpolla en päässyt minäkään... Alkuvuoteen mahtui surua, kevät ja alkukesä meni mönkään epäonnistuneen lääkekokeilun (migreeninestolääkitys) takia ja muutenkin vuoteen on mahtunut tavallista enemmän stressiä mm. työasioista.
Ilokseni voin kuitenkin todeta, että ME SELVITTIIN ja meno jatkuu mukavaa vauhtia valoa kohti!
ROMIN TAVOITTEET tälle vuodelle olivat:
TK1... Romin kanssa kisasin kolmesti. Eka oli ex tempore NPKH:n SM-joukkueessa, jolloin saatiin ko saatiinki kolmostulos, vaikka Romi ei ollut lainkaan tokotuulella. Toinen koe oli rotumestis uusilla säännöillä ja ykkönen ei jäänyt ko 7½ pinnan päähän! Kolmas koe oli kotikentällä, mutta ohjaaja mokaili molempien koirien suoritukset ja saatiin saatiin vielä toinen ALO3.
FH1 jäi myös saavuttamatta, mutta koska Romin varvasamputaatio jätti jälkensä lihaksistoon ja liikkeisiin, oon ylityytyväinen jo siihen, että sain tehdä Romin kanssa appenzellihistoriaa ja olla ensimmäinen appekoirakko, joka Suomessa fh:lla on nyt kisannut!
Vetskukehät korkattiin kotinäyttelyssä Nokialla (EH) ja sitten pyörähdettiin vielä juhlaerkkarissa (ERI2). Meillä oli kivaa ja muistin vielä, miten näyttelykehässä mennään.
BIRKEN TAVOITTEET tälle vuodelle olivat:
Voivoivoi ykkönen... Ei tullut ei.
Toki kisattiinkin vaan 5 kertaa, sillä aktiivisimman kisakauden (touko-heinäkuu) Birke oli reidestään saikulla, mutta hitusen olen kyllä pettynyt. Yksi vahva kakkonen ja loput nollia ei nyt ollut se, mitä haettiin, mutta se on pakottanut miettimään ja kehittymään.
Sanomattakin selvää, ettei kuninkuusluokan korkkaus -tavoitekaan tullut toteutettua... Mutta kyll me vielä ehritään!
FH1 sai Birkellä jäädä oottamaan seuraavaa kautta. Kovasti kuitenkin edettiin tällä kaudella Birken kanssa ja tykkään erittäin paljon siitä, mihin suuntaan ollaan menossa...
2. Suomen CACIB jäi ihan yrittämättäkin... Intressit Birken kanssa oli tällä kaudella ihan muualla, mutta kyllä me sentään erkkarissa käytiin tokoa esittelemässä.
Mitähän me sitten ensivuodelta ootettaisiin ja tavoiteltaisiin?
Ennenkaikkea toivon sitä TERVEYTTÄ ja hyvää oloa, iloisia onnenhetkiä ja oppimista. Erittäin erittäin erittäin paljon odotan myös muuttoa KotiKolosta hiukka isompaan Kotoon tuohon vähän matkan päähän...
Tänä vuonna oon joutunut nöyrtymään, kun vaikeuksia on tullut, eikä vaan ole pystynyt vastaamaan niihin haasteisiin, joita itselleen oli suunnitellut, tarpeeksi hyvin. On siis tullut opeteltua hyväksymään myös niitä takaiskuja ja epäonnistumisia. Tässä - sekä harrastuspuolella että yksityiselämässä - minun läheiset on olleet korvaamaton apu. Ovat kuunnelleet valitusta ja angstaamista, tsempanneet, kironneet yhdessä ja tarvittaessa sanoneet suoraan, kuinka tyhmältä oon kuulostanut. Kiitos.
Ensivuonna haluan voida hyvin, jaksaa paremmin ja lakata murehtimasta liikoja.
Mutta koska tämä on kuitenkin jonkinsortin wannabe-reeniblogi, niin nyt sitten niihin reenitavoitteisiin!!!
Romi 2016:
Kisa-/harrastuskunnossa pysyminen! Mikäli talvi menee varvastelujen osalta hyvin ja kesällä päästäisiin tällä kertaa säännöllisesti luonnon lihashuoltoon (= uimaan), uskon, että päästään täysipainoisesti touhuamaan enskaudellakin...
FH1 Jatketaan harjoituksia. Tän kauden jälkeen oon todella paljon viisaampi siitä, mitä tehdään ja mitä ei todellakaan tehdä... Sitten passaakin toivoa, että koepaikkojakin viel heltiäis!
TK1 Oon luvannut, että Romi pääsee tokosta eläkkeelle koularin saatuaan... Eli niin kauan koitetaan, kun kunto kestää ja on kivaa. Uusi alo kyllä sopii Romille paremmin.
Birke 2016:
FH-koeuran korkkaus Periaatteessa koulariahan tässä heti jo lähretään hakemaan, mutta loppujen lopuksi jo se, että saadaan debyytti tehtyä on saavutus.
VOI1 Tämä ei ole enää koiran osaamisesta kiinni. Tällä kaudella on pureuduttu ensin koiran ja loppukaudesta erityisesti emännän väärään mielentilaan. Etsimme ja löydämme ja valjastamme The Ommmin ja sillä pääsemme eteenpäin!
EVL-debyytti Tämä on ISO kysymysmerkki. Mutta koska haluan kuitenkin pysyä positiivisena, niin voisin aatella, että kenties loppukaudesta voitas käydä koittamassa (jos nyt siis ensin päästään sieltä voivottelemasta...).
Yritän tietoisesti olla hiukan löysempi ensvuoden tavoitteiden kanssa, sillä tälle vuodelle ne oli kyll liian tiukat ja nyt se kaihertaa...
Katsotaan, pysytään positiivisina, nautitaan ja mennään yhdessä eteenpäin!
Voisin aloittaa ilmoittamalla, että mikäli et tykkää lukea tokoangstista tai olet jo ehtinyt kyllästyä tähän minun valittamiseeni, älä lue tästä eteenpäin!
Tämä postaus tulee olemaan nimenomaan tolkutonta vineemistä ja angstittamista, sillä se on ohjaajan fiilis ja ohjaaja haluaisi saada sen jotenkin jäsenneltyä.
Käytiimpä eilen siis kokeessa. Kotikentällä, tutulla tuomarilla. Tavoitteet selkeinä mielessä ja hyvät reenit alla. Takaraivolla oli odotetusti myös onnistumispaineet, sillä tämän tiesin olevan kauden viimeinen koe, eikä asettamani tavoitteet olleet toteutuneet.
Eikä muuten toteutuneet eilenkään.
Pistetään nyt ekana vaikka ne videot, vaikka alkuun pohdin, pistänkö näitä jakoon lainkaan (mutta itsepäinen periaatteiden nainen ko muka olen, niin jaan nyt nämä huonotkin suoritukset):
ALO3, 118 pist
Tuomarina: Juha Kurtti
Paikkamakuu 0
Seuruu 8
Maahanmeno 0
Luoksetulo 9
Kapulanpito 8
Kaukot 8
Hyppy 9½
Kokonaisvaikutus 8
VOI0, 168½ pist
Tuomarina: Juha Kurtti
Paikkamakuu 7½
Seuruu 8½
Jäävät (seiso, maahan) 8
Luoksetulo 0
Ruutu 5½
Ohjattu 9
Tunnari 0
Kaukot 6
Metskuhyppy 5
Kokonaisvaikutus 8
Aloitetaampa ohjaajasta...
Olin ihan hermona jo ennen kehää, Birke vissiin aisti sen ja käyttäytyi epävarmasti jo ennen kehäänmenoa.
Paikkamakuussa kirkui järkyttävästi ja ohjaajalta kärähti ensimmäinen käpy. Päivä oli sateinen - joka ei normisti ole ollut Birkelle mikään ongelma - mutta nyt ei sitten voinut mennä maahan lainkaan. Kaukot vielä jotenkin meni, mutta kun otettiin luoksarista nolla ihan vaan sen takia, ettei koira mennyt kolmannellakaan käskyllä maahan, ohjaajalta paloi hihat. Loppukoe oli sitten Birken epävarmaa kirkumista sekä napanuorailua (mihinkään liikkeeseen ei voinut lähteä vasta kuin toisella käskyllä) ja muita tyhmiä virheitä.
Yritin nollailla itteäni Birken suorituksen jälkeen (aikaa ennen Romin kehää oli ainakin pari tuntia) siinä kuitenkaan onnistumatta.
Romi jäi paikkamakuuseen ihan kivassa mielentilassa ja hetken jo melkein rentouduin, kunnes Romi sitten teki sen, mitä yleensäkin kokeessa keksii, jos jännitän, eli haukahtelee, nousee ja tulee luo. Käytiin sitten diipailemassa jotain yksilösuorituksissa. Maahanmenossa melkein jopa nauratti Romin kekseliäisyys (Romihan ei tunnetusti tykkää märästä).
Että sillälailla.
Näin mennään ja mokataan omalla olemuksella kertaheitolla kahden koiran suoritukset!
Oon tässä pohtinut, mikä kaikki meni vikaan ja miksi. Suurimmaksi osaksi oon tullut siihen tulokseen, että ohjaaja luottaa liikaa tuuriin, on oikonut / oikoo perusasioissa, asettaa liian suuria odotuksia, eikä osaa nollata päätään.
Nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että ohjaajan itsetunto on nollassa, samoin usko omaan etenemiseen ja tekemiseen yleensä, reenaaminen tuntuu umpiturhalta ja näyttää siltä, että poljetaan vaan paikoillaan kaikkien perusjuttujen ongelmien kanssa.
Että mene ja reenaa ja motivoidu tässä sitten!
Tää vuosi itsessään on ollut senverta hankala ihan harrastusten ulkopuolellakin, että oisin kovin mielelläni ottanut edes kohtalaisen lopetuksen kisakaudelle. Mutta ei niin ei.
Nyt sitten vissiin odotellaan, koska alkaa kiinnostaa yrittää yhtään mitään, sillä ohjaaja kun on niin pääkkö, ettei osaa luovuttaakkaan... Lisäksi ohjaaja jaksaa muutenkin todella huonosti reenailla ilman tavoitetta tai kiikarissa olevaa koetta, joten koska nyt on aivan turha edes katsella koekalenteriin päin, on varmaan edessä kohtalaisen tylsä talvi, kun ei kerran mitään uskalla suunnitella -> viitti tehrä.
Jos osoittelee itselleen virheitään tarpeeksi kauan, jäiskö ne omaan muistiin tarpeeksi hyvin, ettei taas kohta huomais katselevansa tekemisiään niiden ruusunpunaisten lasien läpi...?
Oppiiko sitä nöyryyttä, jos listaa itselleen asiat, jotka on sössinyt?
Haluaisin niin vaan jatkaa reenejä, mutta en jaksa taas kohta pettyä.
Rehellisesti sanottuna, en muista koska viimeks olis ottanu kokeen jälkeen näin paljon päähän. Ehkä sillon Romin toisen hylätyn bh:n jälkeen...?
Ja kyllä minä sen tiedän, ettei toko ole koko elämä ja voisi olla asiat PALJON pahemminkin, mutta kun ottaa päähän, niin sillon sitten ottaa siihen kalloon asti!
Eniten harmittaa se, miten katson kerta toisensa jälkeen kadehtien toisten suorituksia ja alan vaan miettiä, miten pienellä kokeilulla he pääsee eteenpäin. Ja ei, ei ole oikein tai kannattavaa vertailla suorituksia toisiin, muttakun minä nyt tuppaan niin tekemään ja aina sitten haaveksimaan, että "mekin sitten joskus"... Vaan ei, siellä me ollaan jumbosijoilla melkein joka kerta. Ja se tuntuu pahalta, kun koirat kuitenkin tekee sen, mitä oon ite niille koittanu opettaa ja ne aistii sen, etten ole tyytyväinen.
Tiedän, että tää on ihan lapsellinen ajattelutapa ja itsensä kehittämisen paikka. Nyt vaan tuntuu siltä, että kaikki kehitys, jota oon kuvitellu tapahtuneen, on ollut vaan näennäistä, kuviteltua. Että heti kun tulee mutka matkaan, ohjaaja sotuu takasin vanhoihin toimintatapoihin ja virheisiin - miten muka voin odottaa koirilta kehitystä, jossen itsekään siihen kykene?
Enkä edes tiedä, voinko puhtain sydämin väittää, että ollaan reenattu paljon tai edes tarpeeksi. Tokkopa.
Todellisuus ohoi!
Jos nyt vajoan syvälle maanrakoon, voisinko olla nousematta yli oman tasoni, jotten taas hetken päästä huomaa huitelevani pää pilvissä ja ihmetteleväni, miksei homma toimi... ?
Nyt pitäs sitten vaan antaa olla, mutta arvaan jo, etten onnistu. Kohta meen taas pitkin poikin reenejä ja tulevia kokeita suunnitellen, enkä ole oppinut tästäkään romahduksesta yhtään mitään.
